yle.fi-etusivu

Presidentti Niinistö: Trump ehdotti tapaamista – "Menee kohteliaisuuden piikkiin"

Presidentti Sauli Niinistö sanoo, että hänen yhteytensä Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin kiinnostaa amerikkalaisia.

Donald Trump
Sauli Niinistö Kaunialan
Presidentti Sauli Niinistö puhui perjantaina Kaunialan sairaalan 70-vuotisjuhlassa.Jari Kovalainen / Yle

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump ehdotti Sauli Niinistölle tapaamista, kun presidentit puhuivat puhelimessa torstaina.

– Hän oli kovasti innokaskin sanomaan, että tavataan sitten joskus tammikuun 20. päivän jälkeen, kun hänet ensin asetetaan virkaansa, Niinistö kertoi tiedotusvälineille perjantaina Kaunialan sairaalan 70-vuotisjuhlassa.

– Hän varmasti toivoo vähän jokaiselle tapaamista muodossa tai toisessa, ottaisin ne aika lailla kohteliaisuuden piikkiin nyt. Meitä valtionjohtajia on maailmassa aika monta, siitä tulee kiireellinen kevät.

Niinistö sanoi kuitenkin uskovansa, että Trump haluaa aidosti tavata. Niinistön mukaan Trump tuntui tietävän melko paljon Venäjästä ja hänen roolistaan.

– Hän oli selvästi tietoinen, että minulla on ollut vähän poikkeuksellinenkin yhteys presidentti Putiniin. Se on aina kiinnostanut amerikkalaisia ja varmasti kiinnostaa nyt erityisesti, kun uusi hallinto aloittaa.

Niinistö: Tilastointi vähän lapsellista

Trump oli jo ennen Niinistöä muista pohjoismaisista poliitikoista yhteydessä Ruotsin pääministeri Stefan Löfveniin, Tanskan Lars Løkke Rasmusseniin sekä Norjan pääministeri Erna Solbergiin.

Niinistö korosti, ettei Trump ole vielä edes virassa.

– Minä pidän näitä tilastointeja vähän lapsellisina.

– Kun kävimme Washingtonissa, järjestys oli päinvastainen. Nämä ovat sattumanvaraisia. Silloin Suomi sai ensivieraan kohtelun, mutta ei näistä kannata niin tarkaa kirjaa pitää.

Niinistö kuvasi keskusteluaan Trumpin kanssa miellyttäväksi ja pidemmänpuoleiseksi.

– Hän suhtautui positiivisesti niin Suomeen kuin tehtäviinsäkin, Niinistö kertoi.