yle.fi-etusivu

Ultrajuoksijan aamulenkki – 30 kilometriä

Tärkeintä juoksemisessa on se, mitä tapahtuu pään sisällä, sanoo ultrajuoksija Aku Kopakkala. Hän vei Ylen toimittajan 30 kilometrin aamulenkille. Miten jatkaa askelia, vaikka mieli panee vastaan?

ultrajuoksu
juoksijan pohkeet
Aku Kopakkalan juoksijakollega Jarmo Ohtonen on tatuoinut pohkeeseensa ultratapahtuma Spartathlonin logon.Jonne Räsänen

On säkkipimeä lauantaiaamu Espoossa. Ensimmäiset treenaajat ovat paikalla ennen kahdeksaa, kun Esport Arenan ovet aukeavat.

Kahvion henkilökunta järjestelee pöytiä ääneti, kun sisäradalla alkavat kuulua vaimeat juoksuaskeleet.

Ultrajuoksijoiden on aloitettava lenkki aikaisin, jotta ehtii juosta tarpeeksi. Maratoonarit saapuvat vasta pari tuntia heidän jälkeensä.

Ultraajat ovat erityisen pitkiin matkoihin erikoistuneita juoksijoita. Kun maratoonari kilpailee vähän yli 40 kilometrin matkalla, ultramatkoilla tarkoitetaan kaikkia tätä pidempiä juoksuja: yleisimmät ovat 100 kilometrin, 12 tunnin, vuorokauden tai monen päivän mittaisia.

Aku Kopakkala varoittaa olevansa tänään laiskalla päällä.

– Juoksemme viikonloppuaamuisin vain noin kolme tuntia. Tämä on sitä aikaa vuodesta, kun emme harjoittele kisaa varten.

Kolme tuntia tarkoittaa reippaalla juoksuvauhdilla yli 30 kilometriä.

Harmaapartainen mies tervehtii Esport Arenaa jo kiertäviä miehiä, kun astumme pimeälle sisäradalle. Ystäväporukkaan kuuluu seitsemisen miestä. He ovat iältään kolmestakymmenestä lähes kuuteenkymmeneen, kuten Kopakkala. Hän on 58-vuotias.

Pitkien matkojen erikoisuus on, että se ei ole nuorten laji. Kolmekymppisiä kisaajia on Suomessa hyvin vähän.

– Ikä antaa etumatkaa, malttia. Sitä ultratessa täytyy olla, Kopakkala sanoo.

miehiä juoksee sisäradalla
Ultraajaporukan viikonloppulenkki kestää vain kolme tuntia. Kuvassa Jarmo Ohtonen (vas.), Teppo Härkönen, Aku Kopakkala ja Kimi Karppinen. Jonne Räsänen

Kymmenen vuotta yhdessä harjoitelleessa porukassa on vain miehiä, mutta ultrajuoksukilpailun voi hyvin voittaa myös nainen. Sukupuolella ei ole väliä, koska kamppailu käydään enemmän pään sisällä kuin lihaksissa.

Pitkillä lenkeillä ryhmässä tulee juteltua paljon, koska juokseminen on hidasta. On tärkeää löytää tasainen, omalle sykealueelle sopiva vauhti. Juostessa käydään läpi niin parisuhdeasiat kuin uutiset.

– Kun kaikki kuulumiset on juteltu ja salaisuudet paljastettu, voidaan aloittaa alusta. Ei kritisoida toista sen takia, että hän kertoo jutun, jonka olemme kuulleet aiemminkin. Ihmisillä on loppujen lopuksi vähän tarinoita itsestään, Kopakkala selittää.

Aloitamme verkkaisen hölkkäyksen. Kopakkala kertoo, että on ollut suurimman osan elämästään ylipainoinen.

– Liikkuminen oli mielestäni yliarvostettua ja -mainostettua. Sitä harrastivat tietyntyyliset ihmiset, joihin en kuulunut.

– Koin olevani intellektuelli, hän vitsailee.

Joskus on pakko pysähtyä kesken juoksun syömään pizzaa ja juomaan olutta.

Hän innostui juoksemisesta vuonna 2003, kun työkaveri ryhtyi huomauttamaan Kopakkalan painosta.

– Huonenaapurini oli erinomaisen suorasanainen ihminen. Hän pottuili, että olin enemmän leppoisa kuin urheilullinen, Kopakkala sanoo.

