yle.fi-etusivu

Astrid Lindgrenin satujen kuvittaja oli lapsena pakolaistyttö, joka pyyhki surunsa syrjään – "Tärkeintä on, että on joku joka välittää"

Kuvittaja Ilon Wikland selvisi rikkonaisesta lapsuudesta ja sodasta. Sitten hän piirsi ruotsalaisten mieliin suloiset lapset ja pihat, joissa näkyy häivähdyksiä myös hänen omasta lapsuudestaan.

Yle maailmalla: Tukholma
Ilon Wikland.
Kuvittaja Ilon Wiklandin piirroksiin on päätynyt satunnaisia hahmoja kaduilta mutta myös omien lasten kasvoja.Martina Holmberg

TUKHOLMA Siro harmaatukkainen nainen avaa oven. Silmät loistavat kirkkaina. Hän näyttää lempeältä kuin satukirjoihin piirtämänsä hahmot. Pian huomaa, että sisällä asuu pieni leijona.

– Missä helvetissä se on, hän puuskahtaa ja etsii kuulolaitteensa patteria.

– Pärjään ilmankin, mutta korkeat äänet katoavat.

Nainen on Ilon Wikland, 86. Hänen kädestään ovat syntyneet rakastetun ruotsalaisen lastenkirjailijan Astrid Lindgrenin satujen ikimuistoiset kuvitukset. Wiklandin käsialaa ovat muun muassa Veljeni Leijonamieli, Ronja Ryövärintytär, Melukylän lapset, Lotta ja Marikki. Kuvituksissa näkyvät Lindgrenin tarinoiden teemat: lasten ilo ja riemu mutta myös suru, pelko ja menetys.

Niitä kaikkia koki myös Wikland lapsuudessaan: Virossa syntynyt Ilon oli vanhempiensa hylkäämä lapsi, joka sota-aikana lähetettiin pakolaislapsena yksin kaukaiseen Ruotsiin.

Ilon Wikland.
Astrid Lingren huomasi välittömästi nuoren Ilon Wiklandin lahjakkuuden, ja kahden taiteilijan yhteistyö alkoi.Martina Holmberg

Tänne kauniiseen, Tukholman vauraalla Kungsholmenin alueella sijaitsevaan asuntoon on Wiklandilla todella ollut pitkä matka.

Se selviää, kun kuuluisa kuvittaja istahtaa nojatuoliin. Hän alkaa kertoa lapsuudestaan elävästi, ikään kuin hän piirtäisi kuvia kuulijalle. Ja aivan kuin Lindgrenin saduissa, myös Wikland löytää rikkonaisesta lapsuudestaan myös useita valoisia hetkiä.

Ilon Wikland.
Onnellisimmat hetket Ilon Wikland koki lapsuudessaan isovanhempiensa luona.Martina Holmberg

Suurta ja komeaa taloa ympäröi kaunis puutarha. Pikku-Ilon juoksenteli puutarhassa kuin Lindgrenin satujen Marikki. Omena- ja kirsikkapuut kukkivat.

Näin Ilon Wikland muistaa ensimmäiset elinvuotensa Viron Tartossa.

Ilon asui ravintoloitsijana työskennelleen isoäitinsä luona. Saman katon alla elivät myös kaksi enoa, täti ja hänen upseerimiehensä. Upseeriperheen talossa oli aseita vähän siellä sun täällä.

Elämä oli idyllistä, vaikka Ilon oli ilman vanhempiaan. Isä ja äiti asuivat Tallinnassa. Äiti oli lahjakas tekstiilitaiteilija, ja isäkin oli taitelijasuvusta.

– He eivät halunneet minua, niin voin sanoa. Minä olin vaivaksi, Ilon kertoo.

Mutta sitten tapahtui jotain, joka muutti kaiken. Enoista toinen, Leo, ei käynyt töissä. Ilon kuvailee häntä “vähän hitaaksi” mutta pidetyksi perheenjäseneksi.

Yhtenä päivänä Leo oli saanut talossa käsiinsä aseen ja veti vahingossa liipaisimesta. Luoti meni sisään Ilonin olkapään tienoilta ja tuli ulos selästä. Arvet näkyvät yhä.

