Irakin pääministeri: Mosulin valtaaminen Isisiltä vie vielä kolme kuukautta

Operaatio ei ole edennyt odotetulla tavalla. Venäjän mukaan Yhdysvaltain johtaman liittouman ilmaiskuissa kuolleiden siviilien määrä lisääntyy nopeasti.

Irak
Sotilaat pystyttävät Irakin lippua siviilien katsellessa.
Siviilejä ja irakilaissotilaita Isisiltä vallatussa Kaakkois-Mosulissa 6. joulukuuta.Ahmed Jalil / AOP

Irakin pääministeri Haider al-Abadi sanoi tiistaina, että terroristijärjestö Isisin eliminointi Mosulista vaatii vielä kolme kuukautta lisää aikaa.

Aiemmin Al-Abadi sanoi, että Mosul vallattaisiin takaisin tämän vuoden loppuun mennessä.

Yhdysvaltain tukemat Irakin armeijan sekä kurdi- ja shiiajoukot ovat taistelleet Isisiä vastaan Mosulissa yli kahden kuukauden ajan. Operaatioon osallistuu yli 100 000 taistelijaa.

Taistelu on muuttunut hitaasti eteneväksi kaupunkisodankäynniksi, jossa Mosuliin linnoittunut Isis on aiheuttanut suuria tappioita hyökkääville irakilaisjoukoille.

Venäjän mukaan liittouman pommituksissa kuolee siviilejä

Sotilaskomentajien mukaan taistelujen hidas eteneminen johtuu siitä, että suuri osa kaupungin siviileistä jäi koteihinsa. Operaation suunnittelijat odottivat siviilien pakenevan kaupungista.

Liittouman komentajat kertovat, että hyökkäävät joukot yrittävät välttää siviiliuhreja, mikä hidastaa joukkojen etenemistä.

Isisiä on syytetty siviilien käyttämisestä ihmiskilpinä. Uutistoimisto AFP:n mukaan noin 100 000 siviiliä on päässyt pakoon Mosulista takaisinvaltausoperaation alkamisen jälkeen. Kaupungissa arvellaan olevan vielä yli miljoona siviiliä.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharova sanoi tiistaina, että Mosulin tilanne on vielä kaukana ratkaisusta.

Zakharova sanoi venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan, että Yhdysvaltain johtaman liittouman tykistötulituksessa ja ilmaiskuissa kuolleiden siviilien määrä kasvaa nopeasti.

Amerikkalaisjoukot lähemmäs etulinjaa

Irakin viranomaisten mukaan maan eliittijoukot ovat saaneet haltuunsa noin neljäsosan Mosulista.

Joulukuussa irakilaisjoukot aloittivat tilanteen uudelleenarvioinnin, koska operaatio ei ole edennyt odotetusti. Kyseessä on ensimmäinen merkittävä tauko operaatiossa.

Irakilaistaistelijoita Mosulin kaakkoisrintamalla neuvovien amerikkalaisjoukkojen komentaja everstiluutnantti Stuart James kertoi uutistoimisto Reutersille sunnuntaina, että irakilaisjoukot jatkavat hyökkäystään pian.

Jamesin mukaan operaation seuraavassa vaiheessa amerikkalaisjoukkoja sijoitetaan Mosulin sisälle lähemmäs taistelujen etulinjaa.

Mosul on suurin Isisin hallussa oleva kaupunki Irakissa. Järjestö valtasi kaupungin kesäkuussa 2014. Mosulin takaisinvaltaus luultavasti merkitsisi loppua Isisin niin sanotulle kalifaatille.

Vaikka Isis ajettaisiin Mosulista, niin järjestön odotetaan kuitenkin jatkavan taistelua muualla Irakissa ja Syyriassa sekä länsimaihin kohdistuvien terrori-iskujen suunnittelemista.

Lähteet: AFP, Reuters, Tass