Yli miljoona katsoi joulurauhan julistusta suorana

Yle on lähettänyt perinteisen joulurauhan julistuksen suorana televisiossa vuodesta 1983 lähtien ja radiossa vielä paljon kauemmin.

jouluperinteet
Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen luki joulurauhan julistuksen.
Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen luki joulurauhan julistuksen.Yle

Jouluaattona lähetettyä joulurauhan julistusta Suomen Turusta seurasi televisiosta yli miljoonaa suomalaista. TV1:stä puoliltapäivin tullutta suoraa lähetystä seurasi keskimäärin 1,17 miljoonaa katsojaa television ja verkon kautta.

Joulurauhan julistuksen katsojamäärä on yleensä yltänyt vuosittain noin miljoonaan. Yle on lähettänyt perinteisen joulurauhan julistuksen televisiossa vuodesta 1983 lähtien. Radiossa sitä on seurattu jo 1930-luvulta saakka. Joulurauha on julistettu Turusta lähes yhtäjaksoisesti 1300-luvulta lähtien.