"En mä siellä jumalanpalveluksessa jaksa käydä" – viisi pappia kertoo, mikä kirkossa pännii

Mitä tapahtuu, kun pappi puhuu seksistä tai tuomitsee hallituksen? Yle haastatteli viittä pappia, jotka ovat koetelleet papin sananvapauden rajoja.

papit
Pastori Kai Sadinmaa Kallion kirkossa.
Sasha Silvala / Yle

Kai Sadinmaa saarnasi itsensä työttömäksi

Jeesuksen seuraaminen ei ole mikään harrastus. Se ei ole suvivirren veisuuta, kivoja kirkollisia happeningeja, ei sisäsiistejä raamattupiirejä, kirkkokahveja tai tunnelmointia, vaan kapinaa, anarkiaa ja uhmaa – – Jos haluat seurata todellista Jeesusta, sinun on heitettävä kapulaa tämän alistavan ja riistävän markkinafasismin rattaisiin niin paljon kuin vain ehdit. (ote pastori Kai Sadinmaan kirjasta 10 käskyä kirkolle).

Pastorin puheilla on rajat, ja Kai Sadinmaa on ylittänyt ne. Median radikaalisaarnaajaksi ristimä pastori on luterilaisen kirkon äänekkäimpiä kritisoijia, ja kohahduttanut hartaisiin messuihin tottunutta kirkkokansaa useaan otteeseen.

Sadinmaan “radikalisoituminen” tapahtui 90-luvun laman ollessa synkimmillään. Kurjuus kasvoi Suomessa, mutta kirkkoa tuntui kiinnostavan enemmän kirkkokäsikirjan uudistaminen.

– Aloin nähdä evankeliumin yhteiskunnallisuuden. Evankeliumissahan puhutaan juuri tästä, eriarvoistumisesta. Mutta kirkko eli omassa kuplassaan, keskittyi luomaan hartautta, tunnelmointia, ja vahvistamaan omia rakenteitaan. Se oli absurdia.

Aloittaessaan viime vuosikymmenellä työn Vuosaaren seurakunnan pastorina, Sadinmaan mieli oli kirkastunut. Hän ei pidättelisi saarnatuolilla ollenkaan.

– Tein tietoisen päätöksen: Mä annan palaa täysillä. Ja se oli todella rajua, hyvä ettei päälle käyty. Joka saarnasta lähti ihmisiä kävelemään, mutta oli myös paljon niitä, jotka tykkäsi.

Kyllä kirkon pitää valita missä porukoissa se seisoo. Evankeliumi on ilosanoma köyhille, ei rikkaille.

Pastori Kai Sadinmaa

Sadinmaa antoi palaa. Hän ohjasi ja käsikirjoitti seurakunnan rahoilla näytelmän, jossa maan päälle palaava Jeesus oli parikymppinen punkkarilesbo. Hän vertasi suurpankkien pankkiireja rikollisiin prätkäjengeihin ja kirjoitti kirjan, jossa hän ruoskii armotta jäsenkadosta säikähtänyttä kirkkoa. Helsingin Kallion kirkossa hän liimasi Mannerheimin päiväkäskyn päälle oman versionsa. Siinä ei kiitelty äitejä, jotka uhrasivat lapsensa jatkosodassa isänmaan puolesta, vaan äitejä, jotka uhrasivat lapsensa Suomen rikkaiden hyväksi. Päiväkäskyssä tiivistyy Sadinmaan kärkkäimmän kritiikin kohteet: kapitalismi, pääomaa haaliva eliitti ja eliitille kumartava kirkko.

Poliisi poistaa Pastori Kai Sadinmaan Helsingin Kansasaistorilta itsenäisyyspäivänä 2015. Syynä Sadinmaan Rajat Kiinni -mielenosoitusta vastaan järjestämä yhden miehen vastamielenosoitus.
Poliisi poistaa Pastori Kai Sadinmaan Helsingin Kansalaistorilta itsenäisyyspäivänä 2015. Syynä Sadinmaan Rajat Kiinni -mielenosoitusta vastaan järjestämä yhden miehen vastamielenosoitus.Janne Toivonen, Yle

Kun Sadinmaalta kysyy, eikö papin kuuluisi palvella myös eliittiä tai oikeistolaisen talouspolitiikan sanansaattajia, hän tuhahtaa.

– Tuo on suoranaista paskapuhetta. Kumarsiko se nasaretilainen jokaiselle tyypille?

Sadinmaalle Jeesus on se suurin anarkisti ja radikaali, joka ei silitellyt valtaapitävien päitä, vaan kirosi “kyykäärmeen sikiöt” ja kumosi rahanvaihtajien pöydät.

– Nasaretilaisen puheet liittyivät aina todellisuuteen. Se aina nosti marginaalissa olevan ihmisen keskiöön, näytti miten yhteiskunta on tuottanut sen tilanteen, mikä on sysännyt ihmisen syrjään. Jos kirkko ei tuo näitä asioita esille, niin hitto vie, kuka sen tekee?

Sadinmaata tuskastuttaa luterilainen kirkko, joka on “vienyt Jeesukselta munat” ja tehnyt tästä vahakristuksen. Sadinmaan mielestä kirkko varoo visusti astumasta valtaapitävien varpaille, ja juuri siksi Jeesuksen sanoma vesittyy.

– Kun pyritään miellyttämään kaikkia, kumarretaan automaattisesti niille, joilla on valta, ja pyllistetään heikoimmassa asemassa oleville. Kyllä kirkon pitää valita missä porukoissa se seisoo. Evankeliumi on ilosanoma köyhille, ei rikkaille.

Kirkko on Sadinmaan mielestä itse luonut kahleensa. Kirkkoa hillitsee pelko sen yhteiskunnallisen erityisasemansa menetyksestä, pappia taas pelko viran menetyksestä. Painetta tulee myös kirkonpenkillä istuvalta yleisöltä, joka ei ole tullut messuun poliittista puhetta kuullakseen.

– Ne on ne vartijat. Ja on iso kynnys lähteä haastamaan heitä. Kirkko on pitkään tuottanut puhetta, joka on vaaratonta. Ei saa ketään loukata, pitää olla kaikkien kanssa hyvää pataa.

Sadinmaa ei tosiaankaan yritä olla kaikkien kanssa hyvää pataa, ja se on tehnyt tehtävänsä. Hän ei sanojensa mukaan enää saa kirkosta töitä, eikä ole vuosiin tehnyt pastorina kuin "satunnaisia keikkoja". Hän laukoo kritiikkiään paitsioasemasta.

– Mutta jälkikäteen ajatellen, kuinka radikaali mä loppujen lopuksi olin?

Päivitys 29.12.2016 klo 13:59: Yle julkaisi torstaina jutun Jumalanpalveluksen oppaasta, ja siitä miten opas rajoittaa papin toimintaa jumalanpalveluksessa. Lue se täältä.

Tuuli Aitolehti ei pidä kirkkoja Jumalan taloina. "Mä en osaa erottaa hengellistä ja ei-hengellistä. Jumalan todellisuus on läpitunkevasti kaikkialla".
Sasha Silvala, Yle

Tuuli Aitolehden mielestä lihan tehotuotanto on syntiä

Eläimet ovat tuntevia olentoja, joilla on itseisarvo sellaisenaan. Ne kuuluvat Jumalan luotuun ja siten pyhään todellisuuteen. Tehotuotannossa eläimille annetaan vain se arvo, joka niiden lihalla on. Ne ovat kuin elottomia esineitä, joita voi kohdella miltei miten vain. Se on väärin ja syntiä. Niin paljon, että päätin lopettaa kokonaan lihan syömisen. (pastori Tuuli Aitolehden saarna Juhannuspäivänä 25.6.2016).

– Mä olen vähän tämmöinen. Tullut kaapista ulos, sanoo Helsingin Paavalin seurakunnan yhteisöpappi Tuuli Aitolehti.

“Kaapilla” Aitolehti viittaa rooliin sovinnaisena pappina, joka pitää jumalanpalvelusta, ohjaa kirkollisia seremonioita ja varoo suututtamasta ketään. Tästä roolista Aitolehti astui noin kolme vuotta sitten. Pitkä sairasloma oli päättynyt, ja vuosia päätä vaivannut kysymys eläinten tuottamisesta oli kypsynyt päätökseksi jättää punaisen lihan syönti kokonaan. Eläinten oikeuksista tuli saarnojen sisältöä, vaikkei se kaikkia seurakuntalaisia miellytäkään.

– Mä en kalastele jäseniä. Loukkaantuminen ja pahastuminen saattaa liittyä siihenkin, että tietää, ettei eläimiä kohdella hyvin. Ei se ole kiva asia kuulla. Lihatalous piirtää kuvaa, jossa iloinen possu marssii teuraalle. Mutta en usko, että yksikään eläin haluaa kuolla tai joutua ihmisen ruoaksi.

Mä en kalastele jäseniä.

Paavalin seurakunnan yhteisöpappi Tuuli Aitolehti

Kun Suomeen viime syksynä saapui kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita, Aitolehti järjesti niin suositun vaatekeräyksen, että kaikkiin Helsingin vastaanottokeskuksiin saatiin talvivaatteet miespuolisille turvapaikanhakijoille. Tempaus synnytti siinä määrin “palautetta”, että Aitolehti näki järkeväksi salata puhelinnumeronsa ja kotiosoitteensa.

–“Suvakkihuora”, pastori tiivistää viestien sisällön ja hymähtää:

– Ne on aika mammanpoikia. Ei ne uskalla papille kasvotusten tulla puhumaan.

Viime keväänä vaihtui Suomen hallitus ja sen politiikan ja päätösten ja monenlaisten tapahtumien seurauksena oma luottamukseni Suomen hallitusta kohtaan on pudonnut korkealta... Kristillisillä arvoilla on kikkailtu ja länsimaisen hyvinvoinnin pohja Suomessa ollaan menettämässä. (Tuuli Aitolehden saarna 1.1.2016).

Aitolehti on ottanut kantaa myös eläinten oikeuksia tai turvapaikanhakijoita arkaluonteisempiinkin asioihin, eli hallituspolitiikkaan.

– Koulutuksesta karsitaan. Valmiiksi rikkaat saavat kahmittua enemmän. On enemmän kelkasta pudonneita, syrjäytyneitä, Aitolehti luettelee huolenaiheitaan.

Aitolehti toivoo, että kirkko puuttuisi yhtenä kuorona rohkeammin yhteiskunnallisiin asioihin, kuten esimerkiksi eriarvoisuuskysymyksiin. Teologit pelkäävät astumasta taloustieteilijöiden varpaille, Aitolehti sanoo.

– Me ollaan 20 vuotta oltu kirkossa helppoja. Ei olla uskallettu puuttua asioihin. On tuudittauduttu.

Varovaisuuteen on selkeät syyt. Kun kirkko on uutisotsikoissa, eroakirkosta.fi-sivustolla näkyy piikki. Teki kirkko mitä hyvänsä, se näyttää kutistuvan. Aitolehti tosin ei pidä sitä huonona asiana.

– Jos me oltaisiin köyhempi kirkko, pitäisi teroittaa sanomaa. Kun rahat ennen pitkää loppuu, pitää yhä enemmän mennä ihmisten pariin, sen sijaan että linnoittaudutaan kirkkoihimme.

Aitolehti itse on jalkautunut ihmisten pariin. Hän on Helsingin Arabian yhteisöpappi, eli pyrkii tuomaan kirkon sanoman ja resurssit mukaan asuinalueen yhteisölliseen toimintaan. Aitolehti on kotonaan kansan parissa eikä kirkossa, jonka seinien sisällä tarjotaan tuttua ja turvallista seremoniaa marginaaliselle osuudelle seurakunnan jäsenistä. Hän ei ihmettele yhtään, ettei esimerkiksi sunnuntainen jumalanpalvelus puhuttele nuoria.

– En mäkään jaksa niissä käydä. Mulla on muuta elämää. Sori vaan kollegat, Aitolehti naurahtaa.

Jos Jeesus saapuisi kuolevaisten keskuuteen, hän tuskin menisi sunnuntain jumalanpalvelukseen messua pitämään, Aitolehti tuumaa. Pikemminkin hän menisi yhteiskunnan kelkasta pudonneiden pariin.

– Jeesus oli tunnettu siitä, että hän rikkoi rajoja. Asioi esimerkiksi syntisten naisten parissa. Heille hän meni puhumaan, eikä täydellisille ihmisille.

Hevipastori Harri "Haka" Kekäläinen.
Sasha Silvala.

Harri "Haka" Kekäläinen on hevipastori, joka sai kirkosta potkut

Kun minut vihittiin papiksi, piispa sanoi, että hankalilla hetkillä seurakuntalaiset kantaa. Pyydän nyt teiltä tukea, koska nyt on käynyt niin, että mut on erotettu. (pastori Harri Kekäläisen saarna keväällä 2006).

Suurin piirtein näillä epätavallisilla sanoilla Haka Kekäläinen aloitti saarnansa eräänä kevätaamuna 2006. Hän oli ollut Helsingin Pitäjänmäen seurakunnan pastorina muutaman vuoden ajan ja ajautunut eripuraan joidenkin seurakunnan työntekijöiden kanssa. Tilanne kärjistyi siihen pisteeseen, että Kekäläinen erotettiin papin virastaan, mikä on Suomen kirkossa dramaattinen päätös.

– Sen kun tietäisi, miksi musta haluttiin eroon. On selvää, ettei henkilökemiat menneet yksiin. Ehkä mä olin liian erilainen kirkkoon, Kekäläinen pohtii.

Kekäläinen on hieman erilainen pappi. Hän on uudistanut luterilaista kirkkoa tuomalla heavymetallin messuun. Ensimmäinen metallimessu pidettiin jo kymmenen vuotta sitten. Se upposi hyvin euroviisuvoittaja Lordin Hard Rock Hallelujaa hoilaavaan kansaan. Ja miksei? Virsikirjan sivuilta jos mistä löytyy synkkää materiaalia. "Raskasta kamaa", kuten Kekäläinen kuvailee.

– Esimerkiksi virsi 611: "Käyn aina kohti kuolemaa", voiko olla sen hevimpää? Ei siinä tarvita mitään Number of the Beasteja.

Ajat ovat muuttuneet 1970-luvulta, jolloin kahdeksanvuotias Kekäläinen löysi Black Sabbathin ja Deep Purplen. Mutta löytyy Suomesta edelleen niitäkin, joiden mielestä hevimusiikki on saatanasta. Kekäläinen muistelee tapausta eräässä länsirannikon seurakunnassa, johon metallimessua oli pyydetty vierailulle. Itse seurakunta suhtautui vierailijoihin positiivisesti, mutta eräs paikallinen kristillinen lahko oli toista mieltä.

– Tämä lahko oli rukoillut sen puolesta, että meidän bussille kävisi jotain. Ajattelin, että mitä hemmettiä, me oltaisi ajettu rotkoon ja kuoltu, ja ne olisi olleet iloisia? Jälkikäteen kuulin, että lahkon jäsenet olivat kiertäneet messun aikana seurakuntaa ristin kanssa. En tiedä, onko tämä jälkimmäinen osa tarinasta urbaani legenda. Ihan spookyä kamaa joka tapauksessa.

Koko ajan mä mietin, mitä mä teen kirkossa duunissa?

Pitäjänmäen seurakunnan pastori Harri "Haka" Kekäläinen

Suuri osa evankelis-luterilaisen kirkon messuista noudattaa kuitenkin perinteistä kaavaa. Osa papeista noudattaa Jumalanpalveluksen oppaan ohjeita pilkuntarkasti, mikä hieman huvittaa Kekäläistä.

– Se on hassua. Meillä on kirkossa paljon tällaisia vähän hassuja asioita.

Mutta enimmäkseen jäykkyys tympii. Saarnoissa ei "revitellä", niissä vältellään pettämisen tai alkoholismin kaltaisia hankalia arjen aiheita, joista Kekäläinen haluaisi puhua. Syy ei ole seremonioita ohjeistavassa Kirkkokäsikirjassa tai Raamatussa, jonka teksteihin saarnojen pitää pohjautua. Papithan ovat "aasinsiltojen mestareita", Kekäläinen sanoo. Suurin syy on pappien itsesensuuri.

– Ihmettelen, mitä mun opiskelijakavereilleni on tapahtunut. Kun niistä tuli pappeja, niistä tuli kuin seipäännielleitä. Me laitetaan itsemme muottiin, olettamukseen siitä, millainen papin pitää olla. Nuoret papit käyvät viihteellä, mutta saarnassa ollaan vielä jossain feodaaliajalla.

Toinen Kekäläistä tympivä asia on kaksinaamaisuus. Hänen mielestään mielipiteitä ei tuoda rehellisesti esille, vaan yhdelle yleisölle sanotaan yhtä ja toiselle toista. Ja kun ollaan eri mieltä, ei kuunnella, vaan tuomitaan.

– Jos joku esimerkiksi sanoo, ettei halua vihkiä homoja koska se on hänen mielestään raamatunvastaista, niin mä sanon aamen. Minusta on mainiota, että ihmiset sanovat mielipiteensä. Siitähän se keskustelu lähtee liikkeelle. Kun toinen tuomitaan helvettiin, niin se keskustelu loppuu heti, se on uskovaiselle kova viilto.

Osittain juuri omien mielipiteiden laukominen ilmeisesti johti Kekäläisen irtisanomiseen. Vuonna 2006 Pitäjänmäen seurakunnan työntekijöiden ilmapiiri oli huono, ja Kekäläinen puhui asiasta avoimesti myös saarnassaan.

Vuonna 2007 korkein hallinto-oikeus kuitenkin totesi Kekäläisen irtisanomisen lainvastaiseksi ja pappi jatkoi virkaansa Pitäjänmäen seurakunnassa. Kekäläinen ei tiedä, olisiko edelleen papin hommissa ilman oikeusvoittoa. Nytkin hän käy asian suhteen ajoittaista jaakobinpainia, vaikka nauttiikin työstään.

– Koko ajan mä mietin, mitä mä teen kirkossa duunissa? Mutta sitten tapaan ihmisiä, näen miten iloisia ne on niistä kohtaamisista. Seurakuntalaiset pitää mut töissä.

Kajaanilainen pappi Nuusa Parkkinen.
Julia Sieppi / Yle

Nuusa Parkkinen muutti Helsingistä Kainuuseen, ja puhuu metsän avohakkuita vastaan

_Luomakunta on uusi köyhä, maan vähäinen, maan hiljainen, päähän potkittu ja ravisteltu, tuhon ja sukupuuton partaalle viety, ryöstöviljelty, aavikoitunut, saastunut ja avohakattu. Sen olemassaoloa koetellaan, se jopa kyseenalaistetaan. Sen elintila käy koko ajan pienemmäksi, kun kahtiajakoja halutaan tehdä jatkuvana liukuhihnatuotantona. _(Nuusa Parkkisen saarna 21.3.2013).

Pääkaupunkiseudulla esimerkiksi homoja avioliittoon vihkivä pappi saattaa saada yleisöltään suosionosoitukset, mutta tilanne muuttuu etelästä pohjoiseen matkatessa. Tämän tietää pastori Nuusa Parkkinen, joka muutama vuosi sitten päätti muuttaa pinnalliseksi kokemastaan Helsingistä Sotkamoon.

Pääkaupungista junan tuoma ympäristöasioihin kantaaottava nuori naispappi, jolla on punkkaritausta. Kuulostaa yhdistelmältä, joka herättäisi perinteisesti metsäteollisuudesta eläneen maakunnan seurakuntalaisissa närää.

– Jonkin verran palautetta on tullut, Parkkinen hymähtää.

Parkkinen kuitenkin näkee esimerkiksi luonnon puolesta puhumisen kuitenkin velvollisuutenaan. Hän "ei halua viihdyttää, vaan julistaa evankeliumia".

– Papin ammattietiikassa luomakunnan kunnioitus ja sen puolesta puhuminen kuuluu ammattietiikkaan. Että näin kuuluu tehdä, että se kuuluu uskontoon hyvin syväluotaavasti. Mutta tietyssä ympäristössä se herättää närää.

Mulle on vuosikausia kirkosta erossa olleita kavereita tulleet saarnan jälkeen sanomaan, että "olipa puhuttelevaa, kiitos".

Kainuun seurakunnan pastori Nuusa Parkkinen

"Nyt pappi puhuu politiikkaa" on palaute, jota Parkkinen on tottunut kuulemaan. Politiikkaa ei kuitenkaan voi erottaa kirkosta, joka on poliittinen instituutio sekin. Parkkinen ottaa esimerkiksi virren Vääryys vallan saapi, joka poistettiin virsikirjasta 1987. Yksi syy virren poistoon oli sen poliittinen painolasti. Esimerkiksi punaiset veisasivat sisällissodan vankileireillä, ja tarinoiden mukaan myös teloitusmontun reunalla. Siitä huolimatta Turun joulurauhan julistus aloitetaan aikoinaan valkoisten suosimalla virrellä Jumala ompi linnamme. Veisuussa mainitulla "vanhalla vainoojalla" viitattiin sotien aikaan saatanan sijaan Venäjään.

– Jos kirkko pitää itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen, sitä ei pidetä juuri minään, vaikka sekin on mielestäni selkeästi poliittinen teko, Parkkinen sanoo.

Vaikka valituksia tulee, Parkkiselle merkityksellisempiä ovat kiitokset.

– Mulle on vuosikausia kirkosta erossa olleita kavereita tulleet saarnan jälkeen sanomaan, että "olipa puhuttelevaa, kiitos". Jos yksi sunnuntai on vakiokävijöille pettymys, niin ei se ole niin painava asia.

Kirkonpenkillä istuvilta seurakunnan jäseniltä ja esimiehiltä tuleva paine kuitenkin vaikuttaa, Parkkinen myöntää. Vähintäänkin se saa pastorin asettelemaan sanansa tarkoin, kun hän esimerkiksi puhuu sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta.

Pahimmillaan paine saa Parkkisen miettimään, voiko hän pappina ajaa niitä asioita, joihin uskoo.

– Vähän väliä mietin, voinko sanoa kaikkea, minkä uskon oikeaksi, vai onko sillä mahdollisesti jotain seurauksia? Joskus mietin, palautanko mä pappisvirkani, että pitäkää tunkkinne?

Toistaiseksi nämä ajatukset ovat jääneet ajatuksiksi. Liian varovainen ihmisten reaktioiden pelossa ei voi olla, Parkkinen tuumaa.

– Jos tarkoitus on seurata Kristusta, niin silloin oikeasti laitetaan itsemme likoon.

Keijo Rainerman mielestä pappeus ei kuulu naisille

”Samoihin aikoihin Jeesus meni vuorelle rukoilemaan ja vietti siellä koko yön rukoillen Jumalaa. Päivän koittaessa hän kutsui luokseen opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, jotka nimesi apostoleiksi." (ote Luukkaan evankeliumista).

Näillä Raamatun sanoilla Kankaanpään kirkkoherra Keijo Rainerma perustelee kielteistä kantaansa naispappeuteen. Jeesus valitsi apostoleikseen, eli evankeliumin julistajiksi nimenomaan kaksitoista juutalaista miestä, eikä naista.

– Vaikka hänen ystäväpiirissään olisi ollut lukuisia jaloja naisia, niin jostain syystä hän valitsi 12 aika kelvotonta miestä, eikä Jeesusta voi moittia suvaitsemattomuudesta tai syrjimisestä. Kirkossa on katsottu, että papin virka on apostolisen viran jatkumo.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon enemmistö ei kuitenkaan enää pitkään aikaan ole katsonut asiaa Rainerman tavoin. Jo vuoden 1963 kirkolliskokouksen enemmistö oli naispappeuden kannalla, vaikka tarvittava äänienemmistö naispappeuden mahdollistamiseksi saatiin kasaan vasta 1986 vaaleissa. Naispappien osuus on muutamassa vuosikymmenessä kasvanut nopeasti jo lähes puoleen.

Rainerman näkökulmasta hän ei mielipiteineen kuitenkaan edusta vähemmistöä, vaan enemmistöä. Katolinen, ortodoksinen ja myös suuri osa protestanttisesta kirkosta ei vihi naisia papeiksi.

– Meidän evankelis-luterilainen kirkkommehan se tässä on marginalisoitunut, lähtenyt asian kanssa omille teilleen suuressa kristikunnassa, Rainerma sanoo.

Kirkkoherrasta on tehty tuomiokapituliin useita valituksia, mutta ne ovat koskeneet hallinnollisia asioita, eivätkä Rainerman kielteistä kantaa naispappeuteen tai samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Rainerma itse kommentoi asiaa hillitysti. Hän ei puhu naispappeutta vastaan esimerkiksi saarnoissaan, Rainerma sanoo.

– Joskus yleisönosaston kirjoituksessa viitataan, että Kankaanpään seurakunta on jäänyt keskiaikaan. Mutta ei tämä mielestäni ole akuutti keskustelun aihe.

Myös Rainerman esimies arkkipiispa Kari Mäkinen on pyytänyt Rainermalta, että tämä kutsuisi Kankaanpäähän naispappeja saarnaamaan. Tuolloin tosin Mäkinen ei vielä ollut arkkipiispa, vaan Turun piispa.

– Hän henkilökohtaisesti esitti toivomuksen, että kutsuisin Kankaanpäähän saarnaamaan naispappeja. Vastasin, että en ole ajatellut näin toimia.

Rainerma ei koe kirkon painostavan häntä muuttamaan kantaansa. Pikemminkin paineita papeille luo nopeasti vapaamielisemmäksi muuttuva yhteiskunta, Rainerma näkee.

– Papit tuntevat yleisen ajattelun ja tiedotusvälineiden luoman paineen. Kuka on liberaali ja kuka konservatiivi, kuka aikaansa seuraava ja ajastaan tipahtanut? Paljonhan nämä mielikuvat syntyvät median tavasta käsitellä asiaa.

Näiden paineiden keskellä kirkon tulisi Rainerman mukaan edustaa pysyvää ja muuttumatonta.

– Kirkon tehtävä on vaikutuksellaan täyttää ympäröivä maailma. Ei niin, että ympäröivä maailma täyttää vaikutuksellaan kirkon. Silloin kirkosta tulee yhteiskunnan jatke, ja se menettää valonsa ja suolansa.

Tarkennus 31.12.2016 klo 10:16: Nuusa Parkkinen puhuu metsän avohakkuita vastaan, ei "metsähakkuita vastaan", kuten jutussa aiemmin luki.