Metallin Aalto MT:lle: Osa metalliyrityksistä ei toteuta kiky-sopimuksen työajan pidennystä

Osassa yrityksissä lisätyötä ei ole tarjolla.

yhteiskuntasopimus
Riku Aalto
Riku AaltoJarno Kuusinen / AOP

10–20 prosenttia metallialan yrityksistä jättää kilpailukykysopimuksessa sovitun työajan pidennyksen tekemättä, arvioi Metallityöväen liiton puheenjohtaja Riku Aalto Maaseudun Tulevaisuus -lehdelle (siirryt toiseen palveluun).

Työntekijöiden ja työnantajien välisessä kiky-sopimuksessa sovittiin, että työaikaa pidennetään 24 tuntia vuodessa ilman, että palkkoja nostetaan. Työntekijöitä edustava Metalliliitto ja työnantajien Teknologiateollisuus ovat kuitenkin sopineet, että pidennyksen toteuttamisesta sovitaan paikallisesti.

Osassa yrityksissä lisätyötä ei ole tarjolla, osassa tunteja on lisätty vähemmän kuin 24 tai niitä käytetään koulutukseen, MT kirjoittaa.

Kiky-sopimuksessa sovittiin myös palkkojen jäädyttämisestä vuodeksi, mutta korotuksia on Aallon mukaan tullut.

– Tiedän lukuisia yrityksiä, joissa palkkoja on korotettu prosentin verran. Näissä yrityksissä menee kohtuullisen hyvin ja tilauskanta on hyvä, Aalto sanoo Maaseudun Tulevaisuudelle.