Moni kauppa auki tapaninpäivänä Lapissa

Joulupäivänäkin aika moni ruokakauppa on auki.

vähittäiskauppa
Nainen marketin maitohyllyllä.
Lähes kaikki S-ryhmän kaupat ovat kiinni joulupäivänä eli ensi sunnuntaina.Jarno Kuusinen / AOP

Suurin osa Lapin ruokakaupoista on kiinni vain toisen joulun pyhistä ja avaa ovensa tapaninpäivänä.

Jouluaattona useimmat kaupat sulkevat normaalia aikaisemmin.

Joulupäivänä eli ensi sunnuntaina Lapin kaupoista on auki melko moni, esimerkiksi suurin osa K-marketeista ja Siwoista, mutta lähes kaikki S-ryhmän kaupat ovat kiinni. Automarketeista joulupäivänä on auki vain Tornion Citymarket, esimerkiksi Lapin kolme Prismaa ovat sunnuntaina suljettuina.

Tämä on ensimmäinen joulu, jolloin kaupat saavat vapaasti päättää aukioloajoistaan.