USA:n terveysviranomaiset varoittavat Texasin zikatartunnoista

Erityisesti raskaana olevia kehotetaan välttämään Brownsvilleen matkustamista ja siellä olevia valppauteen hyttystenpuremien välttämiseksi. Lisäksi mahdollisesti alitistuneille ihmisille suositellaan testeihin menemistä.

Zikavirus
Neljän kuukauden ikäinen Ana Beatriz isoäitinsä sylissä. Kuva otettu Lagoa do Carrossa, Pernambucon osavaltiossa Brasiliassa 8. helmikuuta 2016.
Neljän kuukauden ikäinen Ana Beatriz sairastaa mikrokefaliaa. Kuva on Brasiliasta Pernambucon osavaltiosta helmikuulta 2016. Percio Campos / EPA

Yhdysvaltain terveysviranomaiset varoittavat raskaana olevia lykkäämään matkustamista Brownsvilleen Texasin osavaltioon zikavirustartunnan välttämiseksi.

Texasissa on varmistunut viisi alueellista zikatartuntaa, joiden aiheuttajiksi epäillään paikallisia hyttysiä. Brownsvillen kaupunki sijaitsee lähellä Meksikon rajaa.

Brownsvillen alueella asuvia kehotetaan valppauteen ja erityisesti raskaana olevia, jotka elävät ja työskentelevät alueella, ryhtymään toimiin hyttysten pistojen estämiseksi. Texasissa ei ole näyttöä laajoista esiintymistä, mutta lämpötila on edelleen riittävän lämmin, joten hyttyset voivat jatkaa viruksen levittämistä.

Viranomaiset antavat ohjeita sekä naisille että miehille

Kaikkia raskaana tai hedelmällisessä iässä olevia naisia ja heidän kumppaneitaan, jotka asuvat tai ovat matkustaneet Brownsvilleen 29. lokakuuta jälkeen, kehotetaan menemään zikavirustestaukseen.

Naiset, jotka ovat altistuneet zikatartuntavaaralle vieraillessaan alueella tai ovat harrastaneet suojaamatonta seksiä jonkun alueella käyneen kanssa, tulisi odottaa kahdeksan viikkoa ennen kuin yrittävät tulla raskaaksi. Miehet, jotka ovat altistuneet samalla tavoin, tulisi odottaa vähintään kuusi kuukautta ennen kuin yrittävät kumppaninsa kanssa saada lasta estääkseen viruksen leviämisen seksin yhteydessä.

Uusimpien tutkimustulosten mukaan kuudelle prosentille sikiöistä, joiden äidit saivat zikavirustartunnan raskauden aikana, kehittyy synnynnäisiä epämuodostumia, kuten mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä.

Terveysviranomaiset maailman laajuisesti yrittävät selvittää zikaviruksen leviämistä ja syitä. Viime vuonna Brasiliasta alkanut virustartunta-aalto on jo levinnyt yli 60 maahan.

Lähteet: Reuters, AP