Miksi yhtä arki riipii, kun toiselle se on onnea?

Ihmisten kokemus arjesta vaihtelee vahvasti. Yhdelle arki rutiineineen tuottaa tyytyväisyyttä, jopa onnea – toisenlainen persoonallisuus taas kaipaa uusia kokemuksia. Arjen arvostamista voi kuitenkin myös oppia.

onnellisuus
Lähikuva kädestä, joka piirtää hymynaamaa
Raila Paavola / Yle

Suurin osa ihmisen elämästä on väistämättä arkea. Koska arjen kanssa on kuitenkin elettävä, onhan siitä syytä tehdä itselleen myös mahdollisimman mukavaa.

– Arjen kanssa elämistä voi ilman muuta oppia. Esimerkiksi vakavan sairauden kokeneet saattavat kertoa, että osaavat nyt arvostaa elämän pieniä asioita, ja se on varmasti ihan totta. Mutta ei siihen välttämättä tarvita sairautta, sanoo onnellisuusprofessorinakin tunnettu psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen.

Arjen onnessa voi olla kyse niinkin pienestä asiasta, kuin mihin huomionsa kiinnittää ja suuntaa.

Dalai Laman kerrotaan todenneen, että murehtiminen on aina turhaa. Jos asialle voi tehdä jotain, miksi murehtia siitä? Jos asialle taas ei voi mitään, murehtiminen ei auta.

Antiikin Kreikassa vaikuttanut filosofi Demokritos taas määritteli onnellisen ihmisen sellaiseksi, joka ei murehdi sitä mitä hänellä ei ole, vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on.

Onnellisuuden tekijät

Ihmisten onnellisuudelle on myös yhteisiä tekijöitä. Tärkein niistä ovat läheiset ihmissuhteet.

– Tietoisuus siitä, että minusta välitetään, rakastetaan, Ojanen sanoo.

Toinen tärkeä tekijä on mielekäs tekeminen, oli se sitten työn tai harrastusten parissa.

– Aktiiviset harrastukset tuntuvat olevan tärkeitä, sellaiset, joissa oikeasti tehdään jotain itse, Ojanen sanoo.

Kolmas iso tekijä ovat terveys ja hyvinvointi.

Muutos vai pysyvyys?

Joidenkin mielestä mitä vähemmän arjessa on muutoksia, sen parempi. Toisille taas muutosta pitäisi olla koko ajan.

– Kumpikin on omalla tavallaan aika tuskallinen juttu. Vaihtelunhalu ehkä enemmän, koska se on myös riskitekijä. Haetaan vaihtelua sellaisillakin konsteilla, jotka eivät ole yhteiskunnan tai yksilön kannalta hyviä tai turvallisia, sanoo Ojanen.

Omat ongelmansa on myös koskaan et muuttua saa -koulukunnalla.

– Kotipaikkakunnallani oli vanhoja isäntiä, jotka olivat tottuneet tietynlaiseen elämään. Siellä sitten sanottiin, että minun elinikänäni meille ei mitään sisävessaa tule. Yksikin isäntä ei puoleen vuoteen sitä sisävessaa käyttänyt, kun oli niin kiukkuinen, Ojanen naurahtaa.

Vaihtelunhalussa on kyse persoonallisuuden piirteestä, ja suurin osa ihmisistä sijoittuu vaihtelunhalussaan jonnekin asteikon välimaastoon.

Maassa maan tavalla?

Osansa arjen sietoon tuovat kulttuurierot. Yhteisöllisissä kulttuureissa pysyvyys on korkeassa arvossa, ja Ojasen mukaan noin kahdeksan kymmenestä maailman ihmisestä asuu yhteisöllisen kulttuurin piirissä.

– Niissä yleensä uskonto on tärkeässä roolissa, ja perinteistä pidetään kiinni. Esi-isät saattavat olla mukana arjessakin, Ojanen sanoo.

Yhteisöllisyyden vaikutuksia on myös tutkittu.

– Oli koe, josta sai palkinnoksi kynän. Varsinainen koe oli kuitenkin kynän valinta. Kun koehenkilöille kerrottiin, millaisen kynän edelliset olivat ottaneet, korealaiset ottivat aina samanlaisen, mutta amerikkalaiset erilaisen, kertoo Ojanen.

Vaihtelu tekee bisnestä

Vaihtelu on myös bisnestä. Pitää vaihtaa, pitää käydä paikoissa, pitää nähdä ja kokea. Ja maksaa.

– Se on myös yksilökeskeisyyttä, jossa korostuu valintojen tekeminen. Yhteisöllisissä kulttuureissa se on pienemmässä roolissa. Ja nyt puhun tietenkin ääripäistä, Ojanen sanoo.

Ojasen mukaan me myös kärsimme valinnoista. Hukumme valintoihin, saamme valinta-ahdistusta ja kärsimme valinnanjälkeistä katumusta. Yksilökeskeisen kulttuurin sivutuotteita saattavat olla myös yksinäisyys, syrjäytyminen ja vieraantuminen.

– Niillä me maksamme kovasta vauhdista. Ja siitä, että muuttumisesta ja muuttamisesta on tullut itseisarvo, Ojanen sanoo.