Coldplay, Sia, Maroon 5 ja monet muut tekevät töitä suomalaisen äänialan ammattilaisen kanssa

Kempeleestä lähtöisin oleva Perttu Korteniemi tekee ammatikseen kiertue- ja konserttiäänentoistoon liittyvää suunnittelua ja toteutusta. Korteniemi on työskennellyt jo vuosia ulkomailla. Hänen asiakkaitaan ovat lukuisat pop- ja rockmaailman suuret nimet.

musiikki
Perttu Korteniemi Hailuodossa.
Kirsi Lehtosaari

Kansainvälistä kiertue- ja konserttiäänentoiston suunnittelua ja toteutusta tekevä Perttu Korteniemi sai ensimmäisen kosketuksen alaansa jo kotona, kun hän lauloi Kempeleessä siskojensa kanssa kuorossa nimeltä Musarit.

– Meillä oli perheessä omat niin sanotut laulukamat, jotka isä hankki. Ne yritettiin saada soimaan aina paremmin.

Korteniemen osaaminen johti siihen, että hän vastasi koulussa joulu- ja kevätjuhlien äänentoistosta. Vuonna 2002 miehen seuraava askel alalla oli siirtyä oululaisen ”Watti” Matti Niemen ja Eero Vuolukan tapahtumatekniikkayrityksen äänimieheksi.

– Livepaletti on minun ensimmäinen ääniperheeni, josta olen saanut alun oppini.

Oulun opeilla maailmalle

Korteniemi työskenteli vuosia oululaisten bändien kanssa, mutta myös Oulun kaupunginteatterissa äänialan töissä. Roadtrippi ulkomaille sen aikaisen tyttöystävän kanssa muutti kuitenkin elämän suuntaa.

Matka päätyi erinäisten vaiheiden jälkeen Englantiin Birminghamiin, jossa tyttöystävä sai töitä muotialalta. Korteniemi haki kaupungista äänialan töitä. Mies sai huomata, että Oulusta saadut opit toimivat hyvin myös suuremmissa kuvioissa.

Keskeinen eteenpäin vievä voima on ollut suomalainen työmoraali, jota oppii koulusta ja perheeltä

Perttu Korteniemi

– Työ on aina samanlaista, riippumatta bändin suosiosta tai koosta. Keskeinen eteenpäin vievä voima on ollut suomalainen työmoraali, jota oppii koulusta ja perheeltä. Kun kuvittelee tekevänsä normaalisti, niin Englannissa ajatellaan, että tyyppi tekee tosi hyvin, pidetään tämä.

Työ on vienyt miehen useisiin mielenkiintoisiin paikkoihin.

– Tänä vuonna kävin Chris Brownin kanssa Keniassa, Mombasassa. Uusia mielenkiintoisia paikkoja olivat myös Libanon ja Israel.

Hyvin tehty työ on johtanut Korteniemen yhteistyöhön lukuisien nimekkäiden maailmatähtien kanssa ympäri maailman.

– Kesällä pääasiakkaitani olivat Coldplay ja Sia. Syksymmällä tein töitä Bastillen kanssa.

Kuulokuvia kaikille penkeille

Korteniemi on työskennellyt Englannista käsin vuodesta 2009, josta viimeiset puolitoista vuotta itsenäisenä yrittäjänä. Käytännössä Korteniemen työ alkaa neuvotteluilla bändin tuotantomanagerin ja mahdollisesti kiertuemanagerin sekä bändin omien miksaajien kanssa.

Äänisuunnittelija Perttu Korteniemi työssään.

Palaverissa selvitetään esimerkiksi logistiikkaan liittyviä asioita, mutta myös äänentoiston todellista tarvetta, joka vaihtelee usein riippuen muun muassa keikkapaikasta.

– Maailmalla joudutaan välillä tekemään myös klubikeikkoja, vaikka bändi olisikin areenakiertueella.

Keikkapaikalle Korteniemi menee yleensä aamulla aikaisin niin kutsutun pääripustajan kanssa. Paikan päällä suunnittelijan tehtäviin kuuluu esimerkiksi merkata äänentoiston ripustuspisteet.

Kaiuttimien asentamisen suunnittelussa on tärkeä tietää kuinka monta ja minkälaisiin kulmiin ne asetetaan.

– Sitä yritetään saada mahdollisimman hyvä kuulokuva kaikille jakkaroille salissa.

Illalla keikan jälkeen laitteisto puretaan turvallisesti lukuisiin laatikoihin, jotka lastataan rekkaan.

– Työssäni antoisin juttu on nähdä kesken keikan ihmisten tanssivan ja laulavan suurienkin areenoiden yläparvilla. Silloin tuntuu, että kannatti suunnitella äänentoisto hyvin, että työllä on merkitystä. Ei pidä olla tekosyitä, että miksi kaikki eivät saisi konsertista täyttä nautintoa.

Suomessa äänialalla on vielä kehitettävää

Korteniemen mielestä äänentoistoalan työ Suomessa on hyvällä tasolla. Asia, johon hän kiinnittäisi enemmän huomiota, on linkki asiakkaan ja kaluston toimittajan välillä.

Perttu Korteniemi työnsä äärellä.
Perttu Korteniemi O2 Arenaalla Lontoossa.

– Aina ei asiakas ihan tiedä mitä tilaa ja myyjän on vaikea myydä, jos hänelle ei osata kertoa, että minkälaiseen tilaan ja minkälaiseen tarpeeseen kalusto tulee. Ehkä tässä tullaan tuottajien vastuuseen, heillä pitäisi olla ammattitaitoa äänentoistojärjestelmien kanssa.

Korteniemi laulaa myös itse

Kempeleen Musareissa laulanut Korteniemi laulaa yhä ja soittaa myös kitaraa. Kiertueiden loppuvaiheessa hän kertoo usein havahtuvansa poltteeseen, joka tulee tarpeesta tehdä musiikkia.

– Oulussa käydessäni, olemme kavereiden kanssa lämmitelleet vanhaa country-folkbändiämme For Everymania. Lisäksi soitan Lehtosaari-Korteniemi -duossa, Kirsi Lehtosaaren kanssa. Duolla tehdään indie-tyylistä folkmusiikkia, jota toivottavasti ensi vuonna julkaistaan.

Kyllä sitä tulee sitten joskus soitettua ja jammailtua artistien kanssa

Perttu Korteniemi

Korteniemi kertoo, että hänellä on paha tapa lähteä reissuun ilman kitaraa ja tulla kotiin kitaran kanssa. Yleensä kitara on joko vanha Martin tai Gibson, jota mies huoltaa reissun päällä yhdessä bändien kitarateknikoiden kassa.

– Kyllä sitä tulee sitten joskus soitettua ja jammailtua artistien kanssa. Että kyllä sekin puoli on minusta varmaan tiedossa.

Korteniemi uskoo tekevänsä äänialan työtä myös tulevaisuudessa. Hyvät kontaktit ja asiakkuudet voivat kestää pitkäänkin. Tulevaisuudessa mies haluaisi kuitenkin kodin myös Suomesta.

– Joku mökki jostain vähän syrjempää Suomesta, mutta lentokentän läheltä. Vois tehdä aina jonkun kiertueen ulkomailla ja vähän töitä Suomessa.