1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Poptähteys kiinnostaa yhä useampaa lasta – Musiikkioppilaitos suojelee nuorimpia julkisuudelta

Laulaja Saara Aalto on Pop & Jazz Konservatorion kasvatteja, mutta varsinainen tähtitehdas ei oppilaitos halua kuitenkaan olla.

musiikki
Saara Aalto
Saara Aalto on yksi tämän hetken kuumimmista idoleista. Timo Korhonen / AOP

Viikonloppuna lukuiset suomalaiset jännäävät, miten laulaja Saara Aallon käy X Factor –kykykilpailussa Britanniassa. Parhaimmillaan Aalto voi olla suurenkin kansainvälisen menestyksen kynnyksellä – jos ei jo ole. Maailmanluokan tähteys kiinnostaa varmasti monia. Yhä useampi suomalainen lapsi ja nuori haaveilee tähdeksi ja julkkikseksikin tulemisesta, sanoo Pop & Jazz Konservatorion rehtori Janne Murto.

Vaikka oppilaitos tekee yhteistyötä esimerkiksi levy-yhtiöiden kanssa, nuorimpia opiskelijoita pyritään jopa suojelemaan julkisuudelta.

– Oppilaitoksena ei pyritä tekemään tähtiä, mutta toivomme tietysti kaikille menestystä.

Tähteyteen tarvitaan myös elämänkokemusta

Pop & Jazz Konservatoriossa eri-ikäisille opiskelijoille pyritään tarjoamaan sellaiset puitteet, joiden avulla kukin voi kehittyä mahdollisimman taitavaksi muusikoksi. Rehtori Janne Murron mukaan tähteyteen kuitenkin tarvitaan lahjakkuuden ja tiiviin harjoittelun lisäksi paljon muutakin.

– Elämä on kokonaisuus. Siinä pitää olla liikuntaa ja muita harrastuksia, jotta kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi, joka kestää sen mahdollisen tähteyden.

Eikä eletystä elämästä ole haittaa menestyksen polulla, Murto pohtii.

– Jos ei ole elämässä muita kokemuksia, niin eihän silloin ole asioita mitä ammentaa siihen kirjoittamiseen, sanoittamiseen ja muutenkaan musiikkiin.

Miesten musiikkikenttä muuttuu vauhdilla

Arabianrannassa sijaitsevan musiikkioppilaitoksen käytävillä rytmimusiikin miehinen kenttä muuttuu kovaa vauhtia. Yhä useampia musiikin ja laulun opiskelija on tyttö tai nainen, kertoo rehtori Janne Murto. Hänen mukaansa selkeä trendi Suomessa on se, että naispuolisten laulajien ja laulunkirjoittajien määrä on nousussa.

Menestyneet, noin kolmikymppiset laulaja-lauluntekijät ovat olleet hyviä roolimalleja tytöille ja nuorille naisille, Murto uskoo.

– Se liittyy tähän omien biisien tekemiseen ylipäätään. On todella hienoa että tytöt ja naiset ovat innostuneet siitä.

Laulaja hyötyy myös markkinointiosaamista

21-vuotias Miko Kontturi opiskelee laulajaksi Pop & Jazz Konservatoriossa. Oman instrumenttinsa ja musiikin opiskelun lisäksi tarvitaan myös paljon muita taitoja, Kontturi myöntää.

Hänen mukaansa muusikon ammatista haaveilevan kannattaa osata myös tuotteensa myymistä, henkilöbrändäystä ja sosiaalisen median hallintaa.

– Tavallaan markkinointialan osaamisesta olisi todella paljon hyötyä.

Kontturi sanoo toivoneensa jo pitkään, että suomalainen poplaulaja tekisi läpimurron myös kansainvälisillä markkinoilla. Silloin myös muiden olisi helpompi päästä maailmalle, laulunopiskelija tuumaa.

– Mä toivon ja uskonkin, että Saara Aallosta tulee ensimmäinen tällainen suomalainen popartisti.

Lue seuraavaksi