"Jaaha, nyt tehdään pimeyden töitä" – Tunteita kuumentavat budjettivaltuustot voivat venyä pikkutunneille

Budjettivaltuustoissa käytetään perinteisesti pitkiä puheenvuoroja, kun tulevan vuoden talousarviota käsitellään. Asioiden tarkempi valmistelu helpottaa tilannetta.

kuntapolitiikka
Puheenjohtajan nuija.
Kalle Niskala / Yle

KajaaniKaupungeissa ja kunnissa ympäri maata on jälleen loppuvuodesta kokoonnuttu budjettivaltuustoihin, eli käsittelemään tulevan vuoden talousarviota.

Kyse ei ole aivan tavallisista kokouksista. Perinteisesti budjettivaltuustoissa käytetään pitkiä puheenvuoroja. Kokoukset ovat usein venyneet eri paikkakunnilla yön pikkutunneille.

Se kaupunginhallituksen näkemys pitää valtuustossa aika pitkälle.

Jarkko Majava

Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vesa Kaikkonen (vas.) muistelee, että hänen kohdallaan kokous on pisimmillään venynyt aamuyhdeksästä kahteen asti yöllä.

– Minäkin taisin sanoa, että: "Jaaha, nyt tehdään pimeyden töitä". Kaikki eivät tykänneet terminologiasta, jota käytin, Kaikkonen nauraa.

Kokous kuumentaa tunteita erityisesti, jos käsiteltävänä on leikkauksia tai lakkautuksia, Kaikkonen pohtii. Hänen uransa pisimmässä kokouksessa oli ollut puhetta taidemuseon lakkautuksesta.

Kaikkonen tähdentää, että yleensä budjettivaltuustotkin ovat hyvin rauhallisia ja leppoisia. Samalla niihin liittyy kuitenkin suuria odotuksia.

Välillä käydään nukkumassa

Kuntaliiton kehityspäällikkö Jarkko Majava arvioi, että budjettivaltuustojen tunnelma vaihtelee hyvin paljon kunnasta ja tilanteesta toiseen. Kokous ei välttämättä eroa lainkaan tavallisesta valtuuston kokouksesta.

– Totta kai on myös kuntia ja tapauksia, joissa erityisesti kiperissä päätöksissä on tullut tunteita kiristäviä tilanteita, Majava pohtii.

Suomussalmen ja Kuhmon talousarviot paperisena.
Kuhmon ja Suomussalmen talousarviot ja -suunnitelmat paperiversioina.Laura Tolonen / Yle

Lähtökohtaisesti etenkin suurimmissa kaupungeissa budjettivaltuustot ovat pitkiä ja niihin varataan jopa kaksi päivää aikaa, Majava kertoo. Asioita on käsiteltävänä paljon.

– Toivon mukaan valtuutetut ja muut asianosaiset käyvät välillä nukkumassa, Majava sanoo pilke silmäkulmassa.

Valtuutetut eivät toki istu koko päivää paikallaan ja käsittele asiaa yhtämittaisesti. Välissä on esimerkiksi valtuustoryhmien palavereita, Majava tähdentää.

Miksi tunteet kuumenevat?

Sotkamon kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonen (kesk.) pohtii, että tunteet kuumentuvat erityisesti jos taloudelliset ajat ovat tiukat ja joudutaan leikkaamaan.

– Yleensähän se on aina väärästä kohdasta, leikataan mistä tahansa. Jonkun mielestä se on aina väärin, Korhonen sanoo.

Korhonen kokee myös, että pienemmistä asioista syntyy helpommin keskustelua, koska nämä ovat ymmärrettävämpiä kuin isot kokonaisuudet. Myös julkisuutta keränneet asiat herättävät keskustelua.

Kajaanin kauppakadun työmaa.
Esimerkiksi investointi katuremonttiin voi olla esillä budjettivaltuustossa. Kuva Kajaanin Kauppakadulta, joka remontoitiin vuonna 2015.Katja Oittinen / Yle

Hän korostaa, että päättäjien on tärkeää perehtyä asioihin.

– Mitä enemmän päättäjät tietävät asioista, niin sen parempi ja helpompi on tehdä päätöksiä, Korhonen sanoo.

Korhonen muistelee, että budjettivaltuustot ovat kestäneet Sotkamossa keskimäärin kolmesta neljään tuntia. Joskus asioista ollaan oltu kuitenkin niin yksimielisiä, että kokous on saatu 15 minuutissa ohi.

