Huippuvuorten porot kutistuvat ilmastonmuutoksen takia

Kun talvella sataakin vettä lumen sijasta, kärsivät porot nälkää ja laihtuvat.

porot
Vuoria, sula meri Huippuvorilla
Jotkut Huippuvuorten jäätiköistä ovat pysyneet sulana jo useana talvena.Hakon Mosovold / EPA

Skotlantilaiset ja norjalaiset tutkijat ovat selvittäneet ilmastonmuutoksen vaikutuksia poroihin Huippuvuorilla, Pohjoisella jäämerellä. Lämpenevät talvet ovat kutistaneet poroja, sillä aikuisen poron keskipainosta on pudonnut seitsemän kiloa. Vielä 90-luvulla porot painoivat keskimäärin 55 kiloa, nyt ne painavat 48 kiloa.

– Lämpimämmät kesät ovat poroille hyväksi, mutta talvet ovat yhä vaikeampia, sanoo ekologi Steve Albon tutkijaryhmästä.

Talvet ovat aiempaa lämpimämpiä ja sade tulee enimmäkseen vetenä. Vesi jäätyy ja sen alta porojen on vaikea löytää jäkälää ja heinäkasveja syötäväksi. Monet porot kärsivät nälkää. Vasat ovat kitukasvuisia.

Kesäisin poroilla on ruoan suhteen hyvät oltavat. Naaraiden eli vaadinten hedelmällisyys onkin huipussaan syksyisin. Se näkyy porojen määrässä: 90-luvulla poroja oli 800, nyt niitä on noin 1400. – Huippuvuorilla on nyt aiempaa enemmän aiempaa laihempia poroja, sanoo ekologi Steve Albon.

Kun lauma on kasvanut, on kilpailu ruoasta koventunut entisestään talvisin. Tutkijoiden mukaan Arktisen alueen maalämpötila oli viime vuonna noin 2,8 astetta enemmän kuin mittaushistorian alkaessa sata vuotta sitten.

Siperiassa Jamalin niemimaalla yli 60 000 poroa nääntyi nälkään talvella 2013–2014. Niiltäkin loppui ruoka, kun jäkälä jäi jääkerroksen alle.

Lähteet: AFP, Reuters