Poliisi epäilee: Nurmeksessa ammuttu pantasusi

Urossuden ruho ja panta löytyivät epäillyn salakaadon jälkeisenä päivänä.

susi
Metsästysmuseon Suden paluu -näyttelyn täytetty susi
Markku Karvonen / Yle

Poliisi epäilee, että Nurmeksessa on salakaadettu pantasusi. Ampumisen epäillään tapahtuneen Salmenkylän alueella marraskuun 25. päivänä.

Suden panta ja ruho on saatu viranomaisten haltuun.

Neljä ihmistä on ollut kiinni otettuna, joista kolme on ollut myös vangittuna. Poliisi tutkii tapausta törkeänä metsästysrikoksena.

Rikoskomisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisista kertoo, että ruho ja panta löytyivät seuraavana päivänä, kun epäilty salakaato tehtiin.

Kyseessä on enimmäkseen Sonkajärven ja Nurmeksen alueella liikkunut yksinäinen urossusi, puolitoistavuotias Mio. Se syntyi Vieremällä.

– Sutta ei laillisesti tähän aikaan voi metsästää.

Joutjärven mukaan sudenmetsästys on sen verran hankalaa, ettei sitä tehdä yksin.

– Fakta on, että tapauksesta tietäviä tai osallisia on enemmän kuin oikeuden eteen saadaan.

Salametsästys on Joutjärven mielestä paras tapa vesittää suden kannanhoidollinen metsästys.

– Tämä tulee metsästäjien kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan, koska suden kannanhoidollisesta metsästyksestä päätetään piakkoin, Joutjärvi arvioi.

KORJATTU 9.12.2016 klo 15:26: Kyseessä lienee yksinäinen urossusi, joka liikkui enimmäkseen Sonkajärven ja Nurmeksen alueella, ei Rautavaaran.