1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pyhtää

Pyhtäälle vaeltaneista susista ei löydetty uusia jälkiä – etsiminen tällä hetkellä vaikeaa

Lumen sulaminen hankaloittaa etsintää. Viimeisin päätelmä on, että sudet ovat jatkaneet matkaansa Pyhtäältä idän suuntaan.

Pyhtää
Kaksi sutta.
Jussi Nukari / Lehtikuva

Pyhtäällä jatkettiin lampaita syöneiden susien etsimistä maanantaina. Kaksi sutta tappoi neljä lammasta viikonloppuna Ruotsinpyhtäällä. Sudet jatkoivat matkaansa Pyhtäälle, josta niidenjälkiä löytyi kahdelta tieltä Myllykylästä sunnuntaina.

Paikallinen riistanhoitoyhdistys jatkoi susien etsintöjä, mutta ei löytänyt kaksikosta enää uusia jälkiä.

– Sudet saattavat lepäillä jossakin muutaman päivän saatuaan hiljattain ravintoa lampaista, pohtii Pyhtään riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Ari Luoma.

Etsintöjä ei tässä vaiheessa jatketa. Lumet ovat alkaneet sulaa, mikä tekee jäljittämisestä hankalaa. Jälkien löytöpaikan lähellä on myös suuria alueita, jonne ei pääse autolla.

Susien liikkumista kartoitetaan, koska ne voivat olla vaarallisia metsästyskoirille. Metsästäjien lisäksi susista varoitetaan tarvittaessa asukkaita, jos sudet liikkuvat asutuksen lähellä.

Poliisi myöntää tarvittaessa luvan häirikkösuden kaatamiseen tai karkottamiseen.

Lue seuraavaksi