Kopakkala lähti lenkille työporukan kanssa, ensin puolimaratonia, pian maratonia varten. Vuoden päästä Kopakkala jo ultrasi.

– Mulla on taipumus, että jos kiinnostun jostain, kiinnostun hirveän paljon. Varon innostumasta liikaa asioista, koska innostus voi viedä minut mihin tahansa, hän sanoo.

Kopakkala kuvailee ultrajuoksua rennoksi ja "hassunhauskaksi" lajiksi.

Miten jopa satojen kilometrien juokseminen voi olla rentoa? Eikö se tympäännytä, väsytä, loukkaantumiset pelota?

– Ultraamisen rinnastaminen urheiluun ei ole tarkkanäköistä. Tärkeintä ultraamisessa on se, mitä tapahtuu pään sisällä.

Noin puolella maailman ultrajuoksijoista on Kopakkalan mukaan jonkinlainen meditaatiotausta. Jatkuva, kova fyysinen ja henkinen kuormitus kirkastaa ajattelua.

Ultrajuoksijoissa on paljon samaa kuin japanilaisissa juoksijamunkeissa, jotka pyrkivät juoksemaan vähintään 40 kilometriä päivässä ja mietiskelemään. Munkkien tavoitteena on luopua minäkeskeisyydestä ja herätä myötätuntoon maailmankaikkeutta kohtaan.

miehiä juoksee sisäradalla
Tärkeintä ultrajuoksussa on se, mitä tapahtuu pään sisällä. Jonne Räsänen

Kopakkalan suosikkimatka on kuuden päivän juoksu. Siinä ajassa hän etenee 600–700 kilometriä. Hänen nimissään on kuuden vuorokauden ratajuoksun Suomen ennätys.

Kilpailuja järjestetään niin sisäradoilla kuin ulkoradoilla ja maastossakin. Pitkillä matkoilla välillä on pakko pysähtyä syömään ja nukkumaan.

Kuuden päivän ratajuoksu tuntuu nyt kovin kaukaiselta. Olemme juosseet Esport Arenan hämärissä vasta puolitoista tuntia.

Kierrokset käyvät hypnoottisiksi. Ajantaju hämärtyy, sillä edessä on vain uusia kierroksia. Ympäristö ei tarjoa juuri mitään seurattavaa.

– Me ihmiset yritämme huvittaa itseämme kiinnittämällä tietoisuuttamme eri juttuihin. Jossain vaiheessa mieli luopuu siitä, että pitäisi huvittua jostain. Se on hyvin miellyttävä kokemus, Kopakkala kuvaa.

– Olen tässä hetkessä ja kaikki on hyvin.

Jossain vaiheessa mieli luopuu siitä, että pitäisi huvittua jostain.

Juoksua on jatkunut jo sen verran, että on torjuttava mielestään kaikki tekosyyt pysähtyä. Vaikka vatsassa tuntuisi kummalta tai olisi syönyt tai nukkunut huonosti, on silti jatkettava.

Pikkuhiljaa kierrosten laskeminen unohtuu, niin myös väsymys ja tulevat kiireet.

Kuin varkain lihaksia alkaa kolottaa. Vatsalihakset, sisä- ja ulkoreidet ja pohkeet alkavat kihelmöidä.

Kopakkala kannustaa.

– Meitä uuvuttaa se, mitä ajattelemme tulevaisuudessa olevan. Jos ajattelet, että sinulla on viisi päivää tai 24 tuntia matkaa edessä, se uuvuttaa. Silloin matka päättyy saman tien.

Aku Kopakkala on psykologi. Hän tuli tunnetuksi pari vuotta sitten, kun hän sai potkut kuntoutusjohtajan virastaan terveysyritys Mehiläisestä. Sekä Kopakkala että Mehiläinen kertoivat potkujen syyksi Kopakkalan esiintymisen Ylen tutkivassa MOT-televisio-ohjelmassa. Kopakkala puhui ohjelmassa kriittisesti mielialalääkkeistä.

Kopakkala on ollut aktiivinen myös politiikassa. Hän oli viime eduskuntavaaleissa ehdolla vihreiden listoilta ja oli nuorena perustamassakin vihreitä: osallistui Koijärven mielenosoituksiin ja sitä seuranneeseen syömälakkoon Senaatintorilla

Yliopistossa tie vei psykologiksi ja monen mutkan kautta töihin Mehiläiseen.

