1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. omavaraistalous

Kinkku valaisee joulun jälkeen pihaa – rasvasta voi tehdä tuoksuvan lyhdyn

Omavaraistaloudessa kaikki yritetään hyödyntää niin pitkälle kuin mahdollista. Kinkun rasvasta syntyy pitkään palava ulkoroihu.

omavaraistalous
Rasvakynttilän tekoa Kuhmossa
Rasvakynttilän tekoon menee pari minuuttia, valoa kynttilä tarjoaa monta tuntia.Jarmo Nuotio / Yle

Kuhmolainen Pentti Heikura ei käytä turhaa energiaa siihen, että miettisi, miten mistäkin ylimääräisestä hankkiutuisi eroon.

– Tässä on kolme vuosikymmentä eletty omavaraisesti, eli kaikki mikä vain voidaan, käytetään myös uudelleen. Esimerkiksi kinkun paistorasvasta tehdään rasvakynttilöitä. Siihen tarvitaan tyhjä säilykepurkki, sydänaines purkin pohjalle sekä rasva.

Mies tekee rasvakynttilan tottunein käsin muutamassa minuutissa. Apuna on saha kynttilän sydämen tekoon, rautalankaa, naula ja vasara, sekä tietysti purkki ja rasva.

– Rautalankaa tarvitaan siihen, että pehmeästä eristelevystä leikattu sydän pysyisi koossa. Vasara siihen, että purkin pohjaan saadaan lyötyä naula, johon sydän painetaan kiinni. Sitten rasva päälle ja rasvakynttilä on jäähtymistä vaille valmis.

Kaupasta ei paljon tarvita

Heikuralla on tilallaan lampaita, vuohia sekä kanoja. Niistä saadaan perusavut elämiseen, joten kaupassa ei tarvitse liian usein käydä.

Tuoksu tuo mieleen kinkun, eli kinkku tulee tavallaan hyödynnettyä toiseen kertaan.

Pentti Heikura

– Lampaista saamme villan sekä lihan, vuohista maitoa ja kanoista munia. Kaupasta haetaan toki sokerit, kahvit sekä sellaiset, mitä ei ympäristö tarjoa.

Tekemistä riittää, samoin oppimista.

– Toki tässäkin on välillä mennyt asioita pieleen, mutta sen kautta ihminen oppii asioita. On tätä muut kyläläiset varsinkin alkuaikoina ihmetelleet.

Kun kinkun rasva on ehtinyt jähmettyä pakkasessa, sen voi sytyttää. Heikuran tuumaa hymyillen, että erikoisen kynttilän polttamisessa yhdistyy parikin asiaa.

– Tämä palaa ulkoroihuna kuudesta kahdeksaan tuntia, eli valoa riittää pitkään. Tuoksu tuo mieleen kinkun, eli kinkku tulee tavallaan hyödynnettyä toiseen kertaan.

Lue seuraavaksi