Oppositio oudoksui pääministerin lausuntoja EU-puolustuksesta

SDP:n Eero Heinäluoma vaatii, että koko eduskunnan on pikaisesti saatava selvyys, mihin kaikkeen puolustusyhteistyön kehittämiseen Suomi on torstain EU-huippukokouksessa sitoutunut.

Euroopan unioni
Juha Sipilä.
Jarno Kuusinen / AOP

EU:n huippukokous päättyi torstain ja perjantain välisenä yönä. Perjantaiaamuna kokoomuksen Verkkouutiset (siirryt toiseen palveluun) julkaisi uutisen, jossa pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kuvaa EU-päämiesten tekemiä linjauksia unionin yhteisestä puolustuksesta.

Uutisen mukaan "unionin puolustuspolitiikassa alkoi uusi aikakausi". Verkkouutisten haastattelema pääministeri Sipilä oli jutun mukaan linjannut, että Suomi on tehnyt kulisseissa töitä jo vuoden yhdessä Ranskan ja Saksan kanssa EU:n yhteisen puolustuksen kehittämiseksi.

Lausunto hämmästytti opposition kansanedustajia eduskunnan budjetti-istunnossa, jossa käsiteltiin ulkoministeriön ja puolustusministeriön pääluokkia.

Esimerkiksi SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma siteerasi juttua istuntosalissa. Hän tulkitsi , että on tehty päätöksiä puolustusrahastosta ja puolustuksen ottamisesta EU:n yhteiselle työlistalle. Heinäluoma jatkoi jutun siteeraamista todeten valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) sanoneen Brysselissä, että Suomen on oltava mukana kaikissa puolustushankkeissa, jotka nyt lähtevät liikkeelle.

– Tästä olisi nyt välttämätöntä saada nopeasti selvitys koko eduskunnalle, mitä nämä linjaukset tarkoittavat, mihin Suomi on sitoutunut, missä valmistelussa ollut mukana ja miten aiomme toimia jatkossa, Heinäluoma vaati.

Ulkoasiainvaliokunnan nykyinen puheenjohtaja ja keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen pyrki hälventämään opposition epäluuloja.

– Kaikki, mitä Eurooppa-neuvostosta on nyt kuultu, on meidän kannaltamme erittäin myönteistä.

– Erittäin tärkeää on ollut Suomen vuosikausien tavoite siitä, että EU:n puolustusyhteistyötä voidaan konkretisoida ja syventää. Se on etenemässä. Sitä on valmisteltu pitkään, ainakin ulkoasiainvaliokuntaa on informoitu tämän vuoden aikana, Vanhanen kuvaili.

Heinäluoman mukaan päätökset vaikuttavat Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen asemaan ja siksi ei riitä, että asiasta puhutaan vain valiokunnissa, vaan koko eduskunnan on pystyttävä ottamaan kehitykseen kantaa.

Vanhanen kertoi, että eduskunnan suuri valiokunta ja ulkoasiainvaliokunta saavat alkuviikosta pääministerin selvityksen Eurooppa-neuvoston päätöksistä. Myös Vanhasen mukaan koko eduskunnan informoiminen on tarpeen ja se onnistuu keskiviikkona, jolloin eduskunta käy loppukeskustelun hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta.

Pääministeri Sipilä kotiutui perjantaina aamuyöllä Brysselistä, osallistui presidentin esittelyyn eikä ollut läsnä eduskuntaistunnoissa.