Sen jälkeen ei riittänyt, että aseet pantiin lukkojen taakse. Äiti haki kolmevuotiaan tytön sairaalasta Tallinnaan.

– En tuntenut häntä lainkaan, Ilon sanoo äidistään.

Valokuva kädessä
Ilon Wiklandin asui vuorollaan sekän isän ja äidin puoleisten isovanhempiensa luona.Martina Holmberg

Tapahtumat järkyttivät pientä tyttöä. Ilon kertoo sulkeutuneensa kuin kuoreen. Onneksi kotona oli koira ja kissa, jotka toivat vähän lohdutusta. Vanhemmat eivät turvaa tuoneet.

Kouluiässä asiat jonkin verran paranivat. Ilon aloitti ranskalaisen koulun ja sai ystäviä.

– Menin kouluun viikon myöhässä, koska äidillä ei ollut aavistustakaan alkamispäivästä, Ilon muistelee.

Kun Ilon oli 8-vuotias, vanhemmat erosivat. Äiti lähti Italiaan kehittymään taiteilijana ja isä meni uusiin naimisiin.

Ilon lähetettiin nyt Haapsaluun, tällä kertaa isän vanhempien luokse. Ero vanhemmista ja ystävistä luulisi olevan murskaavaa, mutta Ilon koki toisin.

– Se oli parasta, mitä voi tapahtua, hän sanoo.

Isovanhempien luona Haapsalussa oli turvallista, mutta elämään hiipi pelko. Neuvostoliitto miehitti Viron vuonna 1940. Ihmisiä haettiin öisin juniin, jotka veivät Siperiaan.

Vuonna 1944 isovanhemmat päättivät, että Ilonin tulevaisuus ei olisi enää Virossa. llonin isä oli jo aikaisemmin muuttanut perheineen Tallinnasta Ruotsiin, mutta tytärtään aikaisemmasta avioliitosta hän ei pyytänyt mukaan.

Ilonin piti lähteä yksin matkaan.

Ilon Wikland.
Ilon Pääbo syntyi Virossa vuonna 1930. Wikland-nimen hän otti avioiduttuaan ruotsalaisen miehen kanssa.Martina Holmberg

Virosta lähti neuvostovaltaa pakoon arviolta 80 000 Viron kansalaista, joista neljäsosa pakeni Ruotsiin.

Matka Itämeren yli oli vaarallinen.

Monet suuntasivat pienillä kalastusveneillä Gotlantiin, samaan tapaan kuin pakolaiset nykyisin pyrkivät kiikkerillä veneillä Välimeren yli Eurooppaan. Pelkästään viime vuonna pakolaisnuoria saapui Ruotsiin ennätysmäärä, 35 000 lasta ja nuorta.

Ilon muistaa oman merimatkansa hyvin.

Aaltoja paiskautui Sjöstjärna-laivan kannelle. Syystuuli puhalsi kovaa, mutta ruumassa olisi tullut paha olo. Kannella oli parempi olla.

Keliä enemmän pelotti se, että venäläinen tai saksalainen alus huomaisi laivan ja upottaisi sen. Pelko ei ollut aiheeton, sillä useita satoja virolaisia menehtyi näillä matkoilla jokoi myrskyissä tai Saksan tai Neuvostoliiton tulituksissa.

14-vuotias Ilon ei olisi halunnut lähteä yksin matkaan, mutta isovanhemmat sanoivat olevansa liian vanhoja lähtemään. Isoäiti oli hyvästellyt Ilonin satamassa. Tytön taskuun hän oli sujauttanut Ruotsissa asuvan tädin soitteen.

– Sen täytyi olla raskasta. Hän joutui lähettämään lapsensa pois.

Ilon Wikland.
Wikland näki isoäitinsä viimeisen kerran, kun tämä saattoi hänet pakolaislaivaan. Wikland ei koskaan uskaltanut lähteä takaisin Neuvosto-Viroon tapaamaan isovanhempiaan. Martina Holmberg

Tukholmassa Ilon vietiin Katarinan koululle asumaan. Hän pääsi suihkuun ja terveystarkastukseen sekä sai puhtaat vaatteet.

Pian Ilon sai kuitenkin keltataudin ja joutui sairaalaan. Ruotsin-täti toi värikyniä ja paperia.

– Piirsin niin, että lakanat likaantuivat väreistä, Ilon muistelee.

Parannuttuaan Ilon muutti tätinsä luokse vuokrayksiöön. Täti hankki ensi töikseen Ilonille kirjastokortin ja sanoi, että nyt opetellaan ruotsia.

Kieltä Ilon halusi oppia. Ja oppikin nopeasti.

– Ajattelin, että jos joku täällä pärjää, niin minä, hän sanoo.

Ilon antaa tätinsä neuvon myös Ruotsin nykyisille pakolaisnuorille.

– Opetelkaa ruotsia. Se on ainut tapa päästä sisälle yhteiskuntaan, hän painottaa.

Hänen mukaansa tulijoiden ei pidä eristäytyä ruotsalaisista, vaikka oman kulttuurin säilyttäminen onkin tärkeää.

– Alueet joissa ei asu lainkaan ruotsalaisia, eivät ole hyväksi, hän miettii.

siveltimiä purkissa
Ilon Wikland sanoo suunnittelessaan kuvituksia usein mielessään sängyllä maatessaan ennen ryhtymistään varsinaiseen kuvitustyöhön.Martina Holmberg

Täti auttoi Ilonin tukholmalaisen taidekoulun vapaaoppilaaksi. Koulun jälkeen 16-vuotias Ilon sai töitä viikkolehden kuvittajana. Hän vuokrasi oman asunnon ja pärjäsi hyvin. Ilon eli itsenäisemmin kuin monet ikätoverinsa.

– Sodan kokenut 16-vuotias oli erilainen kuin Ruotsissa asunut samanikäinen nuori, Wikland sanoo.

Sitten 21-vuotiaana Ilon tapasi juhlissa Stig Wiklandin, ruotsalaisen upseerimiehen. Ihastus oli molemminpuolista.

Upseeri Wikland halusi mennä naimisiin virolaistaustaisen Ilonin kanssa äitinsä vastustuksesta huolimatta. Anopin mielestä pakolaistytön naiminen pilaisi sotilasuran.

Anopin ajatukset hymyilyttävät nykyään.

– Jos tätä Wiklandin nimeä joku on tehnyt tunnetuksi, se olen minä, hän napauttaa.

Ilon Wikland.
Ilon Wikland on tehnyt piirrokset useimpiin Astrid Lindgrenin kirjoihin.Ilon Wiklandin kuva-albumi

Vuonna 1953 Ilon puristi käsissään luonnosnippua Rabén & Sjögren -kustantamon ovella. Ensimmäinen tytär oli syntynyt, eikä upseerin palkka riittänyt perheen elättämiseen.

Ennen kaikkea 23-vuotias Ilon halusi piirtää.

Hän asteli piirroksineen lastenkirjoista vastaavan työntekijän Astrid Lindgrenin luokse.

– Ole kiltti, anna minun piirtää jotain, hän sanoi.

Wikland oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Peppi Pitkätossu -hahmon piirtäjä oli sairastunut, ja Mio, poikani Mio -kirja odotti kuvitusta.

Ilon sai käsikirjoitussivuja mukaansa ja meni kotiin piirtämään. Kohta selvisi, että hän saisi kuvittaa Mion.

– Sen jälkeen en ole ollut ilman töitä.

Ilon Wikland.
Wikland on urallaan keskittynyt lastenkirjojen kuvituksiin.Martina Holmberg

Wikland loi Astrid Lindgrenin kirjoihin idyllejä ja arkea, joissa näkyi suhtautuminen elämään pilke silmäkulmassa, mutta kuvissa esiintyi myös yksinäisiä lapsia ja surumieltä.

Innoitusta Wikland haki sieltä täältä.

Kuvituksissa on omien tyttärien kasvoja sekä virolaisia ja ruotsalaisia pihoja ja pikkukaupunkeja. Monet hahmot löytyivät kaduilta. Wikland harhaili esimerkiksi Pariisin kujilla ja toreilla etsien Katto Kassista.

– Olin piirtänyt ukon. Astrid sanoi, ettei tuo ole Kassinen.

Yhteistyö kahden taiteilijan välillä sujui hyvin, ja vain kahdesti Lindgren ei heti kelpuuttanut Ilonin hahmoa. Katto Kassisen ohella Ronja Ryövärintytär meni uusiksi.

Ja pariisilaisella torilla Ilon näki vihdoin myös notkuvan nuorenmiehen haalarihousuissa ja tukka pystyssä. Oikea Kassinen oli löytynyt.

Ilon menestyi urallaan, mutta avioliitto alkoi rakoilla. Vaikka Ilon sanoo aviomiehensä olleen hyvä puoliso, ajautui pariskunta yhä kauemmas toisistaan.

– Minun ei olisi pitänyt mennä naimisiin niin nuorena, Ilon sanoo.

Liitto kesti kuitenkin liki 30 vuotta ja vuosien aikana syntyi pariskunnan neljä tytärtä. Lopulta Ilon tapasi arkkitehtimiehen ja haki avioeroa. Uusi suhde kesti vuosia.

Ilon Wikland.
Krimin niemimaan valtaus Ukrainassa on tuonut Wiklandin mieleen omat lapsuudenajan sotakokemukset.Martina Holmberg

Putinhan se siinä metsästää, perässä tulee Stalin. Kuva on Pekka ja susi -kirjasta, jonka Wikland teki yhdessä ystävänsä, Ruotsissa asuvan suomalaisen juontajan ja kirjailijan Mark Lewengoodin kanssa.

Venäjä oli juuri vallannut Krimin ja tapahtuma pyöri piirtäjän mielessä. Neuvostoliittolaisten valtaajien öiset koputukset naapurien ovilla Haapsalussa palasivat mieleen.

– Tämän lähemmäs poliittisia kannanottoja en ole halunnut mennä, hän täsmentää.

Pekka ja susi- kirjan sudella on Ilonin koiran Sammelin naama, jotta susi ei pelottaisi pikkulapsia. Edesmennyt Lapinkoira oli peräisin ystäviltä Suomesta.

Kuvitus Lewengoodin kirjaan on Wiklandin viimeisin työ, mutta vain toistaiseksi. Työhuoneessa pensselit ja kynät odottavat siististi purkeissa pääsyä käyttöön. Taiteilijasta huomaa, että hautumassa on ideoita, joita ei vielä voi paljastaa.

– Jatkan piirtämistä. Mietin nyt rauhassa, mitä haluan tehdä.

teippejä laatikoitten kyljessä
Ilon Wikland on viimeksi tehnyt kuvituksia Mark Lewengoodin kirjaan.Martina Holmberg

Pitkä muistelu alkaa väsyttää. Wikland haluaa siirtyä parvekkeelle haukkaamaan raitista ilmaa. Sitä ennen palataan vielä hetkeksi lapsuuteen ja Viroon.

Wikland sanoo ymmärtävänsä, että nuoret ihmiset voivat saada vahingossa lapsia liian aikaisin. Niin kävi hänen vanhemmilleen.

– Ei ole vanhempieni ansiota, että olen pärjännyt. Se on isovanhempieni ansiota. Tärkeintä on, että on joku joka välittää.

Kaikkein tärkeintä on ollut oma vapaus, Wikland vielä tähdentää. Entinen pakolaistyttö toivoisi kaikkien tyttöjen ajattelevan niin, yhtä itsenäisesti.

– Kukaan muu ei sano, miten ajatella ja mistä saa tykätä.

vanhat kädet
Jatkan piirtämistä, 86-vuotias Ilon Wikland sanoo.Martina Holmberg

Jutun tausta-aineistona on käytetty Seppo Zetterberg Viron historia -kirjaa.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Puoli seitsemän

Samuli Edelmann edesmenneestä isästään: "Tänne minä jäin laulamaan hänen laulujaan"

Työllisyys

Keskusta ja kokoomus sopuun työllisyys- ja yrityspalveluista –sinisille malli ei kelpaa

A-studio

Rikosoikeusprofessori seksuaalisesta hyväksikäytöstä: Lasten kohdalla pitäisi tuomita useammin raiskauksena