Hyvinvointiyhtymän säästöt voivat johtaa yt-neuvotteluihin

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä arvioi miljoonasäästöjen henkilöstövaikutuksia alkuvuonna.

hyvinvointi
PHKS.
Yle

Säästettävää Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymällä on noin 26 miljoonaa euroa, kun valtuuston maanantaina hyväksymä talousarvio on 7 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja kuntien maksuosuudet jäävät 19 miljoonaa euroa tätä vuotta pienemmiksi.

Säästöjä on etsitty tähän saakka toimintatapauudistuksista, mutta nyt hyvinvointiyhtymässä epäillään, että ne eivät riitä.

– Omistajakunnilta on tullut selvä linjaus, että irtisanomisia pyritään välttämään viimeiseen saakka ja niin toimimme, vakuuttaa hyvinvointiyhtymän hallituksen puheenjohtaja Francis McCarron.

– Kokonaan yt-neuvotteluja ja irtisanomisia ei voida kuitenkaan sulkea pois. Päällekkäisyyksiä voi ilmetä esimerkiksi hallinnossa, jatkaa McCarron.

Hyvinvointiyhtymä toivoo, että osa vaadituista säästöistä tulee kasaan muutosjohtajan opastuksella laaditusta keskittämissuunnitelmasta. Rationalisointihyötyä lasketaan tulevan 13,5 miljoonaa euroa.

Silti talousarviopäätöksen henkilöstövaikutuksia ei voida poissulkea, todetaan hyvinvointiyhtymän hallitukselle annettavassa esityksessä.

– Emme ole vielä keskustelleet tarkemmin henkilöstövaikutuksista, toteaa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän henkilöstöjohtaja Monica Hostio.

Säästöt voivat johtaa yhteistoimintaneuvotteluihin ensi vuoden aikana.