Mikkolansaaren silta rakennetaan puusta – virkamies yllättyi valtuuston päätöksestä

Uuden sillan rakennusmateriaaliasta on keskusteltu Kotkassa pitkään. Lopulta valtuusto teki päätöksen kysymättä asiasta teknisiltä palveluilta.

Kotka
Puinen silta on käyttökiellossa
Reitti Mikkolansaareen on tällä hetkellä poikki.Miina Sillanpää

Kotkan Mikkolansaaren uusi silta tullaan rakentamaan puusta. Nykyinen Pernoon ja Laajakosken yhdistävä kevyenliikenteen silta on huonokuntoinen ja käyttökiellossa. Se on rakennettu 1971.

Teknisen lautakunnan suunnitelma oli rakennuttaa uusi silta teräspalkeista. Kaupunginvaltuusto päätti kuitenkin budjetin yhteydessä, että silta rakennetaan puusta.

– Kukaan ei kysynyt asiasta meiltä. Olimme päätöksestä aika yllättyneitä, sanoo Kotkan tekninen johtaja Hannele Tolonen.

Teknisen lautakunnan valmistelu ei ollut vielä ehtinyt valtuuston käsiin. Esityksen puisesta sillasta toi valtuustoon vasemmistoliitto. Puinen rakennusmateriaali hyväksyttiin lopulta äänestyksen jälkeen.

Puisen ja teräksisen sillan lisäksi vaihtoehtona oli teräsbetoninen silta. Tekninen lautakunta päätti jo viime vuonna, että uusi silta rakennettaisiin teräspalkeista, sillä se oli heidän laskelmiensa mukaan halvin vaihtoehto ja nopeiten rakennettavissa.

Asukkaat puun kannalla

Sillan lähellä asuva asukas esitteli kuitenkin vaihtoehdon, jossa silta rakennettaisiin liimapuusta. Lautakunta otti vaihtoehdon mukaan selvitykseen, mutta piti teräspalkkista siltaa edelleen parhaana vaihtoehtona.

Alueen asukkaat olivat myös kirjelmöineet kaupungille puisen vaihtoehdon puolesta. Puinen silta sopisi heidän mielestään paremmin alueen maisemaan.

Tolosen mukaan valtuuston päätöksessä mainitaan vain, että silta tulee rakentaa puusta, joten lautakunta jatkaa asian valmistelua liimapuu-vaihtoehdon pohjalta. Asian käsittely jatkuu teknisessä lautakunnassa tammikuussa.

Liimapuupalkkisillan kustannusarvio on noin 350 000 euroa. Tolosen mukaan uusi silta tuskin ehtii valmistua vielä ensi vuonna, sillä aluehallintoviraston lupakäsittelyvie aikaa. Aluehallintoviraston lupaapitää hakea, koska puupalkkisiltaa varten on rakennettava välituki. Puisen vaihtoehdon vaatimat selvitykset maksavat lisäksi arviolta noin 30 000 euroa.

Teräspalkeista rakennettu silta olisi maksanut teknisen lautakunnan selvityksen mukaan 340 000 euroa. Teräksiseen siltaan olisi rakennettu puinen kansi.