Kelan uusi pääjohtaja odottaa toimeentulotukimenoihin selvää nousua

Tuen hakijoiden määrän arvioidaan lisääntyvän vuodenvaihteen jälkeen, kun toimeentulotukea voi anoa sähköisesti.

politiikka
Elli Aaltonen
Kelan pääjohtaja Elli AaltonenPyry Sarkiola / Yle

Kelan uuden pääjohtajan Elli Aaltosen mukaan laitos varautuu siihen, että toimeentulotukimenot kasvavat ensi vuonna 1,5 miljardiin euroon. Tänä vuonna rahaa kuluu Aaltosen mukaan muutama sata miljoonaa euroa vähemmän.

Nousu johtuu siitä, että toimeentulotuen maksaminen siirtyy vuodenvaihteessa kunnilta Kelalle. Hakeminen helpottuu, koska tukea voi anoa sähköisesti, kun vielä tänä vuonna asiat on pitänyt hoitaa kunnan sosiaalitoimistossa.

Aaltosen mukaan Kela ei toivo menoihin selvää kasvua, mutta on varautunut siihen.

– Jos ihmisille on laissa luotu oikeus viimesijaiseen toimeentulotukeen, emme voi tässä välissä sitä estää, Aaltonen sanoi keskiviikkona politiikan toimittajien lounaalla.

Kustannusten vertailua hankaloittaa hänen mukaansa se, että kunnille jää yhä harkinnanvaraisen toimeentulotuen hoitaminen, sillä kunnan sosiaalitoimi voi myöntää edelleen täydentävää tukea.

Asiantuntijat ovat arvioineet, että monet suomalaiset, joiden on ollut mahdollista saada perustoimeentulotukea, eivät ole sitä hakeneet. Aaltosen mukaan ihmiset eivät ole käyttäneet oikeuttaan, koska esteeksi on voinut nousta tieto siitä, että ylipäätään hakee tukea ja tekee sen omilla kasvoillaan.

Aaltonen kuvaa muutosta suureksi, sillä perustoimeentulotukea tulee hoitamaan Kelassa 700 uutta työntekijää.

Hän aloittaa itse Kelan pääjohtajana ensi vuoden alussa, kun nykyinen pääjohtaja Liisa Hyssälä jää eläkkeelle. Aaltonen on toiminut ennen Kelaan siirtymistään Itä-Suomen aluehallintoviraston pääjohtajana vuodesta 2010.