KymiRingin moottoriurheilukeskus jäi ilman TEM:n miljoonia – "Rahat tulevat muuta kautta"

Työ- ja elinkeinoministeriö jätti KymiRingin 3,5 miljoonan euron avustuksen ensi vuoden talousarvionsa ulkopuolelle.

moottoriurheilu
Kymi Ring moottoriradan havainnekuva
Havainnekuva Kymi Ringin moottoriurheiluradasta ja kuljettajakoulutusradastaPetri Niemi / Yle

KymiRingin moottoriurheilukeskus on jäänyt ilman työ- ja elinkeinoministeriön miljoonatukea. Ministeriö jätti KymiRingin 3,5 miljoonan euron avustuksen ensi vuoden talousarvionsa ulkopuolelle.

Ratayhtiön kokonaisrahoituksessa valtion osuudeksi on luvattu seitsemän miljoonaa euroa, josta puolet on maksettu.

Työ- ja elinkeinoministeriön päätöksestä kertoi ensin Etelä-Suomen Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Projektipäällikkö Timo Pohjola kertoo kuulleensa asiasta viime viikolla. Hänen mukaansa KymiRingille on luvattu valtion tuki muuta kautta.

– Meille on ilmoitettu, että asian valmistelu on kesken. Odottelemme rauhassa. Meille on luvattu seitsemän miljoonaa euroa ja meillä on oikeus siihen, Pohjola sanoo.

Hän ei avaa tarkemmin, mistä valtionosuus on tulossa. Asia selvinnee lähiaikoina.

Rakennustyöt Iitin Tillolassa ovat käynnissä ja ne jatkuvat Pohjolan mukaan normaalisti.

Loppukesälle 2018 jatkuva ensimmäisen vaiheen rakentaminen on kokonaisarvoltaan noin 25 miljoonaa euroa.