Kaija selvisi syövästä – "Minusta ei tullut sankaria, olen ihan tavallinen ihminen"

Kajaanilaiselta Kaija Romppaiselta leikattiin kesällä ohut- ja paksusuolen syöpä. Vaikka hoidot ovat edelleen kesken, elämä näyttää taas valoisalta.

syövät
Nainen neuloo ja hymyilee.
Kajaanilainen Kaija Romppainen sanoo olevansa ihan samanlainen ihminen kuin ennen sairastumistaan. Tiia Korhonen / Yle

70-vuotias Kaija Romppainen istuu olohuoneensa nojatuolissa, neuloo villasukkaa ja muistelee sairastumistaan. Hän kokee olevansa jo terve, mutta syöpädiagnoosin saatuaan Romppainen kuoli omassa mielessään monta kertaa.

– Kaikki sai alkunsa yksinkertaisesti nivuskivuista, Romppainen kertoo.

– Kerran tuli ihan älytön kipukohtaus. Tuttavani sanoi, että nyt lähdet ambulanssilla sairaalaan, mutta minä sanoin, että en lähde mihinkään. Tyhmyyttäni en lähtenyt, sillä se olisi ollut jo silloin selvä. Se vain venyi ja venyi sitten.

Syöpä. Katsoin lääkäriä vähän suu auki ja kuuntelin hiljaisena.

Kaija Romppainen

Romppaisen mukaan hän kävi terveyskeskuksessa, kuten kiltisti kuuluu käydä. Hän sai lähetteen sairaalaan tähystykseen, mutta ensimmäinen tähystys epäonnistui. Romppainen odotti kolme kuukautta uutta aikaa ja tähystystä. Diagnoosi oli heti selvä.

– Syöpä. Katsoin lääkäriä vähän suu auki ja kuuntelin hiljaisena. Kun hoitajat rupesivat irrottelemaan teippejä ja laittamaan minua jonkinlaiseen pakettiin, niin sitten pääsi itku. Hävetti. Se itku hävetti, ei muu.

"Kävivät tapaamassa melkein vainajaa"

Kaija Romppainen kertoi sairastumisestaan heti läheisilleen. Se ei ollut vaikeaa, sillä Romppainen pitää itseään lörpöttelijänä, joka kertoo heti kaiken.

– Aloitettiin mustalla huumorilla ja puhuttiin kuolemasta. Minut tuntevat kaverit tajusivat sen. Ensin he hätkähtivät puheitani, mutta sitten sitä jatkettiin porukalla ja puhuttiin samalla lailla kuolemasta ja elämän rajallisuudesta. Se meni mustalla huumorilla, siten se oli kaikkein helpoin kestää.

Sitten pääsi itku. Hävetti. Se itku hävetti, ei muu.

Kaija Romppainen

Romppainen leikattiin kesäkuun alussa. Leikkauksessa todettiin, että syöpä oli ennättänyt levitä paksusuolesta myös ohutsuoleen.

– Ohutsuolesta lähti pari metriä pois ja paksusuolesta puolet, Romppainen toteaa.

Nainen neuloo sukkaa.
Kaija Romppaisen käsissä syntyvät monenkirjavat villasukat ystävälle lahjaksi.Tiia Korhonen / Yle

Romppainen kertoo, että leikkauksia jouduttiin tekemään kaksi, sillä ensimmäinen leikkaus rupesi tihkumaan. Kuukauden sairaalassaolon jälkeen hän pääsi kotiin. Sen jälkeen piti vain rauhoittua ja kuntoutua, jotta lääkehoidot voitiin aloittaa.

– Se oli kamalaa aikaa. Yksi siskoistani, joka on sairastanut rintasyövän, tuli minua hoitamaan ja hoiti viikon kuin vauvaa. Ainoa lohtu oli, että ympärillä oli hyviä ihmisiä ja kävi sellaisia sukulaisia, joita en ole nähnyt vuosiin. Kävivät tapaamassa melkein vainajaa, Romppainen naurahtaa ääni väristen ja kyyneleet silmissään.

Se meni mustalla huumorilla, siten se oli kaikkein helpoin kestää.

Kaija Romppainen

Romppaisen mukaan tuttavat kannustivat, soittelivat ja kävivät kylässä tuoden marjoja ja vihanneksia. Kannustus piti pystyssä, vaikka muuten hän oli hyvin väsynyt. Kotona toipuessaan Romppainen uskalsi pikkuhiljaa katsoa jo eteenpäin.

– Sairaalassa oli niin sängyn pohjalla, että ajattelin, etten ikinä lähde sieltä pois. Halusin kuolla. Kesällä kotona rupesi vähitellen tuntumaan, että eiköhän tämä tästä.

– Kun sytostaattihoidot alkoivat, niin sitten rupesi tuntumaan, että kyllä tästä selvitään. Suurin pelkoni oli, että lääkitys aiheuttaa pahoinvointia. Mutta kun sivuoireita ei tullut, kaikki sellaiset pelot hävisivät, Romppainen jatkaa.

Syöpä ei muuttanut Kaijaa

Tällä hetkellä arki näyttää jo hyvältä, Kaija Romppainen naurahtaa. Hoitoja on vielä jäljellä, mutta periaatteessa Romppaisella on jo lähes terveen paperit käsissään.

– Vuoden päästä siitä, kun diagnoosi on tullut, on uudet tähystykset. Sitten on kaiken maailman kontrollia. Sehän kestää ilmeisesti viisi vuotta ja jos siitä selviän, voi sanoa, että olen tervehtynyt. Hyvältä tuntuu joka tapauksessa.

Nainen istuu nojatuolissa ja neuloo.
Tiia Korhonen / Yle

Tekeväinen ihminen on joutunut kuitenkin painamaan hieman jarrua. Aluksi Romppainen ei jaksanut edes lukea lehtiä saatikka tehdä jotain muuta.

– Istua möllötin vain, mutta nythän minä taas teen käsitöitä. Neulon, ompelen ja teen lusikkakoruja, milloin mitäkin.

Jos siitä selviän, voi sanoa, että olen tervehtynyt. Hyvältä tuntuu joka tapauksessa.

Kaija Romppainen

Romppaisen mukaan hän on aina nauttinut elämästä. Syöpä ei muuttanut häntä, se oli ennemminkin opetus.

– Minusta ei tullut yhtään parempaa ihmistä. Minusta ei tullut sankaria, koska olen ihan tavallinen ihminen. Olen samanlainen kuin ennenkin, ei tässä sen kummempaa.