1. yle.fi
  2. Uutiset

Irakissa tehdyn joukkomurhan oikeuskäsittely alkoi Tampereella

Syytettynä on kaksi irakilaisveljestä, jotka kiistävät teot. Puolustus pitää videotodistusaineistoa epäluotettavana.

sotarikokset
Terroristiepäillyn vangitsemisoikeudenkäynti Tampereella
Aikaisemmin pidetyssä vangitsemisoikeudenkäynnissä syytetyt olivat henkilökohtaisesti paikalla. Leena Peltokangas / Yle

Pirkanmaan käräjäoikeudessa aloitettiin tänään tiistaina valmisteluistunto. Syytetyt eivät olleet paikalla, vaan syyttäjä, puolustus ja tuomarit kävivät läpi käytännön asioita.

Haastehakemus jaettiin. Se on karua luettavaa. Kesäkuussa 2014 IS eli Isis valtasi Mosulin lisäksi Tikritin ja sen lähistöllä Camp Speicherin sotilastukikohdan. Isisin vangiksi jäi ehkä 1 500 irakilaista alokasta ja koulutettua sotilasta. Seuraavina päivinä heistä surmattiin yli tuhat.

Tapahtumia on videolla, mutta keitä ovat tekijät? Tähän aikoo puolustus tukeutua.

– Kyllähän tässä näyttöä on kerätty vuoden verran, mutta se on erittäin epäluotettavaa, sanoo toisen syytetyn asianajaja Mika Miesmäki.

Hänen mukaansa esimerkiksi irakilaisista asiakirjoista on vaikea saada varmuutta. Paljon puhuttu videomateriaali on sellaista, ettei hän itse kykenisi tunnistamaan siitä päämiestään.

Kovat syytenimikkeet

Syyttäjä vaatii joka tapauksessa rangaistusta kovilla nimikkeillä: terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä murhia, surmaamalla tehty törkeä sotarikos ja terroristisessa tarkoituksessa tehty törkeä pahoinpitely.

Syytetyt kiistävät osallistuneensa tällaisiin tekoihin. Ainakin toinen kiistää edes olleensa paikalla.

Oikeus arvioi aikanaan näytöt. Aikataulusta ei ole vielä varmuutta, mahdollisesti tammikuun vaiheilla voitaisiin päästä jutun pääkäsittelyyn.

Jutussa sovelletaan Suomen lainsäädäntöä.

Lue seuraavaksi