Psykologina Kopakkala uskoo, että liikkuminen tasa-arvoisissa ryhmissä hoitaa paremmin mielenterveyttä kuin perinteinen terapia tai mielialalääkkeet.

Hän onkin ohjannut muun muassa kävelyterapia- ja juoksuterapiaryhmiä. Yhdessä tekeminen ja raskas fyysinen kuormitus vahvistavat yhteenkuuluvuutta.

Maratoonarit aloittavat treenin vasta pari tuntia ultrajuoksijoiden jälkeen.

Kopakkalan mukaan liikunnasta on tullut hassua: työelämän stressimaailma ja kilpailu viedään harrastukseen mukaan.

– Juostaan vuodessa 1–2 maratonia, ja ollaan hirveän tohkeissaan. Pian mietitään, missä kengissä juostaan ja halutaan parantaa sekunti omaa ennätystä.

Jokaisen menestyvän ihmisen pitäisi omistaa salikortti, käydä lenkillä ja juosta maraton, Aku Kopakkala sanoo. Maratoniin treenaaminen ja tulosten jakaminen sosiaalisessa mediassa on yleistynyt. Yhä useampi hyödyntää personal trainerin palveluita tai crossfittaa.

– Ihan kiva, mutta liikunnan pitäisi olla antoisaa ja rentouttavaa, hän pohtii.

Ultrajuoksijat Kimi Karppinen (vas.) ja Aku Kopakkala juovat vesipullosta.
Ultrajuoksijoiden urheilujuomassa on paljon kofeiinia ja sokeria. Kimi Karppinen (vas.) ja Aku Kopakkala palautuvat lenkin jälkeen. Jonne Räsänen

Evoluutio on tehnyt ihmisestä juoksukoneen. Kaikki ihmisen kehossa viittaa Kopakkalan mielestä siihen, että ihminen on luotu pitkän matkan juoksuun.

– Meillä ei ole karvapeitettä, vaan hikoilemme ulospäin. Olemme kansoittaneet koko maailman, koska olemme pystyneet juoksemaan ja levittäytymään niin pitkälle.

Myös niska ja akillesjänne soveltuvat pitkän matkan juoksemiseen, hän selittää.

Miksi emme sitten juokse enemmän?

– Elämme organisoiduissa yhteiskunnissamme ja olemme pieniä lokeroituja istuvia suorittajia, hän vastaa.

Hän kannustaa, että sekä kehomme että mielemme voimavarat ovat erilaiset kuin luulemme.

– Opimme vain tekemään itsestämme paljon pienempiä kuin mitä voisimme olla.

Elämme organisoiduissa yhteiskunnissamme ja olemme lokeroituja istuvia suorittajia.

30 kilometriä on juostu. Miehet poistuvat radalta saunaan ja pukukoppiin.

Joskus ultrajuoksijan lenkki keskeytyy, jos vatsa menee sekaisin ja jalkaan tulee rasitusvamma.

Tärkein elin on kuitenkin pää, joka on Kopakkalan mielestä hänen vahvin ja heikoin kohtansa juoksijana. Sen on kestettävä koko matka ja ohjattava askelta kilometri kilometriltä, päivä päivältä.

Matkalla saattaa tulla myös kiusauksia. Kopakkala kokee olevansa huonomaineinen ultrajuoksija, koska monet hänen toverinsa tähtäävät tiettyihin kilometrimääriin ja aikoihin. Joskus Aku Kopakkalan on pakko pysähtyä kesken juoksun syömään pizzaa ja juomaan olutta.

Mutta pizzan jälkeen voikin palata taas tien päälle.

Heini Kilpamäki

Lue lisää juttuja ultrajuoksusta: http://yle.fi/uutiset/18-21842

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Alkoholijuomat

Nelosolut tulossa ruokakauppoihin: Eduskunta äänesti prosenttirajan nostosta

Uusnatsismi

Yle seuraa asema-aukion hyppypotkun hovioikeudenkäyntiä

Syyttäjä: Jesse Torniainen ylpeili teollaan Twitterissä

Onnettomuudet

Ruotsin poliisi tutkii epäiltyä ampumista Tukholman-laivalla

Perheet

Jaana Koponen kertoi hädästään, tuntemattomat pelastivat kylmältä talvelta: "En ole kokenut mitään tällaista"