Koe uusi yle.fi

Uudet turvalaitteet mahdollistavat lisää nopeita junia Riihimäki–Tampere-radalle

Pääradalle Tampereelta etelään voisi mahtua hieman nykyistä enemmän nopeita junia rataosan turva- ja ohjauslaitteiden uusimisen jälkeen.

rautatieliikenne
Junanodottajia Riihimäen asemalla.
Miki Wallenius / Yle

Riihimäki-Tampere-radalla uusitaan parhaillaan turvalaitteita. Uudet laitteet mahdollistavat nykyistä enemmän junia radalla.

– Nykyinenkin järjestelmä on täysin turvallinen junaliikenteessä. Se pitää kuitenkin uusia aika ajoin. Järjestelmä mahdollistaa muun muassa hieman nykyistä enemmän junia pääradalle Tampereen eteläpuolelle, sanoo töiden suunnittelusta ja johtamisesta vastaava projektipäällikkö Juha Lehtola Liikennevirastosta.

Kaksiraiteisen Riihimäki–Hämeenlinna–Toijala–Tampere -välin turva- ja ohjauslaitteiden uusiminen kestää pari vuotta. Järjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön loppuvuodesta 2018.

Hämeenlinnan ja Riihimäen seudulla junamatkustajien ja kuntapäättäjien harmina on ollut kesästä 2016 lähtien Hämeenlinnassa ja Riihimäellä pysähtyvien junavuorojen vähennys. Turvalaitteiden myötä liikennettä saataisiin lisättyä radalle, josta sitä on siis vähennetty.

– Uusilla turvalaitteilla pystytään maksimoimaan radan kapasiteettia ja käyttöastetta. Saamme näin mahtumaan enemmän junia pääradalle Tampereen ja Riihimäen välille, sanoo projektipäällikkö Juha Lehtola.

Turvalaiteuusiminen tulee maksamaan 60 miljoonaa euroa, ja uusimistyöt ovat osa hallituksen korjausvelkaohjelmaa.

"110 kilometrin työmaa on suurhanke"

Uusi turvalaitejärjestelmä on laatuaan ensimmäinen Suomessa.

Asennustyöt ovat parhaillaan käynnissä. Uusi turvalaite- ja ohjausjärjestelmä rakennetaan nykyisen sjärjestelmän rinnalle. Näkyvimmät työt ovat ratapihoilla ja asemalaitureilla, kun kaapeleja vedetään ja asennetaan kiskojen tuntumaan. Nykyinen järjestelmä on käytössä töiden aikana.

Projektipäällikkö Juha Lehtolan mukaan asennus- ja maankaivuutöissä riittää tekemistä.

– Radalle tulee satoja opastimia, ja uusia kaapelireittejäkin tulee radalle kymmeniä kilometrejä. 110 kilometrin työmaa on suurhanke.

Suomessa suunnitellaan myös matkustajaliikenteen avaamista kilpailulle Ruotsin tapaan. Liikenne- ja viestiintäministeri Anne Berner on väläytellyt, että matkustajajunaliikenteen kilpailu voisi alkaa selvästi ennen sovittua vuotta 2025 .

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Digitaalinen terveydenhoito

Terveysteknologia on vientihitti – Suomalaisfirmoilla kotikutoinen ongelma

Libanon

Saad al-Hariri palasi takaisin Libanoniin – Ero pääministerin tehtävästä on edelleen auki

Uber

Uber peitteli 57 miljoonan kuljettajan ja asiakkaan tietojen hakkerointia

Abitreenit

Sensoria ei säväytetä pelkillä faktaluetteloilla – näin kirjoitat paremmin historian yo-kokeessa