Ylen kysely: Eutanasian sallisi suurin osa suomalaisista

Eläkeiän ylittäneistä osa suhtautuu kuolinapuun muuta kansaa epäilevämmin. Juttu on julkaistu vuonna 2016.

eutanasia
Tippa.
Vakavaa A-streptokokkitautia hoidetaan suonensisäisillä antibiooteilla.Kalevi Rytkölä / Yle

Hyväksytkö eutanasian - eli pitäisikö ihmisellä olla oikeus saada kuolinapua? Yle ja Taloustutkimus esittivät kysymyksen yli tuhannelle suomalaiselle. 73 prosenttia vastasi kyllä, 14 prosenttia vastasi ei – ja 13 prosenttia ei osannut sanoa.

Asenne eutanasiaa kohtaan ei juurikaan vaihtele sukupuolen, työtilanteen tai asuinpaikan mukaan.

Kaikki eivät silti suhtaudu eutanasiaan yhtä innolla. Yli 64-vuotiaista oli kyselyssä kuolinavun puolella 59 prosenttia ja sitä vastaan 24 prosenttia.

Ikääntymistä ja mielenterveyttä tutkinut Marja Saarenheimo arvioikin, että keskustelu eutanasiasta sotkeutuu virheellisesti kauhukuviin vanhustenhoidon ongelmista.

– Saattaa syntyä ajatus, että onko eutanasia tapa päästä meistä huonokuntoisista vanhoista ihmisistä eroon. Tai pelätään yhteiskunnan odotuksia siitä, että huonokuntoisen ihmisen täytyisi toivoa eutanasiaa, Vanhustyön Keskusliitossa työskentelevä Saarenheimo kuvailee kohtaamiensa iäkkäiden tuntoja.

Eutanasialla ymmärretään eri asioita

Keskustelu eutanasian ympärillä on ollut vilkasta eikä vähiten lakimuutosta vaativan kansalaisaloitteen (siirryt toiseen palveluun) takia. Sen on allekirjoittanut tämän jutun kirjoitushetkeen mennessä 61 000 ihmistä.

Eutanasian kannatus on pysynyt suomalaisten keskuudessa vahvana jo ainakin tämän vuosikymmenen. Yli 70 prosenttia vastaajista on kertonut hyväksyvänsä armokuoleman muun muassa tässä MTV:n uutisten teettämässä (siirryt toiseen palveluun) kyselyssä. Vielä 1990-luvun lopussa (siirryt toiseen palveluun) kuolinavun puolella oli 50 prosenttia kansasta.

Eutanasian käytännön merkitys (siirryt toiseen palveluun) on tuttu useimmille lakimuutosta ajaville ja esimerkiksi terveydenhoitoalalla työskenteleville. Termi aktiivinen eutanasia tarkoittaa lääkeaineilla avustettavaa kuolemaa kärsivälle, parantumattomasti sairaalle aikuiselle, joka henkisesti täysissä voimissaan itse toivoo kuolemaa toistuvasti.

Yhden kysymyksen mielipidetutkimuksissa eutanasian taustaa ei kuitenkaan erikseen selitetä. Niinpä vastaaja kommentoi mielikuvansa (siirryt toiseen palveluun) perusteella. Osa Ylen katugallupissa kohtaamista henkilöistäkin kertoi vastattuaan, että ymmärtää eutanasian koskevan esimerkiksi koomassa olevan potilaan hengityskoneen sulkemista tai kuolinapua vakavasti sairaalle lapselle.

Varsinaisen kyselytutkimuksen jälkeen tehdyssä katugallupissa vastaajat olivat vahvasti eutanasian kannalla.

– Jokaisella ihmisellä on oikeus oman tahtonsa mukaan kuolla tai elää. Jos ei ole, niin kenen muun päätös se muka olisi, Jakke Kulovesi pohtii.

– Se on yksilöllinen oikeus, johon yhteiskunnan ei pidä liikaa puuttua. Eutanasia on hyvin selkeä pitkälle edenneessä kroonisessa sairaudessa, jossa ei ole minkäänlaisia elpymisen mahdollisuuksia ja tuskat ovat tarpeettoman kovat, Antti Kuusterä perustelee.

– On raakaa, jos tilanne on niin paha, ettei ole mitään järkeä pitää hengissä. Todellakin hyväksyn eutanasian, Anette Tuominen sanoo.

Taloustutkimus haastatteli puhelimitse 1 009 henkilöä 28.11.-8.12.2016 välisenä aikana. Vastaajat olivat 15-79-vuotiaita ja eri puolilta Suomea Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen virhemarginaali ± 2,5 prosenttiyksikköä.