Uudenvuoden tuhoisin raketti teki monen juhlasta painajaisen 20 vuotta sitten – "Arvasin, että nyt ei ole kaikki kunnossa"

Surullisenkuuluisa Komet Bomb 3 -ilotulite aiheutti vammoja sadoille ihmisille uudenvuodenjuhlissa 20 vuotta sitten. Se myös käytännössä lopetti isojen tähtipommien myynnin Suomessa. Juttu on julkaistu joulukuussa 2016.

ilotulitukset
Samuli Remes.
Kuopiolainen Samuli Remes menetti toisen silmänsä vialliselle raketille vuoden 1997 uudenvuodenaattona.Toni Pitkänen / Yle

Räjähdyksen jälkeen Samuli Remes tiesi, että oli käynyt huonosti. Hän oli yrittänyt lähteä kauemmaksi sytyttämästään tähtipommista, mutta ei ehtinyt edes nousta seisomaan. Välähti, ja mies näki tähtiä.

Kipua hän ei tuntenut – se johtui siitä, että räjähdys oli vahingoittanut kasvojen tuntohermoa.

– Kyllähän sen arvasi, että nyt ei ollut kaikki kunnossa. Mutta sitä ei voinut tunnustaa, hän muistelee.

Tapahtuneesta on nyt 20 vuotta. Samuli Remes joutui osaksi onnettomuuksien sarjaa, jollaista ei ole sen koommin tarvinnut todistaa uudenvuoden juhlinnassa. Komet Bomb 3 -niminen tähtipommi aiheutti tuolloin vammoja 263 ihmiselle.

Oli varmaan siinä ja siinä, ettei tullut kuolonuhreja.

Mikko Ojala

Kun lanka paloi, oli myöhäistä kävellä

Komet Bombin arvaamattomuus johtui sen vääränlaisesta tulilangasta. Käyttöohjeissa ei opastettu poistamaan tulilangan suojusta. Suojuksen kanssa mustalla ruudilla kyllästetty pumpulilanka paloi odottamattoman nopeasti.

Kun viallinen tulilanka paloi, oli myöhäistä kävellä pois. Heittopanos räjähti ja lähetti kolmen tuuman räjähdekuulan taivasta kohti valtavalla liike-energialla. Kumpi tahansa panos olisi riittänyt tappamaan – ehkä tuona uudenvuodenyönä oli onnea mukana, kun kukaan ei kuollut.

– Siellä tapahtui kasvoluiden murtumia ja muuta vakavaa. Oli varmaan siinä ja siinä, ettei tullut kuolonuhreja, turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Mikko Ojala sanoo.

Yksi uhreista sai aivovamman ja menetti työkykynsä iäksi. Monen kasvot muuttuivat pysyvästi. Samuli Remes on yksi heistä. Hän menetti räjähdyksessä toisen silmänsä ja hajuaistinsa.

Mieluummin antaisin ne rahat takaisin ja ottaisin sen tilanteen, joka oli ennen onnettomuutta.

Samuli Remes

20 vuoden takaiset tapahtumat vaikuttavat edelleen

Arkistokuva Komet Bombista.
Arkistokuva: Poliisi esitteli Komet Bombia tv:ssä vuonna 1997.Yle

Tänä uutenavuotena ilotulitteita ampuville nimi Komet Bomb ei välttämättä sano mitään. Mutta 20 vuoden takainen tapaus vaikuttaa edelleen siihen, millaisia ilotulitteita Suomessa saa ostaa ja ampua.

Kuluttaja ei voi enää ostaa kaliiberiltaan kolmetuumaisia tähtipommia, jollainen Komet Bomb 3 oli. Tuolloin markkinoilla oli vieläkin voimakkaampia, neljätuumaisia tähtipommeja, jotka ovat nykyään ammattilaisten näytöksissäkin isommasta päästä. Nyt kaupasta voi ostaa enintään 50-millimetrin (noin kahden tuuman) tähtipommeja, joissa myös pyromassaa on vähemmän.

– Puhutaan ihan eri teholuokan tuotteista, Tukesin Mikko Ojala sanoo.

Netin keskustelupalstoilta löytyy niitä, jotka haluaisivat isot tähtipommit takaisin markkinoille. Ojala kuittaa nostalgian sanomalla, että 3- tai 4-tuumaiset tähtipommit kuuluvat ammattilaisille.

– Sitten kun niiden kanssa menee jotain vikaan niin jotain menee todella pahasti vikaan.

Jokainen silmävamma on tietysti liikaa, mutta ilotulitteiden myyntimääriin nähden vammoja sattuu nykyään vähän. Voiko sanoa, että uudenvuoden 1997 kaltaiset onnettomat tapahtumat eivät enää koskaan toistu? Sellaista ei Ojala uskalla luvata: ilotulite on räjähde, eikä siten täysin turvallinen ikinä.

– Täytyy vain sanoa harras toivomus, että laadunvalvonta maahantuojilla toimii niin hyvin, että tällaista tilannetta ei pääse enää syntymään.

Kyllähän sen arvasi, että nyt ei ollut kaikki kunnossa. Mutta sitä ei voinut tunnustaa.

Samuli Remes

Neljän miljoonan korvaukset

Samuli Remes.
Samuli RemesToni Pitkänen / Yle

Komet Bombin maahantuoja tuomittiin traagisten tapahtumien jälkeen yhteensä neljän miljoonan markan vahingonkorvauksiin. Myös Samuli Remes sai kipurahoja.

– Jotain hyvin pientä, kuvaa mies, jonka toisen silmän tilalla on nykyään proteesi.

– Mieluummin antaisin ne rahat takaisin ja ottaisin sen tilanteen, joka oli ennen onnettomuutta.

Voisi kuvitella, että noiden tapahtumien jälkeen Remes ei enää sen jälkeen haluaisi nähdäkään ilotulitteita. Väärin: kuopiolaismies katsoo raketteja edelleen mielellään. Mitä isompi ilotulite, sen parempi.

Itse hän ei kuitenkaan raketteihin koske, vaan katsoo niitä mieluiten sisältä.

– Aina kun ollaan ilotulitusten kanssa tekemisissä, on riskitekijöitä. Sitä riskiä en voi ottaa. Sen vuoksi en itse enää sytytä ilotulitteita.