1. yle.fi
  2. Uutiset

Miedot ja perinteiset sinapit maistuvat suomalaisille – vaikka sinappinsa voisi maustaa miten vaan

Esimerkiksi homejuusto, kaneli, kahvi ja persilja sopivat sinapin mausteeksi. Suomalaisten sinappimaku muuttuu kuitenkin hitaasti.

sinappi (mausteet)
Sinappia lasipurkissa.
Leilan sinappia.Olli Koski/Yle

Sinapin valmistamisessa voi käyttää eksoottisiakin makuyhdistelmiä. Sen on oppinut ylistarolainen sinapintekijä Leila Nuottivaara. Vai miltä kuulostaa esimerkiksi kahvipohjainen sinappi?

– Kahvi on todella hyvä mauste! Muistan, että Juice-vainaa käytti sitä lihapadassa ja siitä inspiroiduin vuonna 1977. Kahvista tulee vähän eksoottinen, itämainen maku. Tosi hyvä, kannattaa kokeilla, Nuottivaara vinkkaa.

Leila Nuottivaaran mukaan sinapin valmistuksessa vain taivas on rajana. Esimerkiksi homejuustolla maustettu sinappi on Nuottivaaran suosikki. Suosituksena on aloittaa sinapin valmistus jostain itselle tutusta mausta, josta pitää.

– On se sitten kaneli tai persilja, te tiedätte, miltä sen kuuluu maistua ja kuinka paljon sitä uskaltaa laittaa. Sitten voi lähteä liikkeelle ja kokeilla kaikkea. Jos sattuu, että se ei ollutkaan hyvää, niin ei siinä suurta vahinkoa tule. Pistää sitten johonkin makkarakastikkeeseen ja kokeilee seuraavan kerran uudestaan. Ei siinä korkealta tipahda, Nuottivaara kertoo.

Leila Nuottivaara mittaa sinapin lämpötilaa kattilasta.
Vain taivas on rajana, kun sinappia maustetaan, sanoo Leila Nuottivaara.Olli Koski/Yle

Perinteisellä sinapilla vahva kannattajajoukko

Vaikka erikoiset maut kiinnostavat, päätyy suuri osa kuluttajista Suomessa perinteiseen tai mietoon sinapiin. Esimerkiksi 80 prosenttia Kotisinapin myydyistä tuotteista on perinteisiä, Auran sinapeissa mietojen määrä on 60-70 prosenttia.

Kuitenkin tuliset ja erityisen maustetut sinapit tekevät vähitellen tuloaan suomalaisiinkin keittiöihin.

– Me ollaan tuotu markkinoille tosi tulinen sinappi ja sen myynti on kasvanut hyvin. Meillä on myös chili-sinappia. Kyllä suomalaiset selkeästi alkavat olla maustetumman ja tulisemman sinapin ja ruoan ystäviä, kertoo Auran sinappeja valmistavan Oy Lundén Ab:n myyntijohtaja Jaakko Lundén.

Kyllä suomalaiset selkeästi alkavat olla maustetumman ja tulisemman sinapin ja ruoan ystäviä.

Jaakko Lundén

Sinappimakujen kehittäminen ei ole haastavaa, Lundén kertoo. Sen sijaan suomalaisten tottumusten muuttaminen tapahtuu hitaammin. Haasteena on saada kuluttajat maistamaan uutuustuotteita. Auran sinapilla oli esimerkiksi markkinoilla mallas- ja grillisinappia, mutta menekki ei ollut odotetunlainen. Sen sijaan vanhat tutut tuotteet, kuten mieto ja tulinen ovat suosittuja. Lundénin mukaan on kuitenkin tärkeää tarjota erilaisia vaihtoehtoja ja säilyttää kuluttajan mielenkiinto sinappiuutuuksia kohtaan.

– Osa on markkinoilla vuoden-kaksi ja sitten häviää. Niiden tilalle tulee sitten uusia, Lundén kertoo.

Jos vertaa suomalaisia ja ulkomaalaisia sinappimarkkinoita, vetoavat Suomessa perinteisten lisäksi makeat ja väkevät sinapit, tietää Kotisinappia valmistavan Mausteaitta Oy:n toimitusjohtaja Jan Vuokko.

– Ulkomailla pidetään paljon sokerittomista ja etikkaisista, Vuokko kertoo.

Sinappia suklaan päälle?

Leila Nuottivaaralla on jo parinkymmenen vuoden kokemus itsetehdyistä sinapeista. Leila's hyvät maut -sinappeja on saatavilla tietyistä marketeista ja kaupoista, ja hän tekee tuotteita myös tilauksesta. Sinapin valmistamisessa tärkeää on tarkkailla lämpötilaa ja varoa, että sinappi ei pala pohjaan. Sen takia Nuottivaara valmistaakin sinappinsa vesihauteessa.

– Siinäkin kyllä riittää vispaamista, ettei pala pohjaan, Nuottivaara kertoo.

Sinappia voi hyödyntää myös moneen tuotteeseen. Nuottivaara esimerkiksi itse syö sinappia juuston kera. Hänen miehensä on kuitenkin kokeillut eksoottisemmankin kuuloista yhdistelmää.

– Mieheni laittoi (sinappia) Fazerin sinisen päälle, mun mielestä se oli jo aika eksoottista. Hän söi kuitenkin enemmän kuin yhden palan. Laittoi perinteistä ja sanoi, että tämähän on hyvää, Nuottivaara naurahtaa.

Lue seuraavaksi