1. yle.fi
  2. Uutiset

Tieliikenne vaatinut Kymenlaaksossa paljon kuolonuhreja

Marraskuussa tieliikenteessä oli hieman edellistä marraskuuta turvallisempaa Kymenlaaksossa. Koko vuosi on kuitenkin ollut synkkä, sillä liikenne on vaatinut kaksi kertaa vuodentakaista enemmän kuolonuhreja.

Kymenlaakso
Kaatunut pylväs.
Petri Lassheikki / Yle

Tieliikenne oli marraskuussa hieman aiempaa turvallisempaa Kymenlaaksossa. Tieliikenteessä Kymenlaaksossa säästyttiin kuolonuhreilta, ja loukkaantuneidenkin määrä laski vuodentakaisesta marraskuusta selvästi.

Sen sijaan koko alkuvuoden tieliikenne näyttää maakunnassa varsin synkältä.

Tammi-marraskuussa on Kymenlaaksossa kuollut liikenteessä 10 ihmistä. Määrä on kaksinkertainen vuodentakaiseen verrattuna. Loukkaantuneiden määrä on kuitenkin hieman laskenut. Tiedot ovat Tilastokeskuksesta.

Taajamissa ja pysäköintialueilla eniten kolareita

Suurin osa liikennevahingoista syntyy taajamissa ja pysäköintialueilla, toteaa Onnettomuustieto-instituutti.

Viime vuonna Kymenlaaksossa asukaslukuun nähden eniten henkilövahinkoja liikenteessä sattui Miehikkälässä ja Iitissä. Vähiten liikenneuhreja kirjattiin Haminassa.

Onnettomuustieto-instituutti selvitti viime vuoden onnettomuudet, joissa maksettiin korvauksia liikennevakuutuksesta.

Lue seuraavaksi