Saksan poliisi ehkä tunnistanut Berliinin iskun tekijän

Saksan poliisi epäilee, että Berliinin rekkaiskun tekijä on tunisialainen nuori mies.

Saksa
Epäilty mies
Kuvakaappaus bz-berlin.de -sivustolta.bz-berlin.de

Saksan poliisi on mahdollisesti saanut tietoonsa Berliinin maanantaisen terrori-iskun tekijän henkilöllisyyden, kertovat maan tiedotusvälineet, mm. Der Spiegel -lehti (siirryt toiseen palveluun).

Kuorma-autosta, jolla isku tehtiin, on löydetty henkilöllisyystodistus, joka kuuluu noin 23-vuotiaalle tunisialaiselle miehelle.

Miehen kerrotaan käyttäneen ainakin kahta väärää henkilöllisyyttä.

Poliisi ei ole toistaiseksi löytänyt epäiltyä. Saksan tiedotusvälineissä, mm. BZ-lehdessä (siirryt toiseen palveluun) on kerrottu poliisin uskovan epäillyn olevan loukkaantunut. Auton sisältä on löytynyt merkkejä siitä, että myös terroristi on saanut vammoja.

Saksassa luvallisesti, mutta poliisin kirjoissa

Tunisialaismies tuli Frankfurter Allgemeine (siirryt toiseen palveluun) -lehden mukaan Italiaan vuonna 2012. Saksaan hän saapui viime vuonna. Hän oleskeli pääasiassa Nordrhein-Westfalenissa ja Berliinissä. Tämän vuoden alkupuolella hän sai väliaikaisen oleskeluluvan.

Poliisin tietojen mukaan hän on ollut yhteydessä irakilaiseen muslimisaarnaajan Abu Walaan lähipiiriin. Abu Walaan uskotaan houkutelleen nuoria muslimeita liittymään Isis-terroristijärjestöön. Isis on sanonut olevansa iskun tekijä.

Saksassa on käynnissä erittäin suuri poliisioperaatio iskun tekijän löytämiseksi.

Poliisi oli ottanut kiinni pakistanilaisen miehen, joka kuitenkin päästettiin myöhemmin vapaaksi. Lisäksi poliisi oli ottanut kiinni tekoon mahdollisesti liittyneen toisen miehen, joka poliisin mukaan ei kuitenkaan ollut iskun tekijä.

Lähteet: Reuters, Yle, AFP