Nokialla törkeä ryöstö Sorvantien Shellillä – epäilty 16-vuotias

Poliisin mukaan sama epäilty oli aiemmin yrittänyt ryöstää Tanhuankadulla kulkeneen miehen.

ryöstö
Poliisin logo.
Petri Lassheikki / Yle

Poliisi sai maanantai-iltana hieman puoli yhdeksän jälkeen hälytyksen Sorvantien Shell-huoltoasemalle, missä nuorukainen oli teräaseella uhkaamalla vaatinut kassan sisältöä itselleen.

Myyjä oli luovuttanut rahat, ja tekijä oli poistunut myymälästä ja jatkanut matkaansa kävellen ulkona odottavien kavereidensa kanssa.

Poliisi tavoitti teosta epäillyn ja hänen seurassaan olleet miehet tekopaikan läheisyydestä. Poliisi on takavarikoinut teossa käytetyn teräaseen ja ryöstösaaliin.

Tutkinnan edetessä ilmeni, että sama epäilty oli yrittänyt ryöstää nokialaisen miehen Nokian Tanhuankadulla noin kahta tuntia aiemmin.

Poliisi kertoo tiedotteessa, että epäilty oli vaatinut rahaa ja suusanallisesti uhannut lyödä puukolla. Samalla epäilty oli laittanut kätensä povitaskuun.

Ryöstö jäi kuitenkin yritykseksi, sillä uhattuna ollut mies oli tarttunut epäiltyä käsivarteen ja estänyt teräaseen esille ottamisen. Tämän jälkeen epäilty oli lpoistunut paikalta.

Poliisi on pidättänyt 16-vuotiaan epäillyn ja jatkaa esitutkintaa törkeänä ryöstönä ja ryöstön yrityksenä. Lisäksi poliisi selvittää muun seurueen osallisuutta tapahtumiin.