Kuuba: Fidel Castron mukaan ei nimetä julkisia paikkoja

Kuuban lakia säätävä kansalliskokous on hyväksynyt Fidel Castron toiveen henkilökultin kieltämisestä.

Kuuba
Fidel Castro Havannassa 21. kesäkuuta 2004.
Fidel Castro Havannassa 21. kesäkuuta 2004.Alejandro Ernesto / EPA

Kuuban entisen presidentin Fidel Castron viimeisiä toiveita oli, ettei katujen tai aukioiden nimiä muuteta Kuubassa hänen nimensä mukaan.

Nykyinen presidentti Raul Castro ilmoitti jo aiemmin, että ennen kuolemaansa hänen veljensä oli pyytänyt, ettei myöskään patsaita, rakennuksia tai muita monumentteja pystytetä hänen muistolleen.

Kuuban kansalliskokous on nyt hyväksynyt yksimielisesti edesmenneen presidentin toiveet.

Kiellot eivät kuitenkaan koske taiteentekijöitä, joilla on jatkossakin vapaus käyttää Fidel Castron hahmoa kirjallisuudessa, tanssissa, musiikissa, elokuvissa tai muissa visuaalisissa taiteenlajeissa. Myös julkisissa paikoissa, kuten virastoissa tai kouluissa, vallankumousjohtajan kuva saa olla esillä.

Kuubassa 1959 valtaan noussut Fidel Castro vastusti jo hallitsijavuosinaan katujen ja rakennusten nimeämistä hänen nimensä mukaan. Castro myös määräsi, ettei hänen kuvaansa saa käyttää kaupallisissa tai mainostarkoituksissa.

Fidel Castro kuoli marraskuun lopussa 90-vuotiaana.

Lähteet: Reuters, AFP