Siinä vaiheessa kaikki ovat helpottuneita, että se saatiin kasaan.

Aimo Korhonen

Suomussalmen kunnanjohtaja Asta Tolonen tietää, että yllättävät asiat voivat herättää kuhinaa. Hän on seurannut budjettivaltuustoja kunnanjohtajana sekä aikoinaan Kainuun maakuntayhtymän talousjohtajana.

Hänen mielestään budjettivaltuustoissa ei ole syytä tunteiden tai mielipiteiden peittelyyn.

– Jokainen voi tuoda oman mielipiteen vapaasti esille ja näin olen ymmärtänyt, että mitään kieltoa missään ryhmässä ei ole olemassa, Tolonen toteaa.

Asioita valmistellaan paremmin

Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vesa Kaikkonen sanoo tilanteen parantuneen vuosien varrella. Tänä vuonna budjettivaltuuston kokous kesti Kajaanissa vajaat seitsemän tuntia.

– Jos ajatellaan aikaa reilut 20 vuotta taaksepäin, niin kyllä asiat ovat niin hyvin valmisteltuja, että huomattavasti vähemmän puhutaan ja kokoukset kestävät vähemmän aikaa, Kaikkonen sanoo.

Kuvassa Kaustisen valtuuston istuntosali
Valtuustosali.Juha Kemppainen / Yle

Samaa mieltä on Kuntaliiton kehityspäällikkö Jarkko Majava. Asiaan on vaikutusta kunnanvaltuustojen toiminnalla kokonaisuudessaan. Majava pohtii, että on silmiinpistävää, kuinka vähän asiat muuttuvat budjettivaltuustossa, sillä asioita käydään jo ennen kokousta huolella läpi.

– Se kaupunginhallituksen näkemys pitää valtuustossa aika pitkälle. Muutokset koskevat yksittäisiä asioita, ja ne eivät välttämättä kokonaiskuvassa ole taloudellisesti kovin isoja. Toki ne voivat toiminnallisesti ja joidenkin ihmisten kannalta olla hyvin merkittäviä.

Onko tämä hallitusten näkemyksien pysyminen ongelma demokratian ja valtuutetun vaikuttamismahdollisuuden kannalta? Majavan mukaan ei, koska asioita käsitellään kuitenkin etukäteen.

– Se on pitkä prosessi, jossa toivon mukaan luottamushenkilötkin ovat olleet omalta osaltaan mukana, Majava toteaa.

Tunnelma voi myös innostaa

Budjettivaltuustoja on usein seuraamassa myös tavallista enemmän yleisöä. Vaikuttaako tämä siihen, että valtuutetut haluavat pitää pitkiä puheenvuoroja ja tuoda kantojaan esiin?

Kuntaliiton Jarkko Majava arvioi, että valtuutetut eivät puhu yleisön takia. Kyseessä on areena, jossa valtuutetuilla on oikeus ja velvollisuus tuoda omat kantansa julki ja jossa asioista keskustellaan.

– En liioittelisi yleisön vaikutusta, vaikkakin toki sellaisiakin tapauksia voi olla, Majava pohtii.

Vesa Kaikkonen.
Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vesa Kaikkonen.Mika Niskanen / Yle

Vesa Kaikkonen puolestaan kertoo huomanneensa, että jos paikalla on yleisöä tai median edustajia, niin puheenvuorot tuppaavat hiukan venymään.

Hän näkee budjettivaltuuston tunnelman toisaalta myös positiivisena asiana. Tunne voi innostaa esimerkiksi tavallista ilmiömäisempiin puheisiin.

– Olen aina toivonut, että sanailisimme älykkäästi ja pistelisimme piikkejä toistemme nahkaan ja sillä tavalla innostaisimme toisiamme, Kaikkonen mainitsee.

Mutta milloin budjettivaltuustossa kuuluu helpotuksen huokaus? Sotkamon kunnanhallituksen puheenjohtajan Aimo Korhosen mukaan lopuksi.

– Se kuuluu yleensä siinä vaiheessa, kun valtuuston puheenjohtaja lyö nuijalla pöytään, että se on kasassa. Siinä vaiheessa kaikki ovat helpottuneita, että se saatiin kasaan, Korhonen sanoo.