Joulumyrsky Urd alkaa laantua aamuyön tunteina

Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa joulunvietto päättyi Urd-myrskyyn. Puuskissa hurjaksi yltynyt myrsky on aiheuttanut tulvia ja sähkökatkoja, mutta henkilövahingoilta on vältytty.

Ruotsi
Yökuva, sade, silta suljettu -kyltti
Juutinrauman silta suljettuEPA/JOHAN NILSSON

Norjassa Urdin ennätystuulilukemaksi mitattiin 47 metriä sekunnissa. Lukema mitattiin Røldalin hiihtokeskuksessa, 1370 metriä merenpinnan yläpuolella.

Korkeimmat aallot olivat 12-metrisiä. Myrsky vei sähköt kymmeniltätuhansilta talouksilta. Illalla sähköttömiä talouksia oli jopa 70 000, kertoo televisioyhtiö NRK. (siirryt toiseen palveluun)

Oslonvuonossa vesi nousi 90–130 senttiä yli normaalin korkeuden.

Norjassa oli varauduttu myrskyn tuloon ja vahingot näyttivät jäävän pelättyä pienemmiksi, kertoi Bergenin pelastuslaitoksen edustaja NRK:lle. Pienet tiet ovat olleet poikki kaatuneiden puiden ja tulvien takia.

Tanskan Kööpenhaminan ja Ruotsin Malmön välinen Juutinrauman silta suljettiin autoliikenteeltä jo illalla, kun puuskat kovenivat. Silta avataan autoille aamuyöllä.

Myös lentoliikenne oli vaikeuksissa sekä Tanskassa että Ruotsissa. Kaksi SAS-yhtiön konetta joutui tekemään hätälaskun salamaniskun takia. Kööpenhaminan Kastrupiin ja Göteborgin Landvetteriin matkalla olleet lennot joutuivat laskeutumaan muille kentille.

Ruotsissa korkein mitattu tuulilukema oli 33,8 m/s. Myös Ruotsissa Urdin tuhot näyttivät jäävän pelättyä pienemmiksi. Göteborgin pelastuslaitos (siirryt toiseen palveluun)kertoi irronneista kattopelleistä, kaatuneista puista ja tulviin juuttuneista autoista, mutta henkilövahingoista ei ollut tullut ilmoituksia.

Etelä-Baltiaan edennyt myrsky on laantunut, vaikkakin kovat tuulet jatkuvat vielä tiistaina. Suomeen Urd-myrsky ei ulottunut.