Ruotsin kuningatar Silvia on päässyt pois sairaalasta

Hovin viestintäpäällikön mukaan hän voi olosuhteisiin nähden hyvin.

Ruotsin kuninkaalliset
Silvia vilkuttaa lehdistölle, taustalla kaksi turvamiestä.
Kuningatar Silvia Berliinin-vierailulla lokakuussa 2016.Rainer Jensen / EPA

Ruotsin kuningatar Silvia on päässyt pois sairaalasta, kertovat ruotsalaislehdet Aftonbladet (siirryt toiseen palveluun) ja Expressen (siirryt toiseen palveluun). Hän on palannut kotiinsa Drottningholmin linnaan lounasaikaa tänään sunnuntaina.

– Kuningatar on toipunut ja voi olosuhteisiin nähden hyvin, kertoo hovin viestintäpäällikkö Margareta Thorgren tekstiviestillä Aftonbladetille ja Expressenille.

Muuta viestintäpäällikkö ei kuningattaren terveydentilasta kerrokaan. Aftonbladetin tietojen mukaan kuningas Kaarle Kustaa on kieltänyt kuningattaren terveystietojen kertomisen julkisuuteen.

Kuningatar Silvia joutui perjantaina sairaalaan huimauksen vuoksi. Hänen kerrottiin olleen vilustuneena jo pidempään, ja hänet otettiin sairaalaan tarkkailtavaksi.

Kuningatar jäi sairaalaan myös jouluaatoksi. Useat kuningasperheen jäsenet vierailivat hänen luonaan.

– Voimme vain kertoa, että kuningatar voi hyvin. Hän on tarkkailtavana ja hänestä otetaan näytteitä. Koska jouluaatto on jo pitkällä, lääkärit ovat suositelleet hänelle sairaalaan jäämistä, kertoi viestintäpäällikkö Expressenille jouluaattona.

Kuningatar täytti perjantaina 73 vuotta.