Minkä kaupungin jouluvalot hivelevät sinun silmääsi? Hintaero lähes 150 000 euroa

Halvimmillaan kaupungin jouluvalaisu maksaa vain noin tuhat euroa.

jouluvalot
Esplanadinpuiston jouluvalot Helsingissä.
Esplanadinpuiston jouluvalot Helsingissä.Antti Kolppo / Yle

Kaupungit laittavat jouluvaloihin tänä vuonna rahaa enintään noin 150 000 euroa. Tämän summan jouluilmeeseen käyttävät Helsinki ja Tampere.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiiikka

Lisäksi monissa kaupungeissa yritykset somistavat katukuvaa omilla valoillaan. Helsingissä yritykset kustantavat suurimman osan valaistuksesta.

– Silloin puhutaan sadoista tuhansista euroista. Kokonaispottiin ei miljoona riitä, Helsingin Rakennusviraston valaistuspäällikkö Juhani Sandström sanoo.

Jouluvalot Turun teatterisillalla
Joulukaupungiksi julistautunut Turku laittaa jouluvaloja 59 000 eurolla, muun muassa Teatterisiltaan.Paula Koskinen / Yle
Jouluvalot Hämeenlinnassa
Uudet jouluvalot ja keskustan valojen kehittäminen maksavat Hämeenlinnassa noin 100 000 euroa.Tiina Kokko / Yle

Esimerkiksi Tampereella ja Hämeenlinnassa yritysten panos kaupungin jouluvaloihin on pienempi kuin Helsingissä.

Hämeenlinna käyttää tänä vuonna uusiin valoihin noin 100 000 euroa. Summassa on tosin mukana jouluvalojen lisäksi myös muuta valaistuksen uusimista kaupungin keskustassa.

Vaasan jouluvalot
Vaasassa uusien jouluvalojen hankinta, vanhojen korjaus ja energiakulut ovat noin 26 000 euroa.Jarkko Heikkinen / Yle

Muissa kaupungeissa jouluvaloihin käytettävät summat vaihtelevat muutamasta tuhannesta muutamiin kymmeniin tuhansiin euroihin. Esimerkiksi Turussa noin 59 000 euroa, Rovaniemellä 47 000 euroa, Lappeenrannassa 38 000 euroa, Kuopiossa 25 000 euroa ja Vaasassa 23 000 euroa.

Jouluvaloja Rovaniemen keskustassa Koskikadulla.
Joulumaan pääkaupunki Rovaniemi hankki uuden valokaton Koskikadulle 20 000 eurolla. Kaikkiaan jouluvalaistus maksaa Rovaniemellä tänä vuonna 47 000 euroa.Ilkka Ulkuniemi / Yle

Kaupunkien valoihin käyttämät summat vaihtelevat muun muassa sen takia, että jotkut kaupungit hankkivat tänä vuonna uusia valoja. Jouluilmettä on laitettu uusiksi Hämeenlinnan lisäksi ainakin Kajaanissa, Kemissä, Kotkassa ja Kuopiossa.

Jouluvalot Kuopiossa
Kuopiossa laitettiin tänä vuonna 25 000 euroa rahaa jouluvaloihin, muun muassa uudet valot Kauppatorin kuuseen.Toni Pitkänen / Yle

Esimerkiksi Rovaniemelle on hankittu Koskikadulle valokate ja vaihdettu uimarannen neljän kuusen valot, Kotkassa yritysten yhteisessä torivalo-hankkeessa on hankittu neljä isoa valopylvästä, valonheittimiä ja valaistuja kuusia. Turussa uutta on kahden kävelysillan valaisu, Kuopiossa puolestaan on uusittu Kauppatorin kuusen valot.

Osa kaupungeista käyttää aiempien vuosien valoja, mutta kustannuksia syntyy asennuksista, huollosta ja korjauksista.

Esimerkiksi Kokkolassa ei uusittu valaistusta vaan niistä koituu energiakustannuksia kaupungille noin tuhat euroa. Kokkolan jouluvaloihin käyttämä summa on pienin kaikista niistä kaupungeista, joista vastauksia saatiin. Lähes yhtä pienellä panostuksella selviää Oulun kaupunki.

Muita pieniä summia jouluvaloihin laittavia kaupunkeja ovat Kemi, Tornio, Kajaani ja Jyväskylä.

Tiedot käyvät ilmi Ylen kyselystä, johon saatiin tiedot 19 kaupungista.

Jouluvalot Kajaanissa
Kajaanissa on hankittu tänä vuonna valot kahteen kuuseen. Jouluvalobudjetti: 3500 euroa.Jenna Keto-Tokoi / Yle
Jouluvalot Lappeenrannan Kauppakadulla
Lappeenrannan jouluvalot maksavat 10 000 euroa.Tommi Parkkinen / Yle
Porin jouluvalot
Porin jouluvalaistus on edellisvuosien kaltainen, budjetti on 15 000 euroa.Marko Hietikko / Yle
Jouluvalot Seinäjoella.
Seinäjoki on yksi monista kaupungeista, joka on vaihtanut jouluvaloiksi led-lamput. Seinäjoen jouluvaloihin menee tänä vuonna 23 000 euroa.Olli Koski / Yle