Vallilan Konepajan Bauhaus-ratkaisu siirtyy ensi vuoteen – palautevyöry työllistää päättäjiä

Lautakunnan puheenjohtajan mukaan rautakauppajätin saapuminen Konepaja-alueelle on päätöksen venymisestä huolimatta hyvin epätodennäköistä.

kaupunkikulttuuri
Ihmisiä terassilla Konepajan Brunolla
Kulttuurikeskus Konepajan Bruno oli viime kesänä suosittu ajanviettopaikka.Niklas Nabb / Bruno

Yksi loppuvuoden kuumimmista puheenaiheista Helsingissä jatkuu vielä ensi vuoden puolellakin. Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli tiistaina kokouksessaan Vallilan Konepaja-alueen tulevaisuutta, mutta ei vielä naulannut kantaansa.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok.) kertoi kokouksen jälkeen, että päätös jätettiin pöydälle hänen aloitteestaan.

Syynä on se, että kaavamuutokseen liittyviä muistuksia tuli viime viikolla päättyneeseen määräaikaan mennessä poikkeuksellisen paljon. Lähes 500 kappaletta, siinä missä niitä yleensä tulee pari-kolme.

– Tarvitsemme lisää aikaa, että kaikki ehdimme käydä kaikki saamamme muistutukset huolellisesti läpi. Emme voi tehdä päätöstä huterin perustein, Rautava sanoo.

Vallilan kyljessä oleva Konepaja on ollut viime aikoina keskustelussa, sillä rautakauppajätti Bauhaus teki VR:n omistamista konepajarakennuksista ostotarjouksen. Sen toteutuminen edellyttäisi muutoksia eli poikkeamislupaa muutama vuosi sitten tehtyyn asemakaavaan.

Poliitikot samoilla linjoilla asukkaiden kanssa

Vallilan asukkaat ja kaupunkiaktiivit ovat vastustaneet Bauhausin ja VR:n hanketta voimakkaasti, sillä se muuttaisi alueen luonteen täysin ja lamaannuttaisi Konepajalle virinneen uuden kaupunkikulttuurin keskittymän.

Myös Helsingin kolme suurinta poliittista ryhmää eivät puolla suunnitelmaa, jossa Konepajan vanhat kiinteistöt muutettaisiin rautakaupaksi.

Lautakunnan puheenjohtaja Rautava sanoo, että vaikka asia jätettiin pöydälle odottamaan tammikuun 17. päivä pidettävää kokousta, Bauhausin ei kannata tulkita sitä mahdollisuutena.

– Sanoisin, että asemakaavan muutoksella ei ole mahdollisuuksia mennä läpi. Mieliala lautakunnassa on ehdotuksen vastainen.

Kaupunkiaktivistien muodostama Bauhausia vastustava Konepaja-liike on kartoittanut erilaisten toimijoiden kiinnostusta aluetta kohtaan. Kiinnostusta on ilmennyt, mutta ainakaan toistaiseksi varteenotettavaa ostajaa VR:n omistamille huonokuntoisille konepajarakennuksille ei ole vielä löytynyt.