Rovaniemen Joulupukin Pajakylän uusittu valaistus saa kiitosta

Uuden valaistuksen on saanut Napapiirillä kuusi rakennusta ja Pajakylän jouluinen keskusaukio.

ilmiöt
Napapiiriltä otetaan valtava määrä kuvia jotka leviävät maailmalle.
Napapiiriltä otetaan valtava määrä kuvia jotka leviävät maailmalle.Antti Mikkola / Yle

Joulupukin Pajakylä on saanut uuden valaistuksen syksyn aikana. Joulupukin Kammarin lisäksi valaistus on uusittu viiteen muuhun alueen rakennukseen sekä Pajakylän aukion rakenteisiin.

Valaistuksen kustannuksiin osallistuivat suurin osa alueen yrittäjistä ja Rovaniemen kehitys noin 6000 eurolla. Kehityksen osuus käytettiin alueen yleisvalaistuksen kohentamiseen.

Joulupukin Kammari on yksi kuudesta uuden valaistuksen saaneesta Pajakylän rakennuksesta.
Joulupukin Kammari on yksi kuudesta uuden valaistuksen saaneesta Pajakylän rakennuksesta.Raimo Torikka / Yle

– Ollaan laitettu kuusi kokonaista rakennusta ja sitten muutamia yksittäisiä kohteita aivan täysin uuteen uskoon ja uusilla valaistuksilla. Tänne on laitettu lähes kolme kilometriä uutta valaistusta. Ja Tähän on käytetty 30000-40000 kaiken kaikkiaan, arvelee valaistuksen asentanut valaistusyrittäjä Matti Jäntti.

Matti Jäntin mukaan uudistuksen tavoitteena oli parantaa Pajakylän jouluista tunnelmaa. Tulevaisuudessa on tarkoitus jatkaa alueen kehittämistä.

– Joka vuosi tätä uusitaan ja laitellaan paremmaksi ja nythän tämän näkeekin, että tämä on nyt viihtyisä ja oikeastaan aika kivan näköinen. Meillä on suunnitteilla tämän koko alueen ja ympäristön laittaminen samalla tavalla viihtyisäksi, kertoo Matti Jäntti.

Pajakylän valaistuksen on asentanut ja sunnitellut valaistusyrittäjä Matti Jäntti.
Pajakylän valaistuksen on asentanut ja sunnitellut valaistusyrittäjä Matti Jäntti.Antti Mikkola / Yle

Pajakylän aukiolla kävijöiden kamerat ja kännykät välkkyvät koko ajan. Maailmalle lähtee satoja jouluisia kuvia koko ajan. Jouluinen tunnelma viehättää ja myös helsinkiläistynyt Veronika Navas on tyytyväinen Napapiirin muutokseen.

– Olen käynyt viimeksi vuosi sitten ja huomaan sen eron, että tosi paljon tunnelmaa tuo nämä valot täällä. Minun mielestä valaistus on tosi paljon kohentanut Napapiirin ilmettä. Tosi hieno tämä valaistus, kehuu uudistusta Veronika Navas.