1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nahkiaiset

Uudet ja paremmat pyyntipaikat tuottivat tulosta nahkiaisten siirroissa

Kemi- ja Iijoilla nahkiaisia saatiin siirrettyä voimalaitoksen yli enemmän kuin velvoite määrää. Kemijoella Isohaaran yläpuolelle vietiin yli 122 000 nahkiaista.

Kuva: Paula Hiljanen / Yle

Nahkiaisen ylisiirrot onnistuivat hyvin Kemi- ja Iijoilla tänä syksynä. Voimayhtiö kertoo tiedotteessaan, että että tästä saa kiittää uusia parempia pyyntipaikkoja. Isohaaran padon alle on rakennettu parina viime vuonna yhteensä 17 uutta pyyntipaikkaa kertyneen siirtovelan paikkaamiseksi.

Huonojen vuosien takia voimayhtiölle on jäänyt siirtovelkaa aiemmilta vuosilta Kemijoella yli 250 000 nahkiaisen verran. Vuosittainen siirtovelvoite on 100 000 ympyräsuista.

Iijoella Raasakan voimalaitoksen yli onnistuttiin siirtämään eniten nahkiaisia viiteen vuoteen, 78369 kappaletta. Parhaimmillaan saalista tuli yhdessä vuorokaudessa liki 600 kiloa. Molempien jokien yhteenlaskettu saalis on yksi historian parhaista: vuonna 1983 alkaneen velvoitepyynnin aikana vain kolme kertaa nahkiaisia on saatu enemmän.