1. yle.fi
  2. Uutiset

Soini presidentin rukousaamiaiselle Yhdysvaltoihin

Aamiaisen ohjelmassa ei ole tapaamista Trumpin ja Soinin kesken.

politiikka
Ulkoministeri Timo Soini Pressiklubin vieraana
Timo Soini kertoo Pressiklubi-ohjelmassa osallistumisestaan rukousaamiaiseen Yhdysvalloissa. Katso kohdasta 27:20.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) on saanut kutsun Yhdysvaltoihin nk. presidentin rukousaamiaiselle ensi helmikuuksi. Tilaisuuteen osallistuu jopa satoja ihmisiä. Järjestäjä on Yhdysvaltain kongressi, mutta tilaisuutta kutsutaan istuvan presidentin nimen mukaisesti, vielä Obaman aamiaiseksi, tulevaisuudessa Trumpin aamiaiseksi.

Ulkoministeri Soini kertoi osallistumisestaan Ylen Pressiklubi-ohjelmassa aivan ohjelman lopussa.

– Minulla on sinulle uutinen, mutta sä et halunnut kuulla, Soini sanoi ohjelman vetäjälle Sanna Ukkolalle aivan ohjelman viimeisillä sekunneilla.

Ukkola pyysi Soinia lyhyesti kertomaan uutisen.

– Osallistun Trumpin rukousaamisaiselle. Se on helmikuun alussa, Soini kertoi.

Myöhemmin Soini kertoi, että tapahtuman ohjelmassa hänellä ei ole tapaamista presidentin kanssa.

– Mutta ei se harmittaisi, hän totesi naurahtaen.

_Soinin rukousaamiaiseen liittyvä kommentti kuullaan yllä olevalla videolla kohdassa 27:20. _

Lue seuraavaksi