Kuusankoskella leivotaan pian kahvileipää – kuusi uutta työpaikkaa

Leipomoyritys Vaasan Oy on saanut päätökseen lokakuussa aloitetut yt-neuvottelut. Kahvileivän valmistus siirretään Vantaalta Kuusankoskelle.

leipomoteollisuus
Vaasan tehtaiden liput
Yle

Leipomoyritys Vaasan Oy siirtää kahvileivän valmistuksen Vantaalta Kuusankoskelle. Siirto tapahtuu maaliskuun puoliväliin mennessä.

Kuusankoskelle tulee siirron myötä myös kuusi uutta työpaikkaa. Yhteensä Vaasan Oy:n Kuusankosken-tehtaalla työskentelee tällä hetkellä 131 ihmistä.

Leipomoyritys on saanut päätökseen lokakuussa aloitetut yt-neuvottelut. Niiden tuloksena yhtiö investointi Suomen leipomotoimintaan, mutta tiedossa on myös toiminnan lakkautuksia ja tuotannon siirtoja.

– Muutokseen sisältyy 14 miljoonan euron investointi Suomen leipomotoimintaan. Todella paljon siitä menee Kuusankoskelle. Voi sanoa, että jatkossa Vantaan, Kuusankosken ja Kiimingin tehtaisiin panostetaan pitkällä tähtäimellä, Vaasan Oy:n toimitusjohtaja Thomas Isaksson sanoo.

Kotkasta vähennetään

Investointien ohella yhtiö on päättänyt sulkea leipomot Tampereella, Kuopiossa ja Seinäjoella. Tällä hetkellä Vaasan arvioi, että työt loppuvat 207 ihmiseltä.

Yhteistoimintaneuvottelut koskivat myös yhtiön Kotkan-tehdasta. Kotkasta irtisanotaan kahdeksan.

– Olemme yhteistyössä Lantmännenin kanssa kuorruttaneet ruisnachoja suklaalla. Se työ meiltä poistuu, Isaksson sanoo.

Kotkassa myös investoidaan, kun palaleipien niputus automatisoidaan.

Lisäksi myös Joutsenossa työskenteleville on tiedossa lomautuksia ensi vuonna.