Raha ja turvallisuus edelleen jarruna – Kajaanin matkakeskusta on pohdittu jo yli 10 vuotta

Henkilöliikenne kyllä mahtuisi Kajaanin rautatieasemalle, mutta linja-autojen pakettiliikenteen hoito mietityttää.

joukkoliikenne
Kajaanin rautatieasema
Kajaanin rautatieasemalle mahtuisivat sekä juna- että bussimatkustajat.Jarmo Nuotio / Yle

Kajaaniin on suunniteltu matkakeskusta varsin pitkän kaavan kautta. Ensimmäisen kerran linja-autoliikenteen ja junaliikenteen sujuvuuden parantamiseen tähtäävä matkakeskus nousi päättäjien puheisiin 2000-luvun alussa.

Tällä hetkellä olisi periaatteessa valmiit suunnitelmat, mutta toteutukseen on vielä matkaa, Kajaanin vs. kaupunginarkkitehti Piia Väyrynen toteaa.

– Periaatteessa kyse on rahasta ja turvallisuudesta. Ratapihalla pitäisi ratkaista kulku kakkosraiteelle turvallisesti, nyt sinne mennään ykkösraiteen yli kävellen. Alikulkua varten pitäisi raiteiden välistä laituria leventää. Tällaisiin rakennustöihin ei ole luvassa rahaa lähivuosina.

Kajaanin matkakeskuksen havainnepiirros.
Klikkaamalla saat havainnekuvan Kajaanin matkakeskuksesta suuremmaksi.Kajaanin kaupunki

Väyrynen toivoo, että Liikennevirasto voisi tehdä suunnitelman ratatyöstä, vaikka rahaa muutosten toteuttamiseen ei lähivuosina olisikaan. Tämä antaisi kuitenkin mahdollisuuden viedä matkakeskuksen kaavaa eteenpäin.

– Muuten alueen kehittämisestä on pitkälle menevä yhteisymmärrys. Uusia rakennuksia emme ole sinne tekemässä vaan matkustajien tarvitsemat odotustilat kahvioineen ja wc-tiloineen olisivat nykyisellä rautatieasemalla. Tämä toivottavasti auttaa myös asemarakennuksen ylläpitämisessä.

Tilaa on ja ei ole riittävästi

Väyrynen toteaa, että matkakeskuksessa on kysymys pitkälti siitä, että matkustajat voisivat vaihtaa sujuvasti junasta bussiin ja toisinpäin. Tällä hetkellä Kajaanin rautatieasemalta on noin 600 metriä linja-autoasemalle.

Vaikka rautatieasemalle tulisivat myös linja-autoliikenteen matkustajat, tilasta ei olisi puutetta. Toimitusjohtaja Jarmo Oksaharju sanoo, että Matkahuolto pohtii tällä hetkellä muitakin vaihtoehtoja.

– Henkilöliikenteen osalta rautatieasema riittää, mutta pakettiliikenteeseen me tarvitsemme omia tiloja. Lisäksi paketti- ja henkilöliikenteen olisi sujuttava keskenään ilman isoja mutkia.

Kaupunkien tiivistäessä rakenteitaan linja-autoasemien isot kentät ovat nyt haluttuja asuntorakentamisalueita.

Jarmo Oksaharju

Oksaharjun mukaan vaihtoehdoista neuvotellaan edelleen Kajaanin kaupungin kanssa, koska uudet tilat tarvitaan joka tapauksessa nykyisen linja-autoasematontin maanvuokrasopimuksen päätyttyä.

– Haluamme jatkaa Kajaanissa, tai ainakin heti sen lähellä. Olemme samanlaisen haasteen edessä myös esimerkiksi Joensuussa, Kokkolassa ja Porissa. Kaupunkien tiivistäessä rakenteitaan linja-autoasemien isot kentät ovat nyt haluttuja asuntorakentamisalueita.

Ensin matkakeskus, sitten kerrostalot

Vaikka matkakeskus nousi ensimmäisen kerran esille jo vuosituhannen vaihteen jälkeen, nyt ollaan oikeasti aloittamassa asian eteenpäin viemistä. Suunnitelma matkakeskuksesta on ollut valmiina jo kesällä.

Kajaanin kaupungin ensi vuoden talousarviossa on mukana asemakaavan teko alueesta. Jos valituskierrettä ei tule, matkakeskus saattaisi valmistua 2019.

Matkustajien tarvitsemat odotustilat kahvioineen ja wc-tiloineen olisivat nykyisellä rautatieasemalla.

Piia Väyrynen

Matkahuollon maanvuokrasopimus nykyisen linja-autoaseman alueesta päättyy vuonna 2018, joten senkin jatkamiseen vuodella tai kahdella on varauduttu. Sen sijaan sitä ei Piia Väyrynen halua arvioida, miten paljon kerrostaloasuntoja on suunnitteilla nykyiselle linja-autoaseman tontille.

– Edes kerrosneliömäärää ei ole pohdittu. Suunnittelu käynnistyy, kun matkakeskuspuoli on selvä. Eihän meillä ole matkakeskuksesta vielä edes voimassa olevia päätöksiä asemakaavasta puhumattakaan.