1. yle.fi
  2. Uutiset

Joulupukin pajakylässä eletään ennätysvuotta

Niin Joulupukin pääpostin kuin kammarinkin mukaan joulusta ja talvesta on tulossa erittäin vilkas. Molemmissa odotetaan kävijäennätyksiä.

Napapiiri, Rovaniemi
Turistit iltatunnelmassa Joulupukin pajakylässä Rovaniemen Napapiirillä
Joulupukin pajakylässä sijaitsevat muun muassa pääposti ja kammari.Vesa Vaarama / Yle

Joulupukin pääpostin päätonttu Katja Tervonen kertoo, että joulusta odotetaan viime vuotta vilkkaampaa. Hänen mukaansa vuodesta tuleekin kävijämäärältään ennätyksellinen.

– Ollaan saatu lukea koko alkutalvi lehdistä ja kuunnella uutisista, että Rovaniemelle on tulossa ennätyksellisen paljon matkailijoita tänä jouluna.

Tervosen mukaan pääpostin tapauksessa puhutaan kymmenien prosenttien lisäyksestä viime vuoteen verrattuna. Vuoden aikana joulupukin pääpostissa käy noin 300 000 ihmistä, mutta tänä vuonna luvun odotetaan ylittyvän.

– Heitän äkkiä tämmösen plus 50 000, saatan olla jopa vähän alakantissakin siinä luvussa, hän sanoo.

Tervosen mukaan pääpostissa pyörii hyvä tonttutiimi palvelemassa asiakkaita vuoden jokaisena päivänä.

Tonttu vastaa joulupukin saamiin kirjeisiin Joulupukin pääpostissa Rovaniemellä.
Tonttu vastaa joulupukin saamiin kirjeisiin Joulupukin pääpostissa Rovaniemellä.Joulupukin pääposti

Joulupukki on palkannut lisää tonttuja

Joulupukin kammarin operatiivisen johtajan Minttu Kariniemi-Aulan mukaan koko syksy ja alkanut joulunaika on ollut todella vilkasta.

Viime vuonna joulukuun alun ja loppiaisen välillä kammarilla piipahti yli 80 000 kävijää, mutta nyt kuuden viikon aikana odotetaan 10 000 kävijää enemmän. Joulupukin kammarissa häärii tänä sesonkina edellisvuosia enemmän tonttuja.

Myös Kariniemi-Aulan mukaan menossa on ennätysvuosi. Kokonaiskävijämäärien odotetaan ylittävän 420 000, mikä on noin 20 000 enemmän kuin aiempina huippuvuosina.

Koko vuoden kiireisintä aikaa vietetään aatonaatosta loppiaiseen. Sen jälkeenkään kammari ei hiljene, sillä kävijöitä riittää maaliskuun puoleen väliin saakka.

Kariniemi-Aulan mukaan aasialaisten, eli kiinalaisten, taiwanilaisten, hongkongilaisten ja singaporelaisten, matkailijoiden määrä on kasvanut valtavasti, noin 25 prosenttia viime vuodesta. Venäläisten määrää on hänen mukaansa vaikea arvioida, sillä he saapuvat vasta uuden vuoden ja loppiaisen aikoihin.

Lue seuraavaksi