Australialainen kaivosyhtiö aloittaa ratkaisevat tutkimukset Lounais-Hämeessä – Toimitusjohtaja: "Jatko riippuu täysin tuloksista"

Kaivosyhtiö Avalon käynnistää geofysikaaliset mittaukset Lounais-Hämeessä ensi vuonna. Kultaa ja litiumia on, mutta onko niitä tarpeeksi kaivoksen perustamiseen, selviää ensi vuonna. Avalon Mineralsin toimitusjohtaja Malcolm Norris sanoo, ettei tähänastisten tutkimusten valossa vielä ole tietoa siitä, perustetaanko kaivos.

kaivosteollisuus
Kallionäytettä sahaa GTK:n tutkimusassistentti Juhani Alanen, taustalla tutkimusassistentti Kalevi Karttunen
Kallionäytettä sahaa GTK:n tutkimusassistentti Juhani Alanen, taustalla tutkimusassistentti Kalevi Karttunen.Niilo Kärkkäinen / GTK

Australilainen kaivosyhtiö on tutkinut Lounais-Hämeen maaperää jo jonkin aikaa. Tulokset kiinnostavat Avalon Mineralsia niin paljon, että Avalon Minerals käynnistää geofysikaaliset tutkimukset Tammelan, Jokioisten ja Someron rajamailla ensi vuoden alkupuolella.

Australialaisyhtiö on tänä vuonna käyttänyt Suomen malmivarojen tutkimiseen puoli miljoonaa euroa, näistä iso osa on palanut juuri Lounais-Hämeessä. Ensi vuoden potti on tämän vuotista suurempi. Avalon Mineralsin toimitusjohtaja Malcolm Norris kertoo, että ensi vuoden tulokset ratkaisevat, kiinnostaako yritystä kaivostoiminta Lounais-Hämeessä.

– Kaivosta on nyt liian aikaista suunnitella. Emme tiedä, onko alueella tarpeeksi kultaa tai litiumia. Tällä erää meillä on tähtäimessä kulta, Lounais-Hämeen litium-alueella on tehtävä vielä enemmän työtä esiintymän laadun selvittämiseksi.

Kunnan edustajat mukaan

Kaivosyhtiö aloittaa geofysikaaliset mittauksensa jo tammikuussa. Myös kuntien virkamiehet pääsevät paikalle katsomaan konkreettisesti, miten maaperää tutkitaan. Kutsu tuo iloa Tammelan kunnanjohtajalle Kalle Larssonille, joka oli vastikään kuulemassa Avalonin infopakettia tekemisistään.

– Nyt on tullut varmuus siitä, että kaikki, mitä kaivosyhtiö on viime kuukausina tehnyt, on hyvinkin varhaisen vaiheen selvittämistä. Tämä on tietenkin meille kunnassa tärkeä tieto. Kunnan tehtävä on myös käydä yhtiön kanssa nyt keskustelua.

– Olemme sopineet kaivosyhtiön kanssa siitä, että ensi vuoden puolellakin he tiedottavat meille. Menemme käymään maastossa, kun he aloittavat kairaukset. Menemme katsomaan, mitä he tekevät. Kunnan velvollisuus on nyt myös vastata kuntalaisten mahdollisiin kysymyksiin.

Kalle Larsson uskoo, että kaivosyhtiö on nyt hyvällä linjalla viestinnän ja tiedotuksen suhteen.

– Nyt puhutaan avoimesti ja kerrotaan, mitä on tehty ja mitä lähikuukausien aikana tullaan tekemään. Olo on sellainen, että menee vähintäänkin vuosi ennen kuin me tiedämme, onko kyseinen esiintymä edes niin rikas, että tänne kannattaa perustaa kaivosta, sanoo Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson.