Ökyrikkaiden messuilta maailmanmarkkinoille – Peliyhtiön sydän pysyy Kajaanissa

CSE Entertainment tähyää yhä aktiivisemmin kansainvälisille markkinoille. Uudet pelit on suunniteltu lapsille ja nuorille.

pelit
Ihmisiä pelaamassa liikuntapeliä.
Immersive Wall -peliä pelattiin Abu Dhabissa messuilla.Veli-Matti Nurkkala

KajaaniKajaanilainen CSE Entertainment Oy on yltänyt siihen, mihin moni yritys pyrkii: herättämään laajan kansainvälisen huomion. Positiivinen kehitys sai uutta voimaa marraskuussa Abu Dhabissa järjestetyiltä Big Boys Toys (siirryt toiseen palveluun) -messuilta. Vauhti on jatkunut messujen jälkeenkin.

Yrityksen toimitusjohtaja Veli-Matti Nurkkala kertoo, että messujen myyntitavoite 100 000 euroa ylittyi, ja toiveissa on, että yhteydenottoja tulee vielä lisää kiinnostuneilta jälleenmyyjiltä sekä asiakkailta.

– Messujen aikana myytiin esimerkiksi Iraniin kaikki laitteet, jotka meillä oli mukana, Nurkkala iloitsee.

Nyt ollaan kultakimpaleen äärellä.

Veli-Matti Nurkkala

Kainuulaisyrityksen uusia tuotteita tilattiin Irlantiin, Englantiin, Iraniin, Kuwaitiin ja Suomeen.

– Uusia tilauksia on tullut päivittäin. Katsotaan nyt, mitä uusia maita saadaan vielä liittää joukkoon.

Tyttö pelaa liikuntasimulaattorilla
Yle

Varsinainen tulos näkyy kuitenkin vasta myöhemmin, kun selviää kuinka paljon yhteydenottoja ja uusia kumppanuuksia messuvierailun kautta tulee.

– Se oli erittäin hyvä paikka tuoda uusi tuote esille, tavata jälleenmyyjiä ja asiakkaita, Nurkkala kertoo.

Pelejä kuntokeskuksiin ja kouluihin

Messuilla julkaistiin yrityksen kaksi uutta tuotetta: Immersive Wall sekä 4Active, jotka kehitettiin messuja silmällä pitäen. Tuotteet on suunnattu lapsille ja nuorille ja niiden koko tuotekehityksen kaari oli vain kolme kuukautta. Siinä ajassa idea jalostui valmiiksi tuotteeksi.

– Tapamme edetä tässä on tehdä tuote ja sisältö, joka voidaan toimittaa asiakkaalle. Kun asiakkaat ottavat ensi viikosta lähtien tuotteita käyttöön, niin sen jälkeen voimme päivittää heille uusia pelejä ja sisältöä internetin kautta, Nurkkala mainitsee.

Messujen aikana myytiin esimerkiksi Iraniin kaikki laitteet, jotka meillä oli mukana.

Veli-Matti Nurkkala

Ensimmäisiä tuotteita tilattiin kuntokeskuksiin ja kouluihin.

– Varsinkin Englannissa ja Irlannissa on hyvät markkinat myydä näitä kouluihin.

Messupalautteen ja myynnin perusteella yritys sai vahvistuksen, että tuotteiden kehitystyötä kannattaa jatkaa.

– Nyt ollaan kultakimpaleen äärellä, iloitsee toimitusjohtaja Veli-Matti Nurkkala.

Kuninkaalliset messuostoksilla

Abu Dhabissa messuvieraat olivat pääasiassa Lähi-idän ja Emiraattien alueelta.

– Saimme siinä muutaman päivän ajan hyvin koulutusta itsellemmekin, että millaisen markkinan kanssa ollaan kyseessä, minkälaisia ostajat ovat ja mitä he kysyvät, Nurkkala kertoo.

Messujen tunnelmassa riittää Nurkkalalle muisteltavaa vielä pitkään. Kokemuksena matka poikkesi huomattavasti Euroopan ja Yhdysvaltojen messumatkoista jo siten, että osastolla pyöri vähän väliä kuninkaallisia vartijoineen. Nurkkalan kertoo, että siniveriset pohtivat ostaisivatko he kaiken, mitä messuosastolla on tarjota.

– Messut lisäsivät kiinnostusta saada Lähi-Idässäkin myyntiä aikaiseksi. Joka 80. kansalainen emiraateissa on kuulemamme mukaan miljonääri. Siellä sitä ostovoimaa on hyvin.

Kyllä Kainuussa on meidän hyvä yrittää.

Veli-Matti Nurkkala

– Messut olivat sinällään erittäin haastavat viedä läpi ja järjestää erilaisessa kulttuurissa. Siellä jouduttiin päivittäin erilaisia haasteita ratkomaan, Nurkkala jatkaa.

Nurkkalan mukaan messuilla opittiin myös se, että oletuksiin ei kannata nojata.

– Tuli vastaan kaikenlaisia haasteita. Esimerkiksi olimme tilanneet sähköt sieltä, mutta silti meiltä kuitenkin katkaistiin sähköt ensimmäisenä iltana, koska emme olleet ostaneet yösähköä. Laitteiden käynnistämisessä kesti useampi tunti, ja saimme kaiken valmiiksi kymmenen minuuttia ennen messupäivän alkua.

Kotipesä halutaan pitää Kajaanissa

Veli-Matti Nurkkala toivoo, että yrityksen tuotteet saisivat jalansijaa entistä enemmän Yhdysvaltojen markkinoilta.

– Sinne jos saadaan tuote vietyä, niin siellä on kyllä mahtavat mahdollisuudet myydä isoja määriä. Ja tietysti Eurooppa on toinen.

Kajaanilaisen CSE Entertainment Oy:n päätavoite on aktivoida ihmisiä liikkeelle pelien kautta. Huippu-urheilijoiden käyttämä simulaattori Athene Exergaming tuo virtuaalimaiseman hiihtoon, juoksuun, kuntopyöräilyyn tai crosstrainerharjoituksiin.

Myös uusien ohjelmistojen ja tuotteiden kehittely on käynnissä koko ajan. Tällä hetkellä yrityksellä on yhteistyösopimus ison kuntosalilaitevalmistajan kanssa.

– He toimittavat jatkossa laitteita, joissa on meidän ohjelma mukana. Tämä on pitkän neuvottelun tuloksena nyt meille vahvistunut ja tarkoittaa sitä, että meidän tuote matkaa heidän laitteen mukana ympäri maailmaa.

Veli-Matti Nurkkala
Yle

Toimitusjohtaja Veli-Matti Nurkkala on varma siitä, että vaikka yritys kansainvälistyy, Kajaani pysyy edelleen ideoiden, kehittelyn ja tuotteiden valmistuksen kotipesänä.

– Kyllä Kainuussa on meidän hyvä yrittää. Täällä esimerkiksi paikallinen Kainuun Etu on ollut erittäin vahva tukija kasvupolullamme. Sitten täällä on paljon osaavaa työvoimaa sekä Kainuun ammattiopisto ja Kainuun ammattikorkeakoulu. Henkilöstömme on melkein kokonaan kainuulaista.

Nurkkala on huolestunut Kainuun Edun rahoitusleikkauksista. Kunnat ovat nyt puolittamassa Kainuun Edun kuntarahoituksen 800 000 eurosta 400 000 euroon.

– Kyllä olen huolestuneena seurannut tätä tilannetta. Kainuun Etu on pystynyt auttamaan, ei pelkästään meitä, vaan muitakin yrityksiä monilla tavoilla. He ovat olleet vielä sellainen henkinen apukin, ovat aina kyselleet, että miten menee. Toivon kovasti, että Kainuun Edulla on hyvä tulevaisuus jatkossakin.