1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Sipilä selvitti oikeusasiamiehelle Terrafame-yhteyksiään

Oikeusasiamies tutkii, tekivätkö sukulaisten omistukset Sipilästä esteellisen. Ratkaisu venyy ensi vuoteen.

Pääministeri itse pyysi oikeuskansleria tutkimaan asiaa. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP

Eduskunnan oikeusasiamies on saanut pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) vastauksen selvityspyyntöön joulun alla. 

Oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle tuli kaikkiaan 22 kantelua. Niiden perusteella oikeusasiamies ryhtyi tutkimaan, onko pääministeri ollut esteellinen päättämään valtion lisärahoituksesta kaivosyhtiö Terrafamelle, ja pyysi tältä selvitystä.

Oikeusasiamiehen toimistosta kerrotaan, että asian käsittely on kesken. Ratkaisu valmistuu ensi vuoden puolella.

Myös pääministeri itse pyysi oikeuskansleria tutkimaan asiaa.

Kansan Uutiset ja Yle kertoivat marraskuussa, että pääministerin sukulaiset omistavat Katera Steel –yhtiötä, joka sai tilauksen valtion omistamalta Terrafamelta.