Koe uusi yle.fi

Posti: "Jakeluhäiriöitä vähennetty koko maassa"

Vuoden vilkkainta aikaa viettävä Posti on saanut paljon risuja jakeluhäiriöistä ja postinkuljetuksen viivästyksistä. Tällä viikolla häiriöiden määrä on kuitenkin saatu laskuun, kertoi Postin tuotanto-yksikön johtaja A-studio: Talkissa.

Kotimaa
Yrjö Eskola.
Postin tuotanto-yksikön johtaja Yrjö Eskola kertoi A-studio: Talkissa Postin kiristäneen tahtia joulun alla.Yle

Postin jakeluhäiriöt ovat vähentyneet tällä viikolla, Postista kerrotaan. Postin tuotanto-yksikön johtaja Yrjö Eskola puolusti Postia A-studio: Talkissa.

– Hyvä uutinen on se, että meidän jakelu-, lajittelu- ja kuljetuskoneistomme on ihan iskussa. Aivan viime päivinä jakelun kattavuus ja laatu on saatu huomattavasti paremmille raiteille, ja viiveet ja häiriöt on saatu vähenemään koko maassa, Eskola kertoi.

Hän myöntää, että kaikkia ongelmia ei ole saatu vielä ratkottua.

– Etenkin pääkaupunkiseudulla on jäänyt sitkeitä tilanteita, joiden juurisyyt ovat monenlaisia. Niissä paikoissa, missä resurssi ei ole selvästikään riittävä, on lisätty tai tullaan lisäämään työvoimaa. Olemme järjestäneet huomattavasti koulutuksia ja kierrättäneet vastuuhenkilöitä, Eskola sanoi.

PAU: Vakituisia tarvitaan lisää

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n puheenjohtajan Heidi Niemisen mielestä postiin tarvittaisiin enemmän vakituista väkeä sekä jakeluun että asiakaspalveluun.

– Tilanne pahentuu koko ajan, joten tarvitsemme todella nopeita toimenpiteitä. Vakituisella omalla väellä pitää olla resursoitu, koska lupaan, että kun lähdette tuonne jakelulenkille ja saatte kartan käteen, niin olette aika paljon hitaampia kuin se vakiojakaja. Silloin ei auta, että resurssi on tilapäistä.

Postin Yrjö Eskolan mukaan tasapainoa haetaan koko ajan.

– Joka jakelutoimipaikassa on varmistettava, että osaaminen ja joustavuus ovat tasapainossa. Päivittäiset ja kausittaiset volyymit vaihtelevat kuitenkin huomattavasti. Se, että joulu hoidetaan hyvin, on postilaisille kunnia-asia, Eskola sanoi.

– Jos kortit tulevat perille, kiitän siitä työntekijöitä. He ovat silloin painaneet aivan hirvittävän määrän todella raskasta duunia, mutta johto ei siitä vielä minulta pisteitä saa, PAU:n Nieminen vastasi.