yle.fi-etusivu

Kolumni: Jonkinlainen joulusaarna

Joulu on hyvää aikaa ajatella tärkeitä asioita. Sellaisia, joita eivät ole esimerkiksi imurit tai huussin kaapit, kirjoittaa Antti Heikkinen.

joulu
Antti Heikkinen.
Antti Heikkinen.Toni Pitkänen / Yle

Huomiseen saakka olemme eläneet joulunalusaikaa. Se on yleensä vähemmän mukavaa, vaikka olenkin jouluihmisiä.

Jos asia sanotaan suoraan ja jeesustelematta, pitävät joulunaluspäivät keskiverrossa suomalaisperheessä sisällään runsaasti stressiä, sanaharkkaa, eturistiriitoja ja joutavaa touhotusta, josta kärsivät niin touhottajat kuin heidän kanssaeläjänsäkin. Ei kaikissa, ei varmasti, mutta useimmissa. Tai meillä ainakin.

Se on vänkä juttu, jokavuotinen ilmiö. Vuosi vuoden jälkeen teemme pyhän päätöksen siitä, että komerot saavat olla siivoamatta kun ei siellä kukaan jouluaan vietä kumminkaan. Siitäkin sovitaan, jotta nyt pidetään lahjojen kanssa järki näpeissä eikä hamstrata ruokaa enemmän kuin sitä syödään. Mutta kissanpaskat. Se on sama ralli joulu joulun jälkeen ja tapaninpäivänä tympäisee huomata, että aha, nyt se sitten meni.

Sitten se kinaaminen. Yleisestikin ottaen suurin osa maailman nahisteluista käydään aivan joutoasioiden päällisinä, mutta joulun alla tämä asia oikein korostuu. Kerronpa aiheesta tositarinan, jonka uskon opettavaiseksi.

Olipa pariskunta, joka yltyi iltana muutamana matsaamaan niinkin tärkeistä aiheista kuin imurista ja vessan kaapista. Rouva oli kaapista pitkään haaveillut ja etsinyt iltatolkulla mieleistään komuuttia mööpeliliikkeiden katalookeista. Sama päti imuriin. Heti kun entinen alkoi osoittaa edesmenon merkkejä, rupesi rouva puhumaan monen sadan euron huippuhuuverista, jollaisen hän taloussäästöillämme investoisi heti kun nykyisestä laitteesta puhti loppuisi.

Tämä on nyt sitä, kun suomalainen mies puhuu tunteistaan ja arvoistaan vältellen taitavasti rakkaus-sanan tai sen eri johdannaisten käyttöä

No eipähän mitä. Eräänä päivänä talon herra jäi yksin kotiin ja alkoi siivota residenssiä joulukuntoon. Herra arveli, että nytpä tässä värkätään oikein yllätysten yllätys ja ostaa päksäytti ominpäin sekä kaapin että imurin. Kotiinnuttuaan vaimo ei purskahdellut ilosta, koska nämä hankinnat oli meininki tehdä porukalla.

Koko miessukukunnan puolesta loukkaantuneena herra sanoi jotain, johon rouva vastasi ja vuorotellen he aukoivat turpiaan niin pitkään, että saivat kasaan perinteisen suomalaisen riidan. Ei mitään Aleppoon verrattavaa konfliktia, mutta semmoisen traditionaalisen parisuhdesuukopusen nyt kuitenkin.

Tästä loukkaantuneena herra läksi mättämään sanomalehtiä paperinkeräyslaatikkoon ja heitellessään mainoksia kapeasta luukusta suureen rautapömpeliin kuuli hän iloisen kilahduksen. Vihkisormushan se sinne lensi, rinkula vilahti pakkasen supistamasta sormesta vihreään pömpeliin kuin kärppä kiviraunioon.

Tunne oli aika metka ylipäätään ja heidän kohdallaan vihkisormuksilla on melkoinen merkitys – on varmaan muillakin ja hyvä niin, koska silloin pystytte herran tunteeseen samaistumaan. Se ei ole pelkkä huvin vuoksi nimettömään sujautettu sormus, siihen kietoutui iso kappale molempien elämää, yhteistä ja erillistä. Sanalla sanoen se muistutti siitä, mikä elämässä on tärkeää ja antaa suhteuttamisen kykyä silloin, kun mieli tekee potkia pihakiviä jonkin joutavan ja elämän lopputulokseen vaikuttamattoman arkimurheen takia.

Tämä voi nyt kuulostaa jeesustelulta, mutta ei tässä siitä ole kyse. Tämä on nyt sitä, kun suomalainen mies puhuu tunteistaan ja arvoistaan vältellen taitavasti rakkaus-sanan tai sen eri johdannaisten käyttöä.

Paskahuussin kaapit ja imurit eivät ole niitä asioita, joita ihminen haluaa elämästään muistaa

No, yhtä kaikki, sormus oli nyt paperinkeräysholvissa. Ensin herran silmiin syttyi iso kysymysmerkki, sitten iski paniikki. Hän yritti survoutua lootaan, mutta luukku otti hartioista kiinni. Olisi varmaan ottanut mahasta ja perseestäkin, jos hän olisi niin pitkälle ujuttautumaan. Herran teki mieli huutaa ja itkeä, taisi hän vähän mielihalujani toteuttaakin. Sitten saapui avuksi äidillisen tyyneydentilan saavuttanut vaimo, joka suhtautui asiaan älyn kanssa ja totesi, että kyllä sen sormuksen sieltä saa. Ja saatiinhan se. Vapaaehtoinen avustaja ujuttautui lehtikeräyslootikkoon, tonki tovin ja kysyi kohta vihkisormuks kädessään, että onko se tämä?

Oli se, sanoi herra ja kertoi oppineensa sen, että jatkossa hän kierrättää paperia ainoastaan hanskat kädessä.

Toki hän oppi muutakin, ehkä vaimokin oppi. Sen nimittäin, että paskahuussin kaapit ja imurit eivät ole niitä asioita, joita ihminen haluaa elämästään muistaa. Sellaisia ovat aivan muut asiat. Sellaiset, joita ei välttämättä tule keskivertoarjessa ajatelleeksikaan.

Joulu on hyvä aika ajatella niitä. Tai niitäkin. Se on semmoiselle ajattelulle passeliaika uskonnosta, maailmankatsomuksesta tai muista vakaumuksista riippumatta. Ja jos oikein hitosti tekee mieli itkeä parhaina pyhinäkin maailman vääryyksiä, niin koittakaapa päättäjien haukkumisen, äärilaita-ajattelun tai ihan vaan Kansanradio-tason valituksen sijaan funtsia sitä, miksi yksi paha teko saa pallomme päällä enemmän uutisarvoa kuin kymmenen hyvää.

Sillä kaikesta huolimatta, hyvääkin maailmassa on. Paljon. On. Muulloinkin kuin jouluna.

Hyvää joulua.

Antti Heikkinen

Antti Heikkinen on nilsiäläinen kirjailija, toimittaja, näyttelijä ja sekatyömies. Hänen maailmankuvansa on eräiden mielestä juuri niin kapea kuin savolaisjuntilla olla kuuluukin, toisten mielestä huomattavasti laajempi kuin savolaisjuntille sopii.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Puolustusvoimat

"Yksittäistapauksia": Naissotilaat kokevat syrjintää ja häirintää puolustusvoimissa – silti he purevat hammasta ja ottavat kaiken vastaan

Urheilu

Norjalaiset romahtivat! Neljä suomalaisnaista jatkoon sprintissä

Kaamos

Kaamos alkoi tänään Nuorgamissa – jatkuu pitkälle tammikuuhun

Kotimaiset elokuvat

Armomurhaajassa periaatteen miehet maksavat kalliisti härkäpäisyydestään

Minibudjetilla tehty tyly suomalaistrilleri kerää suitsutusta maailmalla