Viranomaisarvio: Susilaumoja Suomessa alle 40 – Itä-Suomessa eniten

Luonnonvarakeskuksesta harmitellaan, että susimäärän arvioiminen on vaikeaa tietojen ristiriitaisuuksien takia.

susi
Susi
Osa pääkaupunkiseudun susihavainnoista on todettu virheellisiksi, mutta ei kaikkia. Kuvan susi asuu Ranuan eläinpuistossa.Ismo Pekkarinen / AOP

Luonnonvarakeskus on tehnyt jälleen arvion susikannan koosta. Joulukuussa tehdyn tänä vuonna järjestyksessään toisen väliarvion mukaan susilaumoja on Suomessa 32–38. Pienissä laumoissa yksilöitä on enintään seitsemän ja suurissa laumoissa vähintään kahdeksan.

Sudet keskittyvät Itä-Suomeen, jossa laumoja on Luken joulukuun arvion mukaan 21–23. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa laumoja olisi 14. Venäjän kanssa yhteisiä laumoja Suomella on 11.

Länsi-Suomessa susilaumoja arvioidaan olevan 10–14. Poronhoitoalueellakin liikkuu laumoja, mutta myös yksin ja pareittain kulkevia susia.

Erityinen kirjausjärjestelmä arvioinnin tukena

Luonnonvarakeskuksesta myönnetään, että susilaumojen määrän arvioiminen on hankalaa ja tiedot ristiriitaisia, koska lumiajalla on pystytty tekemään jälkihavaintoja vain rajoitetusti.

Kirjausjärjestelmä Tassuun (siirryt toiseen palveluun) suurpetoyhdyshenkilöiden ilmoittamat havainnot ovat kannan arvioinnin keskeistä tietovarantoa. Aineistoa on täydennetty riistakeskuksen aluetoimistojen ja riistanhoitoyhdistyksiltä saatujen tietojen pohjalta niin, että laumat ovat tulleet vain kertaalleen huomioiduiksi.

Apuna ovat olleet satelliittipaikannustekniikka ja susien dna-näytteet.