Ammattikuljettajien kritiikki sai vauhtia valtatie 8:n kunnossapitoon

Valtatie 8:n huonosta kunnosta palauteryöpyn saanut ely-keskus palkkaa konsultin seuraamaan tien hoitoa. Urakoitsijalta edellytetään myös nykyistä tiiviimpää kelitilanteen seurantaa.

tiet
Kuvasa jonoa onnettomuuspaikan lähellä valtatie kahdeksalla Kruunupyyssä
Joulukuun alussa tapahtunut kuolonkolari sai ammattikuljettajat liikkeelle valtatie 8:n kunnossapidon parantamiseksi.Kjell Wikman / Yle

Ammattikuljettajat kritisoivat viime viikolla, että Kokkolan ja Vaasan välillä valtatie kahdeksaa aurataan ja suolataan liian myöhään talvikeleillä, jolloin olosuhteet ovat välillä hengenvaaralliset. Myös tienpidon ennakointia petrataan: urakoitsijoiden on käytävä useammin tien päällä tarkistamassa kelitilanne.

Jatkossa Ely-keskus valvookin urakoitsijoiden tien hoitoa ainakin yhden ulkopuolisen konsultin avulla. Toisen palkkaus on harkinnassa, kertoo tienpidon suunnittelija Elina Granqvist:

– Näin saisimme enemmän tietoa siitä, mikä kunto tiestöllä on. Ulkopuolinen konsultti siis ajaa tiellä ja tekee havaintoja toimenpideajoista sekä kuinka toimenpiteet on tehty. Tällä tavoin saamme tietoa urakoitsijoiden toiminnasta ja tienhoidon laadusta.

Granqvist ei osaa vastata siihen kuinka nopeasti valtatie kahdeksan kunnossapitoa saadaan parannettua.

– Me kaikki teemme töitä sen eteen, että kunnossapidon ennakointi paranee.