Nuoren sankaripoliisin refleksit toimivat: Berliinin epäilty pysähtyi harjoittelijan luoteihin

Italiassa on juhlittu nuoria poliiseja sankareina. 29- ja 36-vuotiaat poliisit pysäyttivät Euroopan etsityimmän miehen.

Berliinin isku 2016
Luca Scata
Luca Scatà on saanut toimistaan kiitoksia ympäri maailmaa. Facebook

Italiassa on perjantaina juhlittu nuorta sankaripoliisia Luca Scatàa. 29-vuotias poliisiharjoittelija ampui Berliinin joulutorin terrori-iskusta epäillyn tunisialaismiehen aamuyön varhaisina tunteina.

Tapahtumat saivat alkunsa Milanon Sesto San Giovannin paikallisjuna-asemalla perjantaina aamukolmen aikoihin. Luca Scatà ja hänen kollegansa Christian Movio, 36, pysäyttivät Anis Amrin asemalla. Poliiseilla ei ollut aavistustakaan, että hän oli Berliinin epäilty.

– Hän oli aivan kylmän rauhallinen. He pyysivät häntä tyhjentämään reppunsa, kun hän veti pistoolin esiin nopealla liikkeellä. Se oli ladattu ja käyttövalmis, kuvasi poliisien esimies Roberto Guida tapahtumia.

Scatàlla oli kuitenkin aivan yhtä nopeat refleksit. Kun Amri oli ampunut Moviota olkapäähän, hän vastasi kahdella nopealla luodilla. Epäilty kaatui maahan.

Huusi italiaksi poliiseille

Todistajien mukaan poliisit olivat ampumisen jälkeen antaneet epäillylle ensiapua, mutta tunisialainen kuoli kymmenen minuutin jälkeen.

Poliisin mukaan Amri oli yrittänyt esiintyä eteläitalialaisena. Se tuskin hämäsi Scatàa, joka itse on Sisiliasta kotoisin.

Amri oli huutanut italiaksi "poliisi-paskiaiset". Poliisit kiistivät, että hän olisi huutanut Allahu Akbar, Jumala on suurin, kuten joissain tiedotusvälineissä kerrottiin.

Ammuttu poliisi toipuu

Christian Movio sai luodin olkapäähänsä ja hänet on leikattu milanolaisessa sairaalassa. Hänen vointinsa on hyvä ja hän on pystynyt ottamaan vastaan vieraita.

– Parini toimet olivat esimerkilliset. Hän reagoi heti, kun pistooli tuli esiin, Movio kiitteli nuorempaa kollegaansa.

Christian Movio puhuu puhelimeen sairaalassa.
Christian Movio voi hyvin pienen leikkauksen jälkeen. EPA / Italian Police Press Office

Italian sisäministeri Marco Minnitti soitti molemmille poliiseille onnitellakseen heitä ja sanoi aikovansa vierailla myöhemmin heidän luonaan "halatakseen heitä henkilökohtaisesti".

– Italialaiset saavat olla heistä hyvin ylpeitä. He ovat varmistaneet paljon onnellisemman joulun, sanoi puolestaan Italian pääministeri Paolo Gentiloni.

Scatàn Facebook-sivulle on tulvinut onnitteluita ympäri maailmaa. Hän on ollut vasta yhdeksän kuukautta poliisina, ja oli Milanossa vielä koeajalla.

"Urhea poika"

Kotona Sisiliassa Lucan isä Giuseppe Scatà on saanut myös ottaa vastaan onnitteluja.

– Hän on urhea poika, ja hän teki velvollisuutensa, Giuseppe Scatà sanoi.

Isä kertoi soittaneensa poikansa kanssa aiemmin päivällä. Vielä tuolloin Luca ei edes ollut tiennyt ampuneensa juuri Berliinin epäillyn.

Anis Amrin epäillään tappaneen 12 ihmistä hyökkäyksessä, jossa rekka ajettiin väkijoukkoon Berliinin joulumarkkinoila maanantaina. Häntä on siitä saakka etsitty ympäri Euroopan.

Lähteet